Vanhaan aikaan vallitsi käsitys, että miehet tekevät miesten töitä ja naiset naisten. Ei sääntöä ilman poikkeusta! Hyvänä esimerkkinä Parkanossa vaikuttanut Hilja Mäkinen, joka toimi nuoruusiästään lähtien kylä- eli penkkisuutarina ja eläkeiässään talonmiehenä.
Hilja Maria syntyi elokuussa 1898 Parkanon Kissakivellä monilapsiseen suutariperheeseen. Pienestä pitäen hän seurasi mielellään isänsä suutaritöitä, valmistipa siinä katsellessaan pienet nukenkengätkin. Vähitellen tyttö alkoi autella Juho-isäänsä pienissä kenkien korjaustöissä.
Päästötodistuksessaan Parkanon Alaskylän ylemmästä kansakoulusta 15.5.1915 Hiljalla oli käsityöstä numerona 10. Taidon ja mielenkiinnon kasvaessa aloitti Hilja isänsä apuna valmistamaan myös nahkajalkineita ja hevosen valjaita. 1900-luvun alkupuolella kyläsuutarit kiersivät talosta toiseen, asiakkaittensa kotona. He korjasivat kenkiä ja valjaita sekä valmistivat myös uusia teettäjien hankkimista nahoista.
—En, kun nahasta! Oli ollut napakka vastaus Hiljalta.
Kyläsuutarin kierros alkoi yleensä elokuussa ja kotiin tultiin juhannukseksi. Kivelässä Hilja teki kaikki nahkatyöt kuukauden aikana ja valmisti mm. 14 paria nahkakenkiä.
Kivelän talon poika, rehtori Heikki Pentti (90) muistelee, kuinka Hiljaa aina kovasti odotettiin taloon töihin, koska ruokakin oli silloin parempaa. "Suutarilla on suutarin ruoka!", sanottiin. Iltaisin oli pikkupojan lämmintä ja turvallista kiepsahtaa Hiljan kainaloon nukkumaan vällyjen sisälle. Myös Parkanon parooni tilasi kaikki nahkajalkineensa Hiljalta.
Entisaikoina naisten pikkupieksujen narina oli talon varakkuuden merkki. Hilja-suutarin kerrotaan naisten pieksuja valmistaessaan laittaneen välipohjiin erikoiset nyörit, että pieksut kirkossa komiasti narisivat.
Suutari-Hilja oli suuri eläinten ystävä. Kuvassa Hilja kotimökin portailla Tessu-Koiran kanssa.
Hilja oli nuorena hyvin kaunis taivaansinisine silmineen ja vaaleine kutreineen. Musikaalisen perheen tyttärenä Hiljalla oli myös hyvä lauluääni ja hän osallistui Parkanon nuorten elämään mm. elokuun perinteiseen "venetsialaiseen iltaan".
Ei siis ihme, että salskea ja komea nuori parooni Gösta Wrede (s.1901) huomasi sievän ja iloisen Hiljan. Huumorimies Gösta lähettikin Hollywroodista Hiljalle kortteja hauskalla osoitteella "Mirrikiven talo" tai kissannaukumista kuvaten "Mirri Mggrmjaavmjau Kissan kivi".
Gösta Wreden traagisen kuoleman jälkeen vuonna 1926 Hilja vetäytyi nuorten ilonpidoista ja haki lohtua uskonnosta aina kuolemaansa saakka. Eläkevuotensa hän vietti Parkanon Rau-hanyhdistyksen talonmiehenä asumisoikeudella talossa. Hilja kuoli rauhallisesti 92-vuotiaana Parkanossa.
Hilja asui pienessä mökissään pari kilometriä Parkanon keskustasta etelään, Kissakiven mäellä, taajaan asutussa kyläyhteisössä. Kylän asukkaat olivat itsellisiä torppareita, jotka edustivat hyvin monia silloisia ammatteja. Hiljan pieni mökki tarjosi turvapaikan sodan aikana Artturi-veljen vaimolle ja pienelle vauvalle, isä oli rintamalla. Kesäisin mökin ympärille syntyi elämää, kun helsinkiläisveljekset, Kalle ja Artturi Mäkinen tulivat sisarelleen kesävieraiksi.
Tielinjaus
Naapuri Arto Lehtonen kertoo: "Tämä sisarkolmikko sai suuria aikaan. Kuusikymmenluvulla suunniteltiin nykyiselle Valtatie 3:lle uutta, suorempaa linjaa pohjoiseen Parkanon keskustaan. Kissakiven kohdalla tutkittuja maastoon "kepitetty". Linja meni harmillisesti juuri Hiljan mökin pihan läpi. Tämähän ei mitenkään näille sisaruksille sopinut! Nauraen seurasimme, kun rohkeat helsinkiläisveljekset sisarensa kanssa pitivät huolen siitä, että kepit lensivät ja hävisivät välittömästi vehnämyllyn, Rauhanyhdistyksen talon, Hiljan mökin ja Lehtosen pihapiiristä." Tiesuunnittelijat tekivät uuden suunnitelman. Tänään valtakunnan valtaväylä, pohjois-eteläsuunnassa kulkeva, Valtatie 3 ohittaa Kissakivenmäen sen itäpuolelta, eikä todellakaan tällä kohdalla suoristanut tien suuntaa! "Yhteistyö on voimaa", tällä kerralla Mäkisvoimaa!
