Se on tapa kuljettaa puutavaraa, pääasiallisesti tukkipuita, vesitse. Uitto on varsin edullinen tapa raakapuun kuljetukseen. Nykyään puunippuja kuljetetaan järvissä ja merissä hinaamalla. Puroissa ja joissa ne kulkisivat veden virtauksen voimalla, mutta Suomessa jokiuittoa ei ole harjoitettu sitten 2000-luvun alun.

Nippu-uitto

Kaadetut määrämittaiset tukit niputetaan nipuiksi. Niput lasketaan veteen ja yhdistetään tukkilautaksi. Puun ominaispaino on hiukan veden ominaispainoa pienempi, joten nippu kelluu. Tukkilauttaa vedetään hinaajalla. Aiemmin käytettiin myös varppaajia ja hevosponttoita tai miesvoimalla toimineita ponttoita. Lyhyemmillä matkoilla saatettiin käyttää keluuveneitä.

Rosenlevin uitto. Paltin tammen alapuoli 6.6.1935

Puro- ja jokiuitto

Usein vähävetisissä ja mutkikkaissa puroissa jouduttiin rakentamaan erilaisia uittolaitteita purouiton sujumiseksi ja tukkisumien syntymisen estämiseksi. Tukkijätkien tehtävänä oli ohjata purossa uivia tukkeja kekseillään. Purouitto loppui Suomessa suurimmalta osaltaan toisen maailmansodan jälkeen. Jokiuitto vaati uoman perkausta, uittolaitteiden rakentamista ja jatkuvaa kunnossapitoa, ja se oli erityisesti jokien yläjuoksulla monesti vaikeaa veden vähyyden takia. Uittoa helpotettiin rakentamalla järvien välille uittorännejä, jolloin ei tarvittu välttämättä lainkaan alkuperäistä vesiväylää. Metsäautoteiden kehittyessä jokiuitto kävi kannattamattomaksi ja korvattiin puutavara-autoilla. Viimeiset jokiuitot tapahtuivat Kymijoella Kuusankosken yläpuolella vuonna 2002, Iijoella kesällä 1988 ja Kemijoella kesällä 1991.