Merten salaisuudet no:11. 1977
 
Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon
Napaseudut - kehityksen laboratorio painike

Napaseutujen ilmasto on äärimmäisen vaihteleva ja ankara. Tästä syystä sen piirissä elävät eliöt tarjoavat esimerkkejä eliöiden yleisestä kyvystä sopeutua. Vaikkakaan ei ole totta, että evoluutio olisi täyttänyt jokaisen ekologisen lonkeron jollain harvinaisella ja ainutlaatuisella muodolla esimerkiksi Etelänapamantereella ei ole laisinkaan maanisäkkäitä niin napaseutujen eläimet ovat ratkaisseet poikkeuksellisissa oloissa elämisen ongelmat valtavan monilla eri tavoilla.

Ne ovat sopeutuneet tulemaan toimeen kylmyyden, jään, tuulen ja veden kanssa. Nämä eläimet ovat yleensä niin erikoistuneita, että ilmaston muuttuminen huomattavasti olisi niille tuhoisaa. Jääkarhu on tästä hyvä esimerkki. Nykyisten jääkarhujen uskotaan joko kehittyneen tai muuttuneen huomattavasti jääkauden aikana ja eläneen sitä aiemmin paljon laajemmalla alueella. Koska ne kuitenkin olivat sopeutuneet tulemaan toimeen vain yhdessä tietynlaisessa elinympäristössä, ne katosivat suurimmasta osasta entisiä levinneisyysalueitaan jäätiköiden alettua vetäytyä.

 

Biologian ja elävien olentojen kanssa työskentelevä tutkija ei koskaan voi toivoa saavuttavansa samantyyppisiä tuloksia kuin laboratoriossa työskentelevä kemisti tai fyysikko. Kenttätyö voi kuitenkin johtaa tiettyihin yleistyksiin, joita voidaan ainakin rajoitetusti soveltaa laajemmin.

Eläinten ja niiden elinympäristön välissä suhteita koskevan yleisiä lainauksia kutsutaan ekologisiksi säännöiksi. Ne käsittelevät monia erilaisia ilmiöitä. Niihin kuuluu mm. nisäkkäiden ja lintujen vaaleampi väritys niiden levinneisyysalueen kylmemmissä ja kuivemmissa oloissa, tasalämpöisten eläinten ruumiin koon lisääntyminen niiden elinympäristön muuttuessa kylmemmiksi sekä siipien, raajojen, hännän ja korvien lyhentyminen elinympäristön lämpötilan laskiessa.

kuutti

 

Etelämanteren äärimmäinen kylmyys on estänyt maalla elävien nisäkkäiden kehittymisen. Kuvan nuori hylje saattaa viettää pienen osan itse manterella, mutta se on kuitenkin enemmän vesi- kuin maaeläin.

Nämä säännöt näyttävän saavan vahvistuksensa verrattaessa napaseutujen eläinten kokoa ja muotoa saman lajin muiden rotujen tai maalla elävien lähisukuisten lsjien vastaaviin ominaisuuksiin. Jopa vaihtolämpöiset eläimet näyttävät joskus noudattavan näitä sääntöjä. Suurin etelänapamanterella sisämaassa tavattava eläin on siivetön kärpänen, Belica antarctia. Kärpäset ovat vaihtolämpöisiä, mutta silti kylmyys vaikuttaa niihin. Ongelmaksi jääkin se, onko siivettömyydestä etua kylmyyttä vastustettaessa vai onko se vastaus voimakkaisiin ja jatkuviin puuskaisiin tuuliin, jotka saattavat olla liian kovia pienelle lentävälle kärpäselle. Ekologisia säästöjä sovitellaan joskus myös ihmiseen.

Perinteisesti vertailu tehdään lyhytraajaisten, pyöreähahmoisten arktisilla alueilla elävien eskimoiden ja hoikkien autiomaissa asuvien aasialaisten ja afrikkalaisten välillä. Ongelma on kuitenkin siinä, että ihmisten hoikkuus ja pituus vaihtelevat rotujen mukaan. Pitkäkasvuisimmat kaukasoidit elävät Pohjois- Euroopassa melkeinpä subarktisilla alueilla ja pisimmät keltaiseen päärotuun kuuluvat asuvat samoin varsin pohjoisessa. Kookkaimmat negroidit taasen elävät Etiopian ja Sudanin eteläosien kuumilla ja kosteilla suoalueilla.
Biologisista säännöistä on aina monia poikkeuksia.Tämä johtuu siitä, että on vaikea edes kuvitella kyseen tulevien fysiologisten seikkojen mutkikkuutta. Säännöt ovat kuitenkin hyödyllisiä silloin, kun pyrimme selvittämään lajien levinneisyyttä.

© Jacques-Yves Cousteau
Edito Service S.A.

1976 Oy Concert Hall Society Ab

Digitointi Jari Saarinen

ylös