Tarinan on kirjoittanut:Jonés
Tarina alkaa siitä, kun kohtaan kauniin musiikkia soittavan ja laulavan lasten opettajan.
Olin ollut keikalla, ja päivä oli harmaan pilvinen. Taivaalta satoi hiljalleen märkää lunta. Väsytti ja vitutti. Mutta päätin kuitenkin, käydä tuulettamassa ennen nukkumaan menoa, päätäni läheisessä Pubissa. Suuntasin askeleeni kohden baaria, mutta, sinne en päässyt, sillä puhelimeni, alkoi soida.
Lambadan sävel kaikui, takin povitaskusta. Vilkaisin näyttöä, Keikkakaveri soitti.
- Kävisitkö läheisessä Nappulakerhossa, katsomassa, kun siellä on uusi mimmi, jolla on, vähän siistin kähee ääni. Se soittaa kitaraa, ja laulaa nappuloille lastenlauluja.
- No mitä sitten, tuumin. Ei kai tuo, nyt ole mikään "vuosisadan uutinen?".
- Ei ole, mutta meiltä puuttuu kunnon solisti, bändistä. Sun hommasi on, käydä katsastamassa se mimmi, ja jos saat sen houkuteltua bändiimme. Vahvistus olisi tosi hyvä.
- No Voinhan käydä sen katsastamassa. Mihinkähän aikaan se on siellä, vai onko sillä aikatauluja?
- Luulen että se on joku ohjaaja tai jotain, että se varmaan sielä koko ajan.
- No käyn katsomassa. Totesin ja suljin puhelimen.
Tämä tästä vielä puuttui, ajattelin. En ole oikein juttutuulella, mutta kuitenkin, bändin hommat ovat tärkeitä. Joten päätin mennä, Kerhoon katsomaan, pitääkö puheet paikkaansa. Kävelin katua kohden Kerhoa. Kunnes pysähdyin, ja poikkesin läheiseen R-kioskiin ja hain kahvin.
Kahvia hörppien kävelin nappulakerholle. Jossa oli tuoleilla siistissä rivissä ainakin kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen pikkumuksua. Ja heidän edessään, kyhätty koroke, joka esitti lavaa. Siellä istui kaunis nuori tyttö, kitara sylissään ja kertoili lapsille jotakin tarinaa. Ja sitten hän alkoi soittaa kitaraa.
Tämä ei ollut todellakaan mitään rämpytystä, vaan todella kaunista soittoa. Kauniit sävelet kulkeutuivat korviini, ja olin kuin humalassa tuosta soitosta. En koskaan ole kuullut yhtä puhdasta soittoa - ei virhettä.
Sitten tyttö alkoi laulaa. Se oli viedä jalat altani samantien. Kuinka näin kaunis ja nuori tyttö onkin eksynyt tällaiseen paikkaan? Siinä olisi suuri lahjakkuus, ajattelin.
Laulun lomassa tytön ja minun katseeni kohtasivat. Mutta vain sekunnin murto-osaksi. Se riitti. Nuo hätkähdyttävän siniset silmät ja kauniit Kasvot jäivät mieleen.
vaaleammaksi värjätyt hiussuortuvat valuivat sivuilta hänen kasvoilleen.
Tyttö jatkoi lauluaan, häiriintymättä, vaikka hän selvästi hieman ujosteli.
Kun kappale loppui, tyttö kyseli nappuloilta, mitä he haluaa kuulla seuraavaksi. Muksut olivat tietysti innoissaan.
- Se laulu jossa on se peikko! Yksi poika eturivistä kimitti.
Se oli ilmeisesti, pojan suosikki. Tyttö, sääti kitaraansa vähän ja aloitti laulun.
Soljuva ääni vangitsi minut heti. Tyttö pääsi hyvin, niin korkeisiin kuin matalampiinkin nuotteihin. Eläytyminenkin oli aitoa; hän ei tehnyt sitä vain muksujen takia, vaan nautti täydestä sydämestään siitä, mitä teki.
Paikan emäntä sattui katsomaan keittiöstä ja vinkkasi minut luokseen.
- Ei tänne saa vanhemmat tulla häiritsemään. Jennillä on esiintymiskuumetta, jos on paikalla vieraita aikuisia.
- Sori, mutta mä en ole vanhempi. Olen Blue-Boys Cowboys - bändistä.
- Jaa, Ei me ole mitään bändiä tilanneet. Mistähän on kyse?
- Ei sen kummemmasta. Sain vinkin Bändimme rumpalilta, jonka muksu on täällä. Hän on kuullut usein tuota esiintyjänne laulua, halusin omin korvin kuulla, kuinka lahjakas hän on. (Osaakin olla luonnonlahjakkuus. tuumailin!)
- Vai meidän Jennikö? Emäntä vähän ihmetteli.
- Hän on tälle kerholle kyllä ollut siunaus. En ole koskaan nähnyt kuinka hyvin lapset istuvan noin hienosti rivissä kuuntelemassa haltioituneena lauluja.
- Niin, sitähän minäkin. Ei tarvi pelätä ei hän ole tehnyt, mitään väärää. Kukas on tämän paikan pomo?
- Hoitoasioista vastaan minä, Ja serkkuni hoitaa kirjanpidon. Muuta täällä ei ole.
- Selvä. Sitten me keskustelemme. Minä nimittäin haluan tämän tähtiesiintyjän koelauluun bändimme kanssa. Jos lopputulos on hyvä ja hän suostuu, otamme hänet mielellämme bändiimme solisti- ja kitaristiksi.
- No se onkin vahinko, sillä meillä alkoi juuri sujua lasten kanssa niin hyvin. Vanhemmatkin ovat kehuneet tätä musiikkituokiota. Monenet muksut puhuvat kotona opesta, joka laulaa ja soittaa...
Rauhoittuisitko hetkiseksi, sanoin. - Istuttaisiinko alas? Ja saisiko täällä kupin kahvia? Kurkkua kuivaa niin pirusti, kun tulin hetki sitten keikalta. Soitettiin koko yö yökerhossa, enkä ole saanut unta. Joten olen siksikin vähän kankea.
Emäntä haki kahvia ja alkoi sitten kysellä kaikenlaista. (Kahvi oli laihaa lutkua, mutta pakko juoda, kun suuta kuivasi) Yritin parhaani mukaan, vastailla, mutta lopulta sain tarpeekseni.
- Moneltako tämä esitys loppuu? Haluan jutella teidän solistinne kanssa ihan kahden ja rauhassa.
Emäntä vilkaisi kelloaan.
- Pian. Vanhemmat tulevat kohta hakemaan lapset. Viimeinen tarina ja kappale oli menossa.Tyttö lavalla pisti parastaan. Hän lauloi niin kauniisti, että ei sitä oikein voi sanoin kuvailla. Se meni suoraan sydämeen. Olen aina halunnut löytää naisen, joka osaa soittaa ja laulaa. Muutenkin kuin bändimielessä. Hän vaikutti kehityskelpoiselta. Ruumiinrakenne oli lähes ihanteellinen. Ei liian pitkä eikä lyhyt. Kauniit kasvot - melkein kuin enkelillä. Pohdiskelin tätä vielä, kun viimeinenkin vanhempi oli hakenut lapsensa. Tyttö tuli keittiöön.
- Olisiko vielä jotain? Pitäisikö siivota?
- Ei tarvitse. Imuroin huomenna. Mutta tässä on mies, joka tahtoo puhua kanssasi.
Nousin seisomaan ja tyttö hieman hätkähti, mutta korjasi nopeasti itsensä.
- Eivätkö vanhemmat jo menneet?
Hän kysyi emännältä. Aloitin itse selittämään.
- En ole mikään vanhempi ainakaan vielä. Olen Bändistä nimeltä Blue-Boys Cowboys. Haluan että istuisit tähän jutellaan vähän.
Emäntä nyökkäsi hyväksyvästi, ja tyttö istuutui.
- Olen Toni. Tai Tontsa, miten vain. Olen bändimme solisti, Ja olen etsinyt sopivaa esiintyjää kokoonpanoon.
- Miten tämä liittyy minuun? tyttö kysyi ujosti.
- Koska olet lahjakas. Voisit olla sopiva mukaan, jos vain haluat.
- En minä ole mikään lahjakas ole, tyttö änkytti punastellen.
- Kuulepas, sanoin. Sinun nimesi olikaan?
- Jenni.
Niin, Vaikka emme olekaan tehneet mitään varsinaisia kauppoja, Jenni, Sinulla on kuule lahjoja. Osaat soittaa ja laulaa kauniimmin kuin satakieli. Äänesi on puhdas, täyteläinen ja pehmeän sointuisa.
Soitat hyvin.
Minulla on absoluuttinen sävelkorva. Erotan kyllä lahjakkaat niistä, jotka ei ole lahjakkaita.
Pää pystyyn, neiti. En halua pakottaa sinua mihinkään, mutta pidän todella paljon lauluäänestäsi.
- Ethän sinä ole kuullut minun laulavan muuta kuin lastenlauluja.
- Se asia järjestyy heposti. Jos haluat kokeilla, laula mulle pätkä jostakin tangosta. Mitä tahansa haluat esittää.
Tyttö otti kitaran ja alkoi näppäillä pehmeitä sointuja. Hetken kuluttua hän aloitti:
" Tulipunaruusut kerran sulta sain, niissä oli tuoksu kaipuun polttavan. Tulipunaruusut muistot loivat vain, onnea ne kertoivat vain hetken kestävän."
- Kiitos, tämä riittää, sanoin. Oikein hyvin.
Näetkös? sinä osaat.
- En nyt tiedä... Jenni mutisi ja punastui jälleen.
Emäntä katseli hetkisen sivusta ja sanoi:
- Jos herra musikantti nyt näyttäisi itsekin osaako soittaa. Voisin sitten sanoa sopiiko Meidän Jenni sinun bändiisi.
- Hyvä on. mitä haluatte kuulla?
- Olisiko vaikka Elvis, emäntä ehdotti.
Sehän sopii. saanko lainata kitaraa?
Aloitin sointuisan Pallaadin. "Love Me Tender."
" Love me tender, love me sweet Never let me go You have made my life complete And I love you so
Love me tender, love me true All my dreams fulfilled For my darling I love you And I always will
Love me tender, love me long Take me to your heart For it's there that I belong And we'll never part
Love me tender, love me true All my dreams fulfilled For my darling I love you And I always will
Love me tender, love me dear Tell me you are mine I'll be yours through all the years Till the end of time
Love me tender, love me true All my dreams fulfilled For my darling I love you And I always will"
Kun lopetin, huoneessa oli hetken aivan hiljaista.
Tyttö lehahti heti punaiseksi, ja emännän silmät suurenivat.
- No, osaa se sittenkin soittaa muuta kuin suutaan, emäntä kuiskasi Jennille.
Tyttö ei pystynyt vastaamaan. Hän oli näytti häkeltyneeltä kappaleen sanomasta.
- No niin, sanoin lopulta. Jos saan pyytää, tule joskus studiolleni. Tehdään vaikka demo. Jos kaikki sujuu, voisit tulla bändiimme solistiksi ja kitaristiksi.
Nyt Jenni sai äänensä vihdoin kuuluviin.
- Miksi minä? Ei minussa ole mitään erityistä. Olen vain tämmönen lastenlaulattaja ja kerhoohjaaja.
- Ei sun tarvitse olla yhtään mitään muuta. Sinä olet juuri sellainen, "Jätin sanomatta, että haluttava, seksikäs ja niin... "jota bändimme kaipaa." Ja minä myös, ajattelin mielessäni.
- En halua lopettaa tätä työtä. Minä haluan olla lasten kanssa.
- Sitä minäkin juuri haluan sinun olevan. En halua sinun muuttuvan vaan että kävisit muutamalla keikalla. jos haluat pysyvämpää yhteistyötä. Kuten saatatkin arvata ei me varsinaisesti soiteta "Päivätansseissa" eli työsi on ihan hyvä eikä aikataulut varmasti sotke.
Jenni mietti hetken.
- No... milloin minun pitäisi tulla?
- No jos aloitetaan sillä, että vedä kamppeesi niskaan ja lähdetään jonnekin kahville tai lounaalle. Minä tarjoan, Jos vain neitoselle sopii.
Jätimme emännän järjestelemään paikkoja ja lähdimme ulos.
Saatoin Jennin läheiseen ravintolaan.
Istuimme hämyiseen, nurkkapöytään. Ravintolassa soi taustalla joku 60 luvun balladi, joka ei ollut erityisen hyvä.
- Mitä saisi olla? Ottaisimmeko jotain syötävää? minulla on ainakin hirveä nälkä. En ole sitten eilisen syönyt mitään. Tulin juuri keikalta. Koko yö soitettiin.
Tarjoilija toi ruokalistan.
Tutkailin listaa hetkisen.
- Otan viininleikkeen lohkoperunoilla ja ison oluen.
Jenni tilasi kevyen salaatin ja merianturaa. juomaksi hän otti valkoviiniä.
Söimme ja juttelimme.
- Missä olet oppinut soittamaan? kysyin.
- En oikeastaan missään. Olin kuusivuotias, kun isoisä osti minulle kitaran. Ruotsalaisen Levin. Vaikka hän väitti tuoneensa sen Pietarista.
Sillä minä sitten opettelin soittamaan.
Isoisä oli kuulemma joskus ollut Tapio Rautavaaran bändin roudarina. Hän sanoi ostaneensa kitaran "Rautavaaran" suosituksesta Palkkarahoillaan.
Jenni hymyili hieman.
- Jälkeenpäin olen alkanut epäillä, Että isoisä oli aikamoinen vitsiniekka. Joten hän vain kertoi satuja pikkutytölle. Mutta opin kuitenkin soittamaan korvakuulolta. Kuuntelin kotona vanhoja tangoja, ja niiden melodiat jäivät päähäni. Sitten aloin vain näpelöimään ja opin soittamaan.
- Niin, en minäkään paljoa nuoteista soita. Kaikki on päässä.
Mulla on studiolla vain sähköinen Gibson.
Ensimmäiseksi mut pakotettiin pienenä opettelemaan viulua. Kokeilinkin sitä pari vuotta ei ollut mun juttu.
En halunnut. Sitten tuli piano. Meillä oli vanha flyygeli joka oli tietysti epävireinen.
Sitä pimputtelin ja opettelin melodioita. Sormiharjoituksia, kuten isä sanoi.
Sitten sain serkultani, lainaksi kunnon amerikkalaisen Martinin. Sillä opettelin tietysti rockkia. Kuten siihen aikaan kaikki pojat. Myöhemmin päädyttiin porukalla bändiksi ja tässä nyt ollaan.
- No miksi Lastenlauluja? kysyin.
- Koska olen aina pitänyt lapsista. Olen aina laulanut ja soittanut lapsille.
Joten se niin kuin vain kävi luonnostaan. Kun näin lehdessä ilmoituksen Kerhosta, haetaan opettajaa. Ja kun muutakaan työtä ollut ajattelin kokeilla. Ja kun kerran sanoin osaavani soittaa ja laulaa, emäntä ihastui heti.
- Hyvä niin, sanoin. Muuten en ehkä olisi tavannut sinua. Jenni Alkoi taas punottaa.
Ilmeestä näki kuitenkin, etten ollut osunut aivan ohi. Hänen tunteensa eivät ainakaan ollut kielteisiä. Vielä niitä en osannut eritellä sen tarkemmin. Ruoka tuli syötyä, ja maksoin laskun.
- Kävelisimmekö studiolle? ehdotin. siellä on rauhallista. Eikä varmasti ketään - jos nurkissa lymyäviä hiiriä lasketa.
Kävelimme puiston läpi. Se oli lähes autio. Muutama ihminen ulkoilutti siellä koiriaan, emme kiinnittänyt heihin sen kummempia huomioita.
Hetkisen kävelymatkan päässä oli studioni ja vaatimaton asuntoni.
- Otin herrasmiehen lailla Jennin takin ja ripustin sen naulakkoon. Oman takkini nakkasin puoliksihuolimattomasti vanhaan ja kuluneeseen ja virttyneeseen plyysinojatuoliin.
- Mennään tänne, sanoin ja avasin oven. Portaat johtivat kellarikerrokseen. Sytytin valot portaiden sivusta katkaisijasta. Jenni katseli hetkisen ympärilleen, mutta ei sanonut mitään mutta tuli perässä. Studio ei ollut kovin suuri, mutta tarpeellinen mahtui sinne:
Muutama tietokone, miksauspöytä, soittimia ja muutama kulunut nuottinippu.
Otin kuin jotain tehdäkseni telineestä fonin ja Aloin soittaa jonkinlaista vanhaa jazz sävelmää.
Jenni nappasi kitaran ja alkoi tapailla mukautuvaa soundia.
Eipä siinä oikein paljon sanoja vaihdettu sillä kummankin suuri intohimo oli soittaminen. Huone täyttyi pehmeistä sävelistä. Vilkuilimme välillä toisiamme ja hymyilimme toisillemme.
Hetkisen vielä soitettiin. Sillä kumpikin empi. Mitä sitten tapahtuisikaan kun soitto loppuisi.
Hetkeen en tehnyt muuta kuin keskityin Jennin kauniisiin silmiin ja annoin sydämeni tulvia, onnen tunnetta soittooni.
Jenni teki ilmeisesti samaa sillä hänen hymynsä vain syveni. Sormet näpläsivät kitaran kielillä. Etsien niistä kauniita ja tunteellisia sointuja. Ne sointuivat hämärässä huoneessa puhaltamaani, jazz muunnelmaan.
Tunne oli intohimoinen sähköä oli ilmassa. Vaikka kaikkia tunteita ei voi näin näyttää. Vaistosin sen paremmin kuin tuhat sanaa.
Vaihdoin Rakkauslauluun. (Johanna kurkela.) Se oli kuin sähköisku. Tunsin kuinka niskakarvani nousivat pystyyn ja Jenni yhtyi komppiin. Hetkisen vielä soitimme kunnes tuo viekoitteleva suu alkoitti äkkiä laulamaan. Ensin hyräilyä ja sitten sanoja.
" Kuin kaksi tähteä, jotka toisensa löytää Kuin kaksi lintua, jotka samaan puuhun lentää Me olemme tässä, me olemme nyt Me olemme rakkaus, joka on syttynyt En mä tiedä, mikä on oikein tai väärin En mä tiedä, mihin tää kaikki johtaa Mutta sen mä tiedän, että sinua rakastan Ja sun vierelläsi mä aina vaellan"
Hetken vielä soitin sitten vedin loppusoinnut ja lopetin. Jenni oli ilmaissut syvemmät, tunteeni. Hän pani kitaran pois ja tuli viereeni ja suuteli minua pitkään ja kiihkeästi huulille. En osannut muuta kuin nostaa toisen käteni hänen olalleen ja kiedoin toisen vyötärölle. Sitten sivelin hänen kauniita hiuksiaan. Otimme pari huojuvaa tanssiliikettä, ja sitten...
Jenni kähisi korvaani. "mä haluan oikeasti sinua".
En tiedä miten kävi juuri näin.
Itse minun piti iskeä tyttö, Mutta hän iskikin minut.
Mennään yläkertaan. Siellä on parempi kuiskasin. vaikka huoneessa ei ollut ketään meidän lisäksi, joka voisi kuulla.
Saatoin Jennin ylös ja makuuhuoneeseen. Se oli niukasti kalustettu. Vanha kulunut sänky, tuoli ja pöytä. Riisuin puseroni. Jenni veti omansa pään yli. Alla ei ollut kuin musta ja todella kireä toppi. Farkut, minulla oli jaloissa bokserit. Jenni riisui omansa. Hänellä ei ollut alla mitään. Se vähän hämmästytti mutta kiihotti samalla.
Kallistin Jennin sängylle ja heitin jaloistani bokserit.
Jennillä oli yllään vain toppi.
Suudeltiin kiihkeästi ja pitkään. Käteni hakeutui vaistomaisesti Jennin rintoja peittävän topin alle. Pyörittelin sormillani nännejä, jotka olivat jo hivenen kovettuneet. Tyttö sulki silmänsä ja antautui estoitta kosketukselleni. Jatkoin hetken pyörittelyä. sitten vedin topin ylemmäs paljastaen rinnat kokonaan. Aloin nuolemaan niitä. Jenni huokaili nautinnosta, enkä itsekään voinut olla tuntematta kiihkoa.
Tyttö siveli hiljalleen käsivarsiani, selkääni ja kaluanikin. Tunsin kuinka jäykkänä se jo oli. Sen kummempia esileikkejä ei ollut. Jenni osoitti eleillään että nyt tai ei ollenkaan. Joten yhdyin Jenniin.
Siinä teimme erilaisia himokkaita liikkeitä, välillä kiihdyttäen tahtia. Penikseni Vatkasi pillussa se tuntui siltä kuin kireä märkä imuri olisi imenyt. Jenni huokaili lupaavasti kiihkosta eikä itselläkään ollut yhtään sen huonompaa. sillä tunsin kuinka emätin imee sisäänsä siitintä yhä kiihkeämmin.
Hetkisen vielä ja minulta tulisi, tunsin sen.
- Kähisin, kohta multa tulee.
- Anna vaan tulla päästä sisään. Jenni sanoi kiihkoissaan. Haluan tuntea sen.
Ei siinä. Tein Jennin mieliksi ja kiihdytin tahtia kohta tunsin kuuman vulvan sykkeen omaa penistäni vasten ja laukesin. Spermaa tuli, eikä loppua meinannut tulla.
Lopulta molemmat kellahdettiin vierekkäin sängylle huohottaen ja hikisenä. Hetken hengitystä tasaten sain sanottua.
- Sinä olet todella ihana. Ja lahjakas.
- Etpä ole itsekään huonompi: Jenni sanoi.
Minua väsyttää ja näin sanoen hän käpertyi kainalooni, laittoi päänsä rinnalleni ja sulki silmänsä ja huohahtaen nukahti. Itse en saanut unta mutta karkuunkaan alta ei päässyt. Makoilin vaan ihan hiljaa siinä.
Aamulla heräsin siihen kun keittiöstä, kuului kolinaa.
Nyt se naapurin akan kissa on taas sekoittamassa kellarissa soitinten johtoja. Per.. katti. Kirosin mielessäni. Kunnes muistin etten ollutkaan yksin asunnossa. Jenni oli ottanut kylpytakkini ja kietoutunut siihen. Hänen vaatteensa olivat yhä tuolin vieressä, lattialla.
Itse pikkuhiljaa aloin pukeutua enkä pitänyt kiirettä, sillä arvelin Jennin häärivän keittiössä.
Ja mitä sitten tapahtuikin jäänee seuraavaan juttuun..
© copyright saarinen 2026
kotisivu.palaute@gmail.com