Merten salaisuudet 1976 nro: 07

Oikullisesti vaihtelevat veden virtaukset ja nälkäiset petoeläimet vaarantavat pahoin meressä kelluvan munasolun kehittymisen. Paljon paremmassa suojassa munasolu on emon ruumiin sisällä, jonne siittiöt lasketaan. Lukuun ottamatta valaita, mm. delfiinejä, muita nisäkkäitä ja joitakin alkeellisimpia eläinlajeja, kuten mustekaloja, merieläinnaaraat eivät yleensä ole varustautuneet siittiöiden vastaanottamiseen ja munien sisäiseen hedelmöitykseen. Tosin esimerkiksi eräillä hailia, rauskuilla ja

Oikullisesti vaihtelevat veden virtaukset ja nälkäiset petoeläimet vaarantavat pahoin vedessä kelluvan munasolun kehittymisen. Paljon paremmassa suojassa muna on emon ruumiin sisällä, jonne siittiöt lasketaan.

merikäärmeillä on elimet, jotka siirtävät siittiöt suoraan naaraaseen ja mahdollistavat siten sisäisen hedelmöityksen. Moskiittokalakoiraallakin on paritteluelimeksi muuntuva peräevä, joka suorittaa saman tehtävän. Merieläinten suuri enemmistö laskee kuitenkin munansa ja siittiönsä suoraan mereen. Myös sellaisilla lajeilla, joilla on munien kehitystä suojaava tasku (esim. merihevosilla ja särmäneuloilla), hedelmöitys tapahtuu ruumiin ulkopuolella.
Hedelmöitys on suvullisen lisääntymisen kriittinen vaihe. Edellä olemme jo nähneet, että siittiöllä on kaksi tehtävää: perimän siirtäminen sikiölle ja sikiön solunjakautumisen ja kasvun käynnistäminen. Näissä tehtävissä ei ole kysymys samasta asiasta. Munan kehitys voidaan käynnistää joko keinotekoisesti tai toisen lajin siittiöillä antamatta munalle siittiön perimää. Tapahtumat ovat myös peruuttamattomia. Kun sikiö on saanut kiihokkeen ryhtyä kasvamaan, sen kehitystä ei voi pysäyttää. Jos se on alkanut kehittyä ilman uutta perimää, tätä perimää ei voida lisätä myöhemmin, ja tällaisissa harvinaisissa tapauksissa sikiö kehittyy epänormaalisti.

Useimmissa siittiöissä on pää, joka sisältää munasoluun yhdistyvän perimän, siittiön omaa aineenvaihduntaa säätelevä keskiosa ja häntä, joka liikuttaa siittiötä. Kudun jälkeen useimpien lajien munat kelluvat vedessä tai vaipuvat pohjaan. Yleensä niissä on hyytelömäinen pintakerros, joka liukenee veteen. Kun siittiö joutuu yhteyteen munasolun kanssa, sen täytyy tunkeutua munasolun kalvon läpi. Siittiön päässä on entsyymijyvänen. Se muodostaa rihman, joka kiinnittää siittiön munasoluun. Sitten siittiö tunkeutuu munasoluun. Joissakin tapauksissa munasolu muuttaa väriä, joskus taas kehittää alkulimansa ulos työntyväksi hedelmöityskiilaksi, joka ympäröi siittiön ja vetää sitä sisemmäksi. Kun siittiö on kokonaan munasolun sisällä, munan ruskuaiskudos laajenee ja muodostaa uuden, kestävän kudoksen.

Merikäärmeet, matelijat, joiden kantamuodot palasivat mereen, ovat sopeutuneet hyvin uuteen ympäristöönsä. Useimpien merikäärmeiden ei tarvitse nousta maalle edes munimaan kuten sukulaistensa kilpikonnien ja Galäpagoksen merileguaanien. Merikäärmeet parittelevat meressä, munat kehittyvät emon ruumiissa, kuoriutuvat ja syntyvät elävinä poikasina. Merikäärmeet ovat myrkyllisiä sekä kaloille että lämminverisille eläimille. Onneksi ne käyvät vain harvoin ihmisen kimppuun. Useimmiten niillä on vankka ruumis, pieni pää ja litteä pyrstö.