Vastaus moniin ihmisen menneisyyttä koskeviin kysymyksiin on kätkettynä merenpohjaan. Valaistusta ihmiskunnan historiaan saa haaksirikkoutuneista laivoista ja niiden lasteista, uponneista tai nousevan meren hukuttamista satamista ja kaupungeista. Useimmat meriarkeologiset löydöt on tehty sattumalta. Osan löydöistä arkeologit ovat onnistuneet kaivamaan esiin, osa on vielä tutkimatta; lukemattomat löydöt ovat vielä tekemättä.

Arkeologien vedenalaisten tutkimusten ansiosta olemme jo saaneet tietää melko paljon menneisyyden laivanrakennuksesta ja kauppareiteistä, taiteesta (etenkin kuvanveistosta), teknologiasta ja historiasta. Samoin on hankittu uutta tietoa muinaisesta metallien käytöstä, rahoista, paino- ja pituusmitoista ja arkkitehtuurista sekä monista muista ihmisen toiminta-alueista. Kaikkein eniten löytöjä on tähän mennessä tehty Välimerestä. Sen pohjassa tiedetään olevan tuhansia hylkyjä. Tämä on ymmärrettävää, sillä Välimeri on luultavasti ensimmäinen laaja vesialue, jolla ihminen on purjehtinut. Sen yli on kuljetettu monenlaisia lasteja aina vuodesta 3000 eKr. alkaen.

Meriveden laatu ratkaisee uponneen laivan säilymisen. Makea vesi vahingoittaa hylkyä vähiten. New Yorkin ja Vermontin välillä sijaitsevasta Champlain järvestä nostettu yli 150 vuotta pohjassa lojunut laiva oli erinomaisessa kunnossa aina niitä sälöjä myöten, jotka ympäröivät laivan upottanutta kuulanreikää.

Lähes yhtä hyvin säilyvät hylyt Itämeren murtovedessä. Tänäkin päivänä Itämeren pohjassa on 1700-luvulta peräisin oleva laiva, jonka lyhyemmät mastot ovat vielä pystyssä. Nostoköysien ja jalusnuorien mädäntyneet päät ovat yhä solmulla partaan poikkipuissa.

Kuuluisin Itämeren hylyistä on ruotsalainen sotalaiva Vasa, joka nostettiin ylös ja asetettiin näytteille sille varta vasten rakennettuun museoon Tukholmaan. Itse laiva ja kaikki sen sisällä on hyvässä kunnossa, vaikka sen uppoamisesta on kulunut yli 300 vuotta.

Mustanmeren pohjassa on varmasti monia hyvin säilyneitä esineitä, sillä sen suolapitoisuus sukellussyvyydessä on vain puolet Välimeren veden suolapitoisuudesta.

Meriarkeologian tulevaisuus on läheisesti sidoksissa sukelluksen ja vedenalaisen teknologian edistymiseen, mutta sen kehittyminen edellyttää myös valistuneisuutta ja valtiovallan suojelua. Vedenalaisten tutkimuskohteiden ryöstelyä on harjoitettu vuosisatojen ajan, mutta urheilusukeltajien määrän suunnattoman kasvun myötä se on viime vuosina lisääntynyt aivan hillittömästi.

On melko vannaa, että Espanjan, Ranskan ja Italian rannikoilla ei ole alle 40 metrin syvyydessä ainuttakaan näkyvissä olevaa hylkyä, jota ei olisi ryöstetty ja lähes kokonaan tuhottu. Myös Karibianmeri on ollut ryöstelijöiden suosimaa aluetta jo monien vuosien ajan.

Satunnaiset yritykset jakaa tietoa näiden vedenalaisten aarteiden arvosta ja muinaisesineitä koskevat lait ovat jonkin verran parantaneet tilannetta, mutta paljon on vielä tehtävää. Meriarkeologia ei ole tärkeää vain sukeltavalle tiedemiehelle, vaan sillä on merkityksensä myös jokaiselle, joka arvostaa kulttuurimme kehitystä selvittävää järkiperäistä tiedonhankintaa. Meriarkeologian tulevaisuus on läheisesti sidoksissa sukelluksen ja vedenalaisen teknologian edistymiseen, mutta sen kehittyminen edellyttää myös valistuneisuutta ja valtiovallan suojatoimia.