Merten salaisuudet 1976 nro: 07

 
Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon
Lampipolyypin elämänkulku Seuraava

Viereisellä sivulla näette erikoisen eläimen. Se on nimeltään obelia, lampipolyypin sukulainen. Tavallisesti obeliarunkokuntaan kuuluu kahdenlaisia polyyppeja, joista toiset ovat erikoistuneet ravinnonottoon, toiset lisääntymiseen. Eläin asustaa yleensä kivien seassa, ja sen liikkuvat lonkerot saattavat kiinnittyä ajelehtiviin puunpalasiin, simpukkoihin tai leviin.
Ravintoa hankkivat polyypit ovat pitkiä, ohuita lonkeroita, jotka pyydystävät pienen pieniä matoja, äyriäisiä, munia ja toukkia, joskus pikkukalojakin. Ne ravitsevat koko yhteisöä, jonka rungosta kasvaa vankkoja, uurnan muotoisia lisääntymispolyyppeja. Uurnien sisällä kehittyy pieniä silmuja, jotka aikanaan irtoavat veteen. Lisääntyminen on suvutonta, silmujen soluissa näet on täysi määrä kromosomeja, ja ne lisääntyvät jakautumalla.

Kellon muotoinen eläin, jolla on suuaukko ja useita polttiaissoluin varustettuja pitkiä lonkeroita, on saanut nimensä kreikkalaisesta taruolennosta Medusasta. Sen hiusten kerrottiin muistuttavan käärmeitä, ja se muutti kiveksi jokaisen joka katsoi sitä.

Tällainen lisääntyminen ei ole harvinaista onteloeläinten pääjaksossa, johon lampipolyypitkin kuuluvat.
Tämä on vasta yksi vaihe obelian erikoisessa elämänkulussa. Pienet, maneettimaiset silmut kasvavat nopeasti kellon muotoisiksi täysikasvuisiksi eläimiksi, joilla on suuaukko ja useita polttiaissoluin varustettuja pitkiä lonkeroita. Tämän vaiheen polyyppeja nimitetään meduusoiksi. Nimitys on peräisin kreikkalaisesta taruolennosta, jonka hiusten kerrottiin muistuttavan käärmeitä ja joka muutti kiveksi kaikki jotka katsoivat sitä. Nimitys onkin sattuva, sillä meduusan lonkerot halvaannuttavat saaliinsa.

 

Jopa ihminen voi saada pienen shokin sen pistosta.
Meduusoja on sekä koiraita että naaraita. Ne laskevat veteen siittiöitä ja munasoluja, jotka kehittyvät hedelmöityksen jälkeen toukiksi. Toukka vaipuu pohjaan ja kiinnittyy kiveen tai ruskolevään. Siellä siitä kehittyy uusi polyyppiyhteisö. Biologit nimittävät tällaista lisääntymistä sukupolven vuorotteluksi.
Tämän alkeellisen polyypin kehitys auttaa meitä ymmärtämään sen pitemmälle kehittyneitä sukulaisia maneetteja ja koralleja. Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että lampipolyypin kaltaiset olennot olivat joskus kaukaisessa muinaisuudessa näiden sukulaistensa kantamuotona. Korallit, merivuokot ja meriviuhkat ovat varmastikin kehittyneet lampipolyypin tyyppisestä eläimestä, jolla oli alkeellinen, vapaasti uivia meduusoja kehittävä vaihe. Merivuokot eivät kuitenkaan muodostaneet sukusoluja kehittäviä silmuja, vaan kehittivät suoraan munasoluja ja siittiöitä. Paikallaan pysyvä täysikasvuinen yksilö huolehti riittävästä ravinnonsaannista, vapaasti uivat munasolut ja siittiöt takasivat lajin leviämisen. Merivuokot, korallit ja meriviuhkat kehittyivät pohjaan kiinnittyneiksi eläimiksi.
Meduusat puolestaan kehittyivät täysin vastakkaiseen suuntaan. Ne pystyivät parhaiten hankkimaan ravintoa ja lisääntymään liikkuessaan vapaasti vedessä.

Hennot mutta vaaralliset obeliat ovat 2—20 sentin pituisia polyyppiyhteisöjä, jotka kasvavat levissä, kivissä ja paaluissa. Meduusa vaiheessa obelialla on 8—24 lonkeroa, joiden polte on kiusallinen ihmisellekin.

 

 

 

 

 

 

 

©2020 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
ylös