Kaksineuvoisuudella tarkoitetaan, että jonkin eläinlajin samalla yksilöllä on kummankin sukupuolen lisääntymiselimet. Vaikka jotkin kaksineuvoiset lajit hedelmöittävät itse itsensä, on yleisempää, että kaksi eri yksilöä hedelmöittää toinen toisensa. Kaksineuvoisuus voi nostaa lajin lisääntymiskykyä, koska kaikki yksilöt kehittävät munasoluja. Kaksineuvoisuus takaa myös, että kun lajin kaksi yksilöä kohtaa toisensa, hedelmöitys on aina mahdollinen, koska kummallakin yksilöllä on sekä siittiöitä että munasoluja.
Kaksineuvoisuus kuuluu monien eläinlajien normaaliin lisääntymiseen. Yksi näistä lajeista on merijänis, meressä elävä kuoreton kotilo. Pariutumisaikana merijänis kiipeää toisen meri jäniksen päälle. Molemmat katsovat samaan suuntaan, ja takimmainen hedelmöittää etummaisen munasolut.
Kolmas merijänis voi nousta toisen selkään ja hedelmöittää sen munat samalla, kun toinen hedelmöittää ensimmäisen. Näin saattaa muodostua pitkiä pariutuvien yksilöiden jonoja. Joskus ensimmäinen yksilö käännähtää ja nousee viimeisen päälle sulkien siten kehän. Kaikki yksilöt hedelmöittävät näin toisten munat ja saavat samalla omat munansa hedelmöitetyiksi. Eräät lajit eivät etsi lainkaan lajinsa muita yksilöitä, vaan pystyvät hedelmöittämään munansa omilla siittiöillään. Itse hedelmöityksestä on eräitä haittoja, mutta se takaa lajin jatkuvuuden.
Vapaakiduskotiloita. Viereisellä sivulla näemme kaksi vapaakiduskotiloa parittelemassa. Kummallakin yksilöllä on sekä munasoluja että siittiöitä, joten molemmat saavat jälkeläisiä siittiöiden vaihdon jälkeen. Kaksineuvoisuus on yleistä kotiloiden keskuudessa. |
|
Kaksineuvoisuus ja sukupuolenvaihdos
Näiden kalojen valokuvat ovat sivuilla 28 ja 29

A/Archosargus-naaras. Kaikki tämän lajin isot, värikäät koiraat käyvät läpi naarasvaiheen, jonka aikana ne kehittävät mätimunia. |
B/Archosargus-koiras. Tämä yksilö oli aikaisemmin naaras. Laji käsittää kahdenlaisia koiraita. Useimmat koiraat ovat pieniä ja samanvärisiä kuin naaraat. Muutamat koiraista ovat kuitenkin isompia ja väritykseltään erilaisia, usein kirkkaammanvärisiä. Sukupuolielimiä tutkittaessa voidaan todeta, että pienillä koirailla on normaalit kivekset. Ne ovat olleet koiraita syntymästään lähtien. Isojen koiraiden kiveksissä on rappeutuvaa munasarjakudosta. Nämä koiraat ovat aikaisemmin olleet naaraita.
C/Meriahvenia. Monet meriahvenet ovat kaksineuvoisia ja hedelmöittävät joskus itse itsensä. Joillakin meri-ahvenlajeilla esiintyy kuitenkin toisenlaista kaksineuvoi-suutta. Ne aloittavat elämänsä naaraina ja muuttuvat lisääntymisen jälkeen koiraiksi. Kaikki näiden lajien kookkaat yksilöt ovat koiraita.
D/Papukaijakala. Papukaijakaloilla ja huulikaloilla on tavallaan kolme sukupuolta: naaraat, koiraat ja sukupuolta vaihtaneet koiraat. Kumpikin koirastyyppi pystyy hedelmöittämään mätimunia. Jos erään papukaijakalalajin koiras joutuu eroon haaremistaan, parven johtava naaras vaihtaa sukupuolta. |
|
|