Rippileirillä

 

Olin joskus olikohan se 1990 vuosi, kun olin rippileirillä. Se oli silloin aika puuduttavaa aikaa, ja tietysti elämässä oleva ns. käännekohta. Pojasta alkoi kasvaa isompi. No niin, tietysti tyttöjä tirkisteltiin, sehän kuuluu asiaan. Meillä oli vuorot. Tytöt ja Pojat. No kuitenkin. Erään tytön kanssa kuitenkin tuli juteltua usein. Myös intiimiäkin asiaa. No niin kerron tämän tarinani.

Oli hellepäivä, ja raamatun opiskelu maistui puulle. Mitä teen semmoisella tiedolla, mietin. Kuka tahansa nyt osaa veisaa "Kirkossa virsiä" Tosin variskin äänellään... No juu, tämä tyttö, nimeltään Pilvi. Aika erikoinen nimi, jos minulta kysytään, mutta tyttö oli kuitenkin aivan muuta, kuin pilvi auringon edessä.

Olimme ulkona tuntien jälkeen, ja istuimme pihalla olevassa vastakkain istuttavassa puisessa keinussa. Ihan tarkkaan en kaikkea muista, mistä juteltiin, mutta ei ainakaan uskonnosta. Pilvi, oli hyvin kaunis. Hänellä oli vaaleat hiukset, jotka olivat pitkät, ja hyvinhoidetut. Pituutta ehkä, noin 160 cm. Pikkuisen pyöreä, mutta ei lihava, tai edes tukeva.

Silmät olivat sinertävät, ehkä hiukan harmaasävyäkin. Kauniisti kaartuvat huulet. Pehmeät kädet. Soinnukas kaunis ääni. Täydellinen pakkaus. Tuolloin en juuri tytöistä paljoa ymmärtänyt, muuta kun sen, että ne ovat kauniita, ja tuoksuvat hyvälle, ja niillä on "tissit". No niin. Kuitenkin, niin myös Pilvillä. Ne oli jo oikein kunnolla kehittynyt, ei yykkilauta, vaan paidan alta näkyi selvä kohouma. Mielessäni jotenkin halusin nähdä, millaiset ne ovat.


No asiasta kolmanteen. Iltapäivä lähestyi loppuaan, ja oli aika ruvata saunaa lämmittämään. (vuorot oli jaettu niin, että osa kantoi puita, ja osa hakkasi niitä liiterissä. Ja yksi porukka vahti että tuli oli kiukaassa, ja että puuta riitti. Näin minä myös olin vuorossa. Nyt tulenteko ryhmässä. Muutama muu kundi oli kanssa, mutta ne lähti muualle, joten minä jäin ainoaksi vahtimaan saunaa, mut ei tarvinnutkaan yksin tylsistyä, sillä Pilvi tuli seuraksi. - En viihdy yksin, hän sanoi. - No entä muut, mitä ne sanoo, jos näkee sut ja mut yhdessä.. - Senkun ajattelevat ja sanoo mitä vaan, mä haluan olla kanssasi.

- Nyt tuntui, että kuulinko nyt oikein. Ajattelin vaan, et tyttö oli vaan muuten halunnut jutella kanssani, koska ei ninullakaan oikein ollut frendejä leirillä.

- Okei. No mun täytyy vahtia tätä saunaa, sanoin. Joka muuten hiljalleen alkoi jo lämmetä.

- Ei se mua haittaa, ja hän kapusi istumaan parveen. Hitto ajattelin, onpas seksipommi, en voinut olla katselematta Pilvin kauniita muotoja, kun hän istui hajareisin parvessa, yllään ohut toppi ja shortsit. Itselläni oli verkkarit, sillä olin tuolloin yliherkkä auringonpaahteelle, ja paloin herkästi.

- Ilmeisesti tyttökin huomasi tämän, sillä ilme muttui pieneksi hymynkareeksi suupielessä. Miltä tuntuu jos pussattais, Pilvi sanoi ihan yllättäen odottamatta.

- Okei, minulla ollut mitään sellaista toimintaa vastaan, joten lisäsin kiukaaseen muutaman klavin, ja menin isatumaan Pilvin viereen parveen.
Hetken suutelimme toisiamme, se alkoi tuntua hyvälle, ja en millään tahtonut lopettaa tätä ihanaa hetkeä. Kunnes tunsin jotain pehmeää ja lämmintä puristavan jalkovälissäni olevaa elintä.

Itse silittelin toisella kädelläni Pilvin ihania hiuksia, ja vetäydyimme yhä lähemmäs toisiamme.

Hups. Olimme molemmat pudota parvesta kun ovi kävi. Valvoja ilmestyi paikalle. Jaaha täällä sitä vaan istutaan, luulin että olet pökertynyt häkään, kun ei näy ulkona.

- Ei me tässä vaan juteltiin. - Tulin tänne kun ei ollut muutakaan. Eikai se nyt ole kiellettyä?

- Ei suinkaan tyttö hyvä. Saa poikienkin kanssa jutella, itseasiassa se on jopa toivottavaa. Valvoja, oli kaavoihinsa kangistunut vanha pappi, nyt jo melkein eläkeiässä. Muorempi ja tiukenmpi Naispappikin piti meille tunteja.
No niin kuitenkin. Sauna alkoi olemaan pikkuhiljaa kunnossa, joten lisäsin pesään vielä muutamia puita, ja lähdin Pilvin kanssa ulos.

- Mentäiskö uimaan, tuli niin kuuma saunassa.
- ÖÖ, joo tokaisin. Mulla ei kyllä ole uikkareita mukana.

- Höpsö. Ei minullakaan ole uimapukua. Mennään alasti. Klup.. Mitähän muut swiihen mahtavat sanoa...

- No mitä ne, ei sitä kukaan huomaa, ja vaikka huomaisikin niin mitä ne sille voi. Ei muutakun että valvoja alkaa pitämään puhuttelua, ja saarnaa, että ei tuommoisia asioita sovi tehdä.

- Pyh. Se mitään huomaa, ja vaikka huomaisikin niin mä sanon, että minä yllytin.
- No nitä se ratkaisisi?
- Sen että ei syytä sinua viekottelusta, kun pojat yleinsä on enemmän tyttöjen perään.
- Niin kyllä.
- Etkä sä olekkin katsellut minua useasti, heitti tyttö odottamatta.
- En voinut kieltää, Olen minä katsellut sinua. Ja kauniita muotojasi.
- Nyt oli tytön vuoro punastua, tai sitten se oli auringon aiheuttama vääristymä. Sitä en tiedä.
Uitiin alasti järvessä, eikä kukaan huomannut yhtään mitään. Paitsi yks jätkä, joka kyttäsi meitä puun takaa.
- Voi hitsi, nyt käy kyllä kalpaten, kato toi jätkä vakoilee meitä. Toivottavasti se ei käy kertoo valvojalle.


No onneksi se häipy. Meni tietysti nurkantaa runkulle. No miin.. Onneksi parit muut tyypit tuli juuri sopivasti. Hei, voisikko lainaa pyyhettä, oma jäi kämpille, oli muutama odottamaton ilme, kun noustiin alasti vesestä.

- Muutama alkoi jo huudella hävyttömyyksiä. Kuivailin siinä Pilviä, ja en voinut olla koskettelematta hänen ihania rintojaan, jotka olivat kuin munkit, tarjottimella. Nänninpäät olivat hivenen kovettuneet ja pystyssä.

Tyttö jo huokaili kun kuivasin hänen rintojaan, ja alapäätäänkin, sitten puimme nopeasti vaatteet. Pilvi ei hillinnyt himojaan, vaan suuteli minua kiihkeästi ja estotta, kaikkien nähden.

- Muutama vislasi, kuin olisi suurempikin tapahtuma... No niin. Viipykää nyt tää järvessä semmoinen tunti tai pari, heitin pienen vitsin, me lähdetään saunaan...

Niin mentiinkin. Laitoin ovaen lukkoon, saimme olla rauhassa. Sauna oli melko kuuma, lauteet poltteli takapuolta, mutta sitä nyt ei tullut ajatelleeksi.

Olimme nyt jälleen alasti, ja menimme alimmaiselle parvelle. Aluksi suutelimme, ja tunsin kuinka Pilvi alkoi selvästi kiihoittumaan, itselläkin kulli alkoi näyttämään jo elonmerkkejä. Onnekseni se ei ole ollut mikään nysä.

Suutelimme vielä hetkisen, ja tunsin, miten Pilvin käsi hakeutui nivusiini, puolijäykkää kullia kohti. Hän jo huohotti hieman kiihotuksesta. Itselläkin oli vaikeata, etten samantien ruiskinut Pilvin kädelle, kun hän runkkasi kulliani, joka oli jo melkoisessa juhlakunnossa.


- Jännittääkö sua? kysyin.
- Ei juurikaan. Entä sinua?
- Ehkä vähän, tunnustin. Tosiasiassa olin puoliksi kuollut pelosta. Mitä jos nyt mokaisin, tai tekisin jotain väärää näin ihanalle olennolle...

- Älä jännitä, Pilvi sanoi. Tiedän miltä tuntuu kun ei oo kokemusta. Minullakaan ei ole, mutta haluan kovasti. Luin lehdestä, että liika jännitys pilaa tunnelman, ja tunteen.

- No joo. Nyt oli esileikit leikitty, ja oli aika siirtyä asiaan. Pilvi kävi selin makuulle lauteille, ja levitti jalkansa. Pimppi, oli lähes karvaton. Vaistomaisesti, aloin sormella sivellä häpyä, kuten olin nähnyt pornofilmissä tehtävän.

Tyttö tuntui pitävän siitä, koska nautinto oli ilmeiden mukaan vallan mainio. Jatkoin sormeiluani, ja välillä lipasin muutaman kerran kielellä, maistui suolaiselta. Mutta se ei minua haitannut. Laitoin kaikki filmistä muistamat kohdat koetukseen. Vlillä liusutin sormiani trytön pilluun, se jo mikä sai hänet heräämään horroksesta, se oli kuin sähköisku olisi mennyt hänen kehon lävtse.

Ensin hieman pelästyin, mitä nyt tapahtui, mutta kun kävi tarrasi käteeni kiinni ja alkoi uudelleen työntämään sitä sisällensä, jatkoin, ja samalla nuolin klitorista. Juuri kun ajattelin että nyt kohta minulla tulee ihfrkti kuumuudessa, tyttö sai toisen orgasminsa. Huohotuksien lomasta erottuivat sanat, Kiitos! Olet hyvä.

Sitten vaihdeetti osia, minä kävin makuulle lauteille, ja Pilvi hivuttautui päälleni, takertui tiukasti minusta ja suuteli, niin kovalla voimalla, että happi oli loppua. Sitten hän hivutti kivikovan kullini pillunsa suulle, ja alkoi hiljalleen liikkua ylös alas.

Olin samassa räjähtää tuohon ihanan kireään pilluun. Ihan vie ei vaan voi tulla, ajattelin. Ja hestin. Vaikka se olikin vaikeata, pillu supisteli kullini ympärillä. Pilvi suorastaan kiljui, kun jälleen sai uuden orgasmin. Kohta en voi mitään, ajattelin, sanoin sen pilville. Kohta multa tulee...


- Anna tulla, haluan sitä...

- Helkkari samassa muistin, eihän mulla ollut edes kortsua. Ja entä nyt, viatön tyttö, kohta paksuna...

- Pilvi kiihdytti vain tahtia, eikä todellakaan aikonut loipettaa. Mä kohta tuun, sanoin taas.

- Pilvi huohotti, kiihkossa, ma haluan sitä, haluan sun kanssa, olla nyt ja... enempää en enhtinytkään kuulla, sillä juuri silloin Pilvi sai neljännen orgasminsa, ja minulta tuli, tunsin kun kullini lypsi spermaa tytön kireään pilluun... Ovea koputeltiin, mutta me ei siitä välitetty. Olinhan saanut elämäni panon.

Pilvi lysähti päälleni puoliksi tajuttomana, ja itsekin olin puhki, kuumassa saunassa nussittuani. Suutelin Pilviä kiitokseksi ja tyttö raotti hiukan silmäluomiaan, ja kietoi tiibiimmin käriä kaulalleni. Kannoin hänet pesuhuoneeseen, viileään suihkuun. Se helpottikin meitä molempia.

Jälleen oveen hakattiin. Haloo onko siellä joku.. Se oli valvojan ääni. Täällä ollaan, ihan hengissä. Ovi on tainnut mennä lukkoon, huusin. Pesen vain itseni ensin, huusin.

- Mitä sie on oikei tekeillä, valvoja alkoi olemaan epäluuloinen, runkkujätkä oli vissiin käynyt kantelemassa.

- Pilvi oli jo pukemassa vaatteita päälleen, ja itsekin olin jo alushoususillani, joten avasin oven.

- Mitä täällä oikein tapahtuu? Ettekai te oo tehnyt mitään laitonta?
- No mitä me muka olis voitu tehdä, alkoi Pilvikin nyt sanomaan.
- Ettekai ole polttanu tupakkaa?
- Ei me sellaista, ei me poltettu olla, valvoja oli epäluulonen ja kävi saunaakin nuuskimassa, onneksi hämärässä, se ei huomannu spermatahroja lauteissa.


- Miksi sun hiukset on ihan märät? Hän alkoi kyseleen Pilviltä. No kun käytiin uimassa.
- Siitä on jo ainakin tunti, mitä täällä on touhuttu, valvoja tiukkasi.
- No mä kävin saunassa, ja Pilvi odotti tää pukuhuoneessa, nukahti vissiin ku odotteli. Me tultii tänne lämmittelemään uimisen jälkeen, ja mä kävin saunassa.

- Jaa, vai kävi näin. No pakkohan tästä on ottaa yhteyttä vanhempiinne, ei ole oikein normaalia, kun liikutte noin tiiviisti yhdessä.
- No mitä pahaa siinä on? Kyselin.
- No ei sinällään, mutta se voi johtaa ei toivottuihin asioihin. Muistan yhtenäkin kesänä, kun muutama nuori oli vähän liian lähekkäin, ja niin...
- Tarkoitatko seksiä? Pilvi heitti valvojalle.
- Niin, esiaviottomat suhteet ovat pahasta, ja vastoin jumalan opetuksia...
- Nyt ollaan yhdeksänkymmentä luvulla, ei kuuskyt, "Pimeässä hiljaa peiton alla" Eikä siitä saanut puhua...
- Niin no, valvoja sanoi. Menkäähän nyt, ja koittakaa nyt yrittää pysyä vielä erossa vaikka kuinka hormonit vetää puoleensa. Teillä on vielä monta tulevaa vuotta aikaa toisillenne...
- Lähdettiin kiusallamme käsikädessä tallustamaan kohden iltahartautta, joka oli joka ikinen ilta kello 8. Sen jälkeen oli parisen tuntia vapaa-aikaa, kaikki saivat jutella keskenään, ja tehdä omia juttujaan.


Me kävilimme majoitushuomeisiin, molemmat olivat samassa rakennuksessa, mutta tytöt olivat vasemmassa päädyssä, ja pojat oikeassa. Jokaisena iltana, valvoja kierti 10 jälkeen, että jokainen oli sängyssä, tai menossa sinne.

Tosin me ei oltu, kuin näön vuoksi... Ja niin myös sinä kuin muinankin iltoina, eksyin Pilvin kanssa ihan vain vahingossa samaan sänkyyn, ja ihanaa oli... Kokematon poika, oppi pian, miltä tytön kanssa seksi tuntuu. Onneksi, Pilvi oli alkanut jo syömään E-pillereitä, (kuukautisten säännöllistämisenkin vuoksi) Joten ei vielä tuolloin minusta tullut isää. Tosin sitä en tiennyt, ennenkun myöhemmin, siis että hän käyttää pillereitä.

- Nyt aikaa on tuosta kesäisestä rippileiristä kulunut, vaan me ollaan edelleen yhdessä... Vaikka onhan sitä vaikea uskoa, että jouduin myöntämään, että tyttö iski minut, enkä minä tyttöä...


© Oikoluku korjaukset ja taitto.saarinen

Palautetta saa antaa. kotisivu.palaute@gmail.com

tai vieraskirja jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj © copyright saarinen2022

Takaisin Sisällysluetteloon

AXNDatan ilmainen kävijälaskuri