Jäin kiinni

Tarinan on kirjoittanut:Jonés

Tavallinen tarina, kuinka ujo poika kohtaa tytön...


Oli kesäinen päivä, Olin juuri tullut lenkiltä, ja olin hikinen. Katselin västapäisen talon parvekkeella, kuinka seksikäs vaaleahiuksinen nuori tyttö otti ilmeisesti aurinkoa, Hän oli ehkä parikymppinen, sillä tarkkaa ikää en tiedä, mutta arvelin. Tytön hiukset olivat auki, ja ne roikkuivat kivasti olkapäillä. En saanut katsettani irti hänestä.

Olen nähnyt hänet muutaman kerran ohimennen, ja jokakerralla on himoni vain voimistuneet. Tytöllä oli Aurinkolasit silmillä, joten en nähnyt hänen silmiään, mutta kuvittelin, että ne ovat kauniit. Huulet olivat semmoiset vähän turpeat, mutta ei mitään potoksia. Sieluni huusi koko sydämestäni, seksiä, tuota jumalaista otusta kohtaan.


Minulla alkoi oitis olemaan ahdasta Shortseissani, ja t-paita oli hiestä liimautunut selkään, En varmaankaan ollut kovin kiihoittava näky, mutta en toisaalta osaa itseäni analysoida. Tyttö kohensi asentoaan tuolilla, jossa hän istui. Rinnat näkyi silti selvästi löysän puseron läpi. Se kiihoitti minua entisestään.

Myt seisokkini oli jo varmaankin päällepäin näkyvää. Silmäilin vielä hetkisen tyttöä, mutta sain väkisin revittyäni katseeni irti hänestä.


Päätin lähteä kämpille, Menin suihkuun. Minulla alkoi ajatukset taas pyöriä pääkopassa, ja seisokkini yltyi, vaikka suihku oli viileä. Pestyäni päätin mennä olohuoneeseen, television ääreen. Ryhdyin katsomaan seksifilmiä ja innostuin. Avasin kylpytakkini
ja aloitin varovasti runkkaamaan.
Hieroin kostunutta kovaa kulliani sormillani ja puristelin aivan sen juuresta. Runkkasin ja runkkasin, kunnes filmissä oli kohta, jossa mies vetää kullinsa ulos naisensa pillusta ja nainen ottaa kullin suuhunsa ja runkkaa niin kauan, että sperma täyttää hänen suunsa ja roiskuu osin myös rinnoille.

Laukesin yhtä arvaamattomasti kuin mies filmissä. Olin unohtanut parvekkeen oven auki, ja tietysti filmin äänet ja omatkin ähkinät kuuluivat naapuritalon parvekkeelle. Ei akaakaan kun huomasin minua katseltavan parvekkeelta.


Naapurin tyttö katseli hymyillen, Glump, nielaisin tyhjää, hän tietysti oli kuullut ja nähnyt runkkaussessioni. Häpeissäni hiljokseen laitoin parvekkeen oven kiinni, ja lähdin pukeutumaan.

Hetkisen kuluttua, lähdin viemään roskia, ja kuinkas ollakkaan roska-laatikolla oli tuo tyttö, joka oli katsellut minua parvekkeelta.


Hei! Sinulla on komeat oh, muodot, aloitti tyttö. Punastuin hieman, ja änkytin kiitokseni. Tyttö ei ollut yhtään huonon oloinen, oikeastaan yli seksikäs, ohuissa ihonmyötäisissä verkkareissa ja topissa. Jälleen takaraivoon hiipi ajatus, millainen tyttö olisikaan sängyssä. Tunsin pientä häpeää, mutta samalla kiihoittavaa kiimaa.


Tyttö vaistosi ilmeisesti tämän, sillä, hän sanoi. Lähtisitkö juomaan kupin kahvia, olisi keitetty juuri.
Mietin sekunnin nurto-osan, jos sanoisin Ei, ja juoksisin karkuun. Mutta vastasinkin Sopiihan se, vaikka on aika lämmin.
On lämmin, mutta minulla on makuuhuoneessa uudenlainen ilmastointilaite, sanoi tyttö viekkaasti hymyillen.

Tulkinnoille ei ollut sijaa, tyttö oli sen oloinen, että voisi suuttua, jos kieltäytyisin kutsusta. Joten lähdin tytön kanssa hänen vastapäisen talon asunnolleen. Se ei ollut kovinkaan suuri, Pienehkö kaksio, about, ehkä 50 neliötä.


Kun pääsimme ovesta sisään, tyttö tempaisi oven kiinni niin että paukahti, ja takertui kiinni minuun, Suuteli niin antaamuksen kiihkeästi, kuin vain kiimainen tyttö voi.

Sieluni huuti armoa, kaunotar tiesi mitä tehdä.
Katselin sinua parvekkeelta, hän aloitti. Minua nolotti. Tyttö jatkoi, tulin niin kiihoittuneeksi, kun näin sun ihanan peniksesi, tulin ihan kiimaiseksi, kun mietin miltähän se tuntuu.


Mitäpä tähän osasi enää vastata, olin tytön vietävänä, hänen asunnossaan, eikä pakotietä ollut.
Tyttö liimautui kiihkeine huulineen vasten minua, ja tunsin samalla, miten hänen kätensä hakeutui sortsieni etumukselle, alkaen niiden päältä tunnustella puoliseisovaa elintäni.

Tytön silmät olivat sinertävät ja ilmeet olivat paljonpuhuvat. Nyt tai ei koskaan, ne sanoivat. Sielussani, vaikka olin ujohko, huusi konga rumpu päristen kuin huipennusta sirkustemppuun.

Hiljalleen suutelun ja etumuksen kourinnan voimistuttua, aloin tosissani lämmetä ajatukselle, panna tyttöä. Munani oli ihan liiskassa housuissa, ja tykytti jo armotta, päästä vapauteen kiristävistä shortseista.

Tyttö hivutti päältäni t-paidan pois ja avasi shortsien napit. Housut putosivat nilkkoihini paljastaen kovan pullistuman boksereideni etuosassa.

Tahdoin tuota jumalatarta niin kovasti, että unohdin häpeäni ja estot. Tyttö oli silmänräpäyksessä kuoriutunut ihonmyötäisestä trikoo housuistaan paljastaen alta, valkoiset pitsiset ja todella kiihoittavat pikkupöksyt.


Hetkisen vielä suutelimme eteisessä, kunnes hän päättäväisesti otti kädestäni kiinni, ja ohjasi minut makuuhuomeeseen. Sanoja ei tarvittu, katseet riittivät. Makuuhuoneessa oli leveä sänky, ja pieni pöytä, juuri muuta kalustusta ei ollut.

Riisuin kiireesti bokserini pois, paljastaen jo kokonaan seisovan kullini. Tyttö heitti vielä yllään olevan topin pois, ja pöksyt. Pillu oli siistiksi ajeltu, pieni karvatuppo oli jätetty ylemmäs.

Mä olen niin kiihoittunut, aloitti tyttö, Katselin sua parvekikeelta, ja olin jo vähällä ruveta itsekin runkkaamaan. Mua panettaa. Eipä tähän oikein osannut sanoa muuta kuin, okei, ja aloin varovaisesti silitellä hänen märkää pilluaan, hyväilin klitorista ja sormeilin reikää, tyttö oli niin kiimainen, että nestettä valui jo. Tyttö istui sängynreinalle, ja minä aloin nuolla tuota jumalaista kaunotarta.

Kauaa en ehtinyt, kun hän jo huokaili ensimmäisen orgasmin kourissa.


Olen katsellut sua jo pitkään, ja kuvitellut, tyttö sanoi ja huokaisi taas syvään. Jatkoin hetkisen vielä kielellä kiusaamista ja sormetusta, tyttö sai jälleen vartaloa tarisyttävän orgasmin, ja pillu sykki edessäni, valuen mahlaa.

Enää en itsekään voinut ujoudestani huolimatta vastustella, vaan aloin hiljalleen hyväillä myös rintoja, suutelin tyttöä, Hän maistui mansikalta, ja tuoksu oli kesäisen kastyeniityn kaltainen. Enää en pidätellyt, vaan annoin estotta tytön ottaa kullini suihinsa, ai, miten satumaisen ihanalta kostea imevä suu ja pehmeä kieli tuntuivat jälleen lähes räjähtämispisteessä olevan penikseni päässä.


Tyttö omi ja runkkasi kulliani semmoisella kiiman vimmalla, että kohta tulisi, vaan hetkisen sain vielä pidäteltyä, tyttö nautti selvästikin. Imi ja runkkasi, nyt alkaa sumeta, kohta tulee, päkin itsekin vastaan ja ei kauaa kun kuti irtosi, spermaa pursusi suuhun ja valui tytön rinnoillekin.

Hän vaan katseli tyytyväisenä aikaansaannostaan, ja sanoi sitten lopulta. Olet todella ihana ja hyväntuntuinen.

Enempiä odottelematta, tyttö oli jälleen kullini kimpussa, kauaa ei tarvinnut runkata, kun se jälleen oli juhlakunnossa. Kiihoitus oli niin valtaisa. Kävimme makuulle sänkyyn, vaihdoimme kiihkeitä suudelmia ja sitten, aloin työntämään kovaa kankeani tytön märkään pilluun.


Se oli todella liukas ja märkä. Kullini upposi vaivatta pilluun, vaikka se olikin aluksi tuntunut kireältä. Nautinto oli sanoin kuvaamaton, höyläsin tyttöä jokaisella työnnöllä pillunlihakset puristuivat yhä tiukemmin kullini ympärille. Työntelin sen mitä kykenin ja ei aikaakaan kun jälleen tyttö sai orgasmin, ja mulla alkoi itselläkin olla vaikeaa pitää mälliä, Tytän intohomoinen hhuokailu ja puristavat pillunlihakset saivat kullissani aikaan sen, että mällit tulisivat. Höyläsin ja kullini takoi kiimaista tyttöä antaamuksella, kunnes se tapahtui äkkiarvaamatta, tyttö sai niin voimakkaan orgasmin että lysähti huohottaen päälleni voipuneena, ja minultakin tuli. päästin armotta kaiken tytön sisään.


Sessiosta voipuneena tyttö huokaili vielä, oot niin ihana...
Vedin puolijäykän kullin pois pillusta, joka sykki ja valui spermaa, voipuneena nukahdimme vierekkäin...


© Oikoluku korjaukset ja taitto.saarinen © Kiitokset kitjoittajalle.

Palautetta saa antaa. kotisivu.palaute@gmail.com

tai vieraskirja jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj © copyright saarinen2025

Takaisin Sisällysluetteloon

AXNDatan ilmainen kävijälaskuri