ESA PAKARINEN 1911-1989
 
Kotisivuille
HAUSKEMMISTA ASIOISTA
VIHREÄ OKSA

Jos nyt sitten hauskaa on se, että isä on poissa, järjestämässä muille hauskaa. Ankeiden aikojen jälkeen viihteen, tanssimusiikin, yhteisen olemisen tarve on taatusti ollut ankara.

No, Pakarinen oli "tehtaan kuski", muodostiko jo kuinkakin aikaisin hyvät suhteet Korpivaaraan. Ajoi Citroeneilla jo hyvin varhain. Ensin viininpunaisella viisipaikkaisella. Seuraavana harmaa kahdeksanpaikkainen. Sitten modernimpaa tekniikkaa, ID hydraulisella korilla. Ja sitä rataa sitten Toyotat, Grovn, diiseli-Toyota, Mark, Celica ja taas Citroenit. Aina teksti kyljessä "Severi kulujansa rajaa Toyota diiselillä ajaa". Markissa "Meiltähän tämä käy... Severi ja Toyota". "Kaksi kulkuria, Severi ja Celica".

Olipa Pakarinen myös "tehtaan pelimanni". Uuden hanurimallin tultua markkinoille Kouvolan Harmonikkatehtaalta meni edellinen soitin vaihtoon.

 
MUUTAMA ABSURDI

Tämän rajallisen tarinoinnin sisään aion kirjoittaa muutaman absurdin tapauksen. Tapahtumapaikkana Petroskoi, Varkauden ystävyyskaupunki. Ensimmäiseksi konsertti Petroskoin Piikivitehtaalla. Meillä oli kahteen pekkaan konsertteja eripuolilla Petroskoita. Oli erityisen helteinen päivä. Tehtaan juhlasalin ikkunat olivat levällään, sali oli tupaten täynnä naispuolisia tehtaan työntekijöitä. Konsertin eräs osio oli Impi Umpilampi -numero, jossa Esa lauloi, minun säestäessäni kitaralla. Soitin intron, Esa ei kuitenkaan saanut sävellajista kiinni, vaan veteli laulun jostakin ylimaallisesta korkeudesta. Hikinen salintäysi venäjänkielistä, ilmaa leyhyttelevää, ymmyrkäiskatseista yleisöä tulee säilymään muistoissani vielä pitkään.

Toinen tapaus, oikeastaan tapahtumasarja, oli pääkonserttimme päivänä. Aamulla koko delegaatiomme matkusti kantosiipialuksella yli Äänisen, Kizin saarelle. Katsottuamme nähtävyydet ja syötyämme, lähdimme kahdestaan aikaisemmalla aluksella Petroskoita kohden, valmistautuaksemme illan konserttiin. Kantosiipialus päsäytti kuitenkin jo aika alkumatkasta tukkiin. Siinähän sitä istuttiin, ensin Äänisen aavalla, ihan paikallaan aluksessa, sitten normaalivauhtia, ilman kantosiipeä tuntikaupalla, matkalla kohti Petroskoin Suomalaista Teatteria, jonka johtajanhuoneeseen olivat kokoontuneet lomiltaan kerätyt Neuvosto-Karjalan kirjailijat ottamaan vastaan Toivo Kärjen tuomiset.

Kun alus sitten rantautui, hädissäni sain meille taksin (toisen jonosta). Hotellin kautta hakemaan hanureita ja kitaraa. Juoksujalkaa Teatterinjohtajan huoneeseen, jossa jo ehkä hieman pitkästyneinä pitkän odottelun jälkeen istuskeli ainakin täysi tusina tummiin pukeutuneita kirjailijoita. Esa sanoi: "Terveisiä Toivo Kärjeltä" ja lävähytti suurehkon uistinpaketin teatterinjohtajan pöydälle. Konsertti pääsi alkamaan miltei ajallaan.

Konsertin jälkeen, hienossa salissa, arvovaltaisessa seurassa, hyvän ruoan perään, taisi olla ennen jälkiruokaa. Tilaisuuden arvokkain henkilö, ymmärtäen pieniä vastoinkäymisiä, tulkin välityksellä kysyi: "Kuinka Te humoristina olette suhtautunut päivän tapahtumiin?" No, Pakarinen mietti hetken, kertoi tarinan. "Desantin tehtävänantoon kuului hypätä laskuvarjollaan siihen ja siihen paikkaan, ottaa polkupyörä ladon nurkalta ja mennä hoitamaan homma. Veti laskuvarjon nyöristä, ei auennut, varavarjo, ei auennut. Loihe lausumaan. Perkele, ei siellä varmasti ole sitä polku¬pyörääkään." Hiljaisuus, joka seurasi juttua, oli pitkä, syvä ja tulee myös säilymään muistoissani pitkään.

kuvateksti:
Esa junior(s 1947) ja poikansa Matti (S 1978
)
Esa ja Esa
kuvateksti:
Iraenah-sisko (ent Paula) ja Esa vuonna 2010
Iraenah-sisko

 


©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
ylös