Kun sukeltaja lähtee pinnasta hengityslaitteitta, hänen keuhkoissaan on tietty ilmamäärä. Hydrostaattisen paineen vaikutuksesta tämä ilmamäärä käy sitä pienemmäksi, mitä syvemmälle sukeltaja menee. Sukeltajan noustessa pintaan päin tapahtuu päinvastoin. Keuhkojen sisältämä ilma laajenee ympäröivän vedenpaineen pienetessä. Tämä ilmiö on aivan luonnollinen ja tavallisesti turvallinenkin.
Paineilmaa hengittävä sukeltaja saa kuitenkin keuhkoihinsa ylimääräistä ilmaa, joka myös laajenee hänen noustessaan. Jos sukeltaja lakkaa hengittämästä, hänen kurkunpäänsä toimii läpän tavoin. Keuhkoihin jääneen ilman laajentuminen voi tällöin pullistaa keuhkoja yli niiden suorituskyvyn. Keuhkot vaurioituvat, ja suuren paineen alainen kaasu työntyy verenkiertoon ja synnyttää siellä veritulppia. Verenkiertoon joutuneet korkeapaineiset ilmakuplat laajenevat nopeasti ja saattavat tukkia veren virtauksen aivoihin ja muihin tärkeisiin elimiin. Ne voivat aiheuttaa pahoja vammoja ja nopean kuoleman. Jos aivot tai hermot vaurioituvat, voi esiintyä kipua ja halvaantumista. Ilmakuplien aiheuttamia pahoja onnettomuuksia sattuu helposti, jos sukeltaja pidättelee pintaannousun aikana hengitystään, esimerkiksi pelätessään ilman loppuvan ennen pintaan pääsyä.
Eräässä yleisessä sukelluskoulutuksen aikaisessa harjoituksessa aloittelijan täytyy jättää varusteensa pohjalle ja palata pintaan ilman niitä. Tämä on hyvin vaarallinen harjoitus, joka olisi syytä kieltää, koska aloittelevilla sukeltajilla on taipumusta hengityksen pidättelyyn. Vain koulutettujen sukeltajien, jotka liikkuvat veden alla täysin vaivattomasti, tulisi sallia osallistua tähän harjoitukseen — ja heidänkin vain tarkoin valvotuissa olosuhteissa.
Kuolemaan johtavia ilmakuplaonnettomuuksia saattaa sattua hyvinkin vähäisissä syvyyksissä, jopa 2,5 metrissä. Syvempien sukellusten jälkeen pulma on yleensä edessä muutamien viimeisten metrien matkalla, koska sukeltaja kokee silloin suhteellisia paineen vaihteluja hyvin nopeasti. Onnettomuuden uhriksi joutunut sukeltaja on useinkin tajuissaan pintaan tullessaan, mutta menettää tajuntansa pian sen jälkeen, mikäli onnettomuus on vaikea. Tämä reaktio tulkitaan usein väärin pintaan hukkumiseksi, joka vaatii aivan erilaista hoitoa ja ensiapua. Ilmakuplien uhrien paine on saatava nopeasti tasatuksi. Koko ruumiin paineen noustessa vereen joutuneet kaasukuplat pienenevät, verenkierto palautuu ja uhri toipuu hämmästyttävän nopeasti. Toipuminen voi seurata jo melko lyhytaikaisesta paineenalennuksesta ja tavallisesta keuhkovammojen hoidosta.
Monien ilmakuplan uhrien hoito laiminlyödään tai heitä hoidetaan väärin, koska oletetaan, ettei sukellus ollut kyllin syvä tai pitkäaikainen aiheuttaakseen paineonnettomuuden. Koko pulma voidaan välttää nousemalla pintaan hitaasti ja hengittämällä ulos koko nousun ajan. Ilmakupla johtuu suoranaisesti nousun aikaisesta hengityksen pidättelystä. Sitä ei muodostu, mikäli sukeltaja hengittää pintaan noustessaan normaalisti. Peukalosääntönä voidaan sanoa, ettei pintaan saa koskaan nousta nopeammin kuin pienet ilmakuplat virtaavat paineilmalaitteen poistoventtiilistä. Toinen hyvä turvallisuussääntö on hyräillä tai laulaa pintaan noustessa, mikä pitää kurkunpään avoinna.
| Kuolemaan johtavia ilmakuplaonnettomuuksia saattaa sattua hyvinkin vähäisissä syvyyksissä, jopa 2,5 metrissä. |
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen