– Minä olen muuttanut vielä etelämmäksi. Tajusin ettei talvi ollut enempää hyväksi terveydelleni kuin työllenikään. Kesäisin kuvilta vaaditaan enemmän, väri kontrasteja ja intensiivisempiä ja vaihtelevimpia värejä. Arles ei ole monessa isompi. Naiset ovat hyvin kauniita, se ei ole roskapuhetta. Mutta Arli:n museo on hirveä, ja humpuukia. Täällä on myös antiikin historian museo, se on aito.
Eteläranskalainen Arlin kaupunki, on elävä antiikin Rooman museo. Historia on jättänyt tänne jälkensä. Kristityt käyttivät antiikin ajan rakennuksia ja muistomerkkejä rakennustarpeina, ja turmelivat niitä, jo ennen kuin aika ehti tehdä tuhojaan. Roomalaisesta teatterista on säilynyt vain kiveä. Sinistä taivasta vasten kohoaa kaksi korinttilaista pylvästä (Kuvat, 2-10) joita nimitetään leikkisästi kahdeksi leskeksi. Ne ovat säilyneet roomalaisvallan mentyä Maltalle.
Suavity, Bordellit Sulokkaat Arlilaiset pikkutytöt, matkalla ensimmäiselle ehtoolliselleen.(11–12) Vaarallisia sarvikuonoja muistuttavat papit kasukoissaan ja absintin luojat Ovat kuin olentoja toisesta maailmasta.
Puoliksi maanalainen käytävä (13–16) Kryptoportikus, on rakennettu ensimmäisellä ajanlaskua edeltävällä vuosisadalla. Yhdeksänkymmentä metriä pitkä ja kuusikymmentä metriä pitkä holvikäytävä kannatteli aikoinaan foorumia. Nyt yläpuolella kuhisee Arlin katuelämä. Jyhkeät muuratut maanalaiset käytävät muodostavat vahvan kontrastin, kaupungin värikkäälle ja auringossa kylpevälle elämälle.
– Tämä ilma tekee minulle hyvää, Toivon sinunkin saavan vetää sitä keuhkoihisi. (17–20) Sillä on yksi hullunkurinen vaikutus, yksi pieni lasillinen konjakkia vie jalat alta. Siksi en tarvitse, kiihottavia aineita vilkastuttaakseni verenkiertoa. Sinähän tiedät että, vaihtelen aiheitani, eikä tämä vimma maalata kukkivia puita, kestä ikuisesti. Tämän jälkeen tulevat ehkä härkätaistelut, silloin pistää piirtää hurjasti. Minulla on runsaasti aiheita työhöni, siksi minulla yksinäisyydestäni huolimatta, ole aikaa ajatella eikä tuntea, Minä maalaan kuin kone.
#Arena# on roomalais-ajan rakennuksista huomattavin, entisellä Gladiaattorien taisteluareenalla pidetään nykyisin härkätaisteluita. (21–27) Tulevat härkätaistelijat harjoittelevat täällä viikoittain, ja jokainen nuorukainen esittää vuoroillaan härkää. Ei vain siksi että härät ovat kalliita, vaan siksi että härkä päästetään areenalle vain kerran, toisella kertaa se osaisi jo liikaa. Areena rakennettiin Keisari Hadrianiemuksen aikana, ensimmäisen vuosisadan lopulla. Vuonna 404 kristityt kielsivät Kladiaattori taistelut.
Kun kristinusko oli saanut valtaa Rooman valtakunnassa, antiikkiajan kulttirakennusten kivet käytettiin rakennusmateriaalina. Roomalaisilta lainattiin myös ideoita, leivän ja sirkushuvien tilalle otettiin, ehtoollinen ja liturgia. Keskiajalla areena muuttui täysin, sinne rakennettiin kahdensadan talon kylä, jossa olio kaksi kirkkoakin, ja alue linnoitettiin. Muutoksesta todistavat yhä vartiotornit.
Kolmesataa - luku oli Arlin kukoistuksen aikaa, Gallian Roomana tunnettu kaupunki oli Keisari Konstantiinuksen lempikaupunki. Konstantiinuksen termitkin rakennettiin tuolloin.
– Kun palaan kotiin aivotyöstä, jossa yritän saada tasapainoon, keltaisen, punaisen, oranssin, violetin ja vihreän. Joudun usein ajattelemaan tuota erinomaista maalaria, Monty celia, jonka kerrotaan juoneen ja tulleen hulluksi. (28–31) Vain yksi asia lievittää ja rentouttaa sen jälkeen, että tainnuttaa itsensä ankaralla juomisella ja polttamisella.
Roomalainen kylpylä oli paikka missä rentouduttiin, kylpylöissä oli lattia lämmitys. Hypokausti. Kuuma savukaasu kulki hormeissa, vesi johdettiin Akveduktia pitkin, kerättiin säiliöihin ja jaettiin kanavajärjestelmän kautta. Kylpylät, jossa Roomalaiset rentoutuivat Ja seurustelivat. Ne olivat merkittäviä antiikin Rooman saavutuksia. (32–35) Myöhäisantiikin ajan kodit olivat runsaasti koristeltuja. Aikaisempien #imperiumia# politiikkaa ihannoivien kuvien tilalle tuli miellyttävän elämän palvonta. Imperiumin rappio oli alkanut.
– Olen vakuuttuneempi siitä, ettei jumala saa mitata tämän meidän maailmamme perusteella, sillä se on epäonnistunut harjoituskappale. (36–38) Se on sutaistu kaikessa kiireessä jonain heikkona hetkenä, kun luoja ei tiennyt mitä teki. Vain mestarit voivat erehtyä sillä tavalla, on ehkä paras lohtu. Sillä meidän on lupa toivoa näkevämme, miten hän hioo pois nuo naarmut, samalla luovalla kädellä.
Pyhän Trofimuksen kirkon riemukaarta muistuttava porttaali, kertoo toisenlaisesta jumalasuhteesta. (39–42) Alkukristus kristillisen ajan ihminen ei Augustiinuksen sanoin, ollut muuta kuin sontakasa jumalan käsissä. Täällä taas ihminen näyttäytyi yliväitettynä hierarkisessa järjestelmässä, joka arvostaa tässä maailmassa elämistä. Aseman takeena oli kirkko, joka pystyi politikoimaan ja esiintymään hyökkäävästi. Friedrich Barbarossa otti täällä, 1100 - luvulla kirkolta vastaan Arlin kuninkaan kruunun.
– Täällä on Goottilainen ristikäytävä jonka kauneuden vähitellen tajuan. (43–45) Se on Pyhän Trofimuksen kirkon ristikäytävä, se on kuitenkin yhtä hirvittävä ja pelottava kuin, Kiinalainen painajainen. Niin että jopa tämä kaunis rakennus, suurenmoisesta tyylistään huolimatta, tuntuu minusta aina olevan kuin toisesta maailmasta. Minä tahtoisin kuulua siihen yhtä vähän kuin, roomalaisen neron maailmaan.
Ristikäytävän rakentaminen kesti kaksisataa - vuotta. Siinä yhdistyy sekä Romaanisia että Goottilaisia tyylipiirteitä. (46–53) Pyörökaaret väistyivät suippokaarten tieltä, suippokaaressa tärkeintä oli huippu. Maailma ei ollut enää polvilla jumalansa alla, vaan pyrki ylöspäin. Hierarkisessa järjestelmässä, kokonaisuudella ja sen jokaisella osalla oli symbolinen merkitys. Ristikäytävään oli pääsy vain harvoilla, sinne vetäytyivät vain tuomiokapitulin jäsenet.
– Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että ihmiset ovat kaiken alku ja juuri. (54–55) Aina jää kaihertava tunne, että ei ole osallinen oikeassa elämässä. Että olisi parempi luoda, lihaa ja verta, värien ja kipsin sijasta.
Olisi parempi tehdä lapsia kuin, tuottaa kuvia tai tehdä kauppoja. Tunnen silti eläväni kun ajattelen ystäviä jotka hekään eivät ole osallisia oikeassa elämässä. Sitäkin suuremmalla syyllä kun Impessionismin voittoa tuskin voidaan enää epäillä.
Tällä kertaa olen ollut pitkään nälkäisenä. Torstaista, jolloin käytin viimeiset rahani, maanantai iltapäivään. Kirotun pitkä aika. Elin pääsääntöisesti kolmellakymmenellä kuudella kupillisella kahvia ja leivällä. En voi sille mitään, etteivät kuvani myy. (56–58) Mutta vielä tulee päivä, jolloin ihmiset tajuavat, että ne ovat arvokkaampia kuin värien ja surkean elämäni hinta.
Tämä kaupunki vanhoine katuineen on, törkyinen. Arleesittaret joista puhutaan niin paljon. Tiedätkö mitä minä oikeastaan ajattelen heistä? Totta, he tosiaan ovat viehättäviä, mutta sekään ei ole sitä mitä se on ollut ennen. He elävät rappion keskellä, mutta se on hyvin kaunista. Nyt kun olen nähnyt meren, ymmärrän miten tärkeää on jäädä etelään. Ja tajuta, että värien käyttö on vietävä äärimmilleen. Täältähän ei ole pitkä matka Afrikkaan, uskon että uuden taiteen tulevaisuus on etelässä.
– Uskon että, "putoavat lehdet", jonka olen tehnyt miellyttäisi sinua. (59–60) Puut ovat poppeleita, kehykset katkaisivat ne juuri siitä kohtaa, missä lehvästö alkaa. Puiden rungot reunustavat puistokatua kuin nuolet.
Vasemmalla on sinivioletteja Roomalaisia hautoja, maa on kuin keltaisten ja oranssien lehtien peittämä vanha matto. Lehtiä varisee lisää, kuin lumihiutaleita.
Alis Gam. Autuaiden kentät, oli keskiajalla kaupungin suosituin hautausmaa. (61–63) Vainajien annettiin lipua arkussa tai suola-astiassa, Ron - virtaa alas. Arlissa ne ongittiin vedestä, ja vainajat haudattiin Aligaamiin. Maksuksi omaiset olivat panneet, vainajan hampaiden väliin kultaa. Renessanssin aikana hautausmaa rappeutui. Kaupungin merkkihenkilöt, lahjoittivat kauniita sarkofageja vierailleen.
– Nautin suunnattomasti öljykuvien maalaamisesta, öiseen aikaan. (64–65) Tosin sattuu että, sekoitan sinisen ja vihreän pimeässä tai sinisenpurppuran punertavaan purppuraan. Koska sävyjä ei pysty erottamaan tarkkaan. Se on kuitenkin ainoa keino, murtautua tavanomaisesta yön esittämisestä, päästä irti surkeasta kelmeästä valosta. (66–67) Alankomaalainen taiteilija Vincent van Gogh asui Arlissa vuoden 1888 - helmikuusta vuoden 1889 toukokuuhun. Hän joutui myöhemmin Sharlemin mielisairaalaan. Toukokuussa 1890 hän riisti henkensä.
Kuvat on peräisin Ylen 2010 julkaistusta Ihmiskunnan aarteita dokumenttisarjasta. Gallerian (Kuvat on jutussa numerot suluissa)
© saarinen 2014