Populus alba
 |
| Kuvassa näkyy: runko, haarat Kuvaus pvm: 8.9.1993 Kuvaus paikka: Lähikuva, Virtasalmi |
Ulkonäkö ja koko
Komealla hopeapoppelilla on vaalean harmaanvihreät, paksut oksat. Myös rungon kuori säilyy pitkään sileänä ja vaaleanharmaana, mutta lopulta siihen kehittyy kaarna, jossa on kauniita, vinoneliömäisiä kuvioita. Latvus on leveä, ja lehtien alapintojen hohtavan valkoinen nukka välkehtii, kun pyöreäkulmaiset ja matalasti sormihalkoiset lehdet havisevat haapamaisesti tuulessa. Erityisen kauniilta lehdistö näyttää rannalla auringon välkkeen heijastuessa vedenpinnasta lehtien alapinnalle.
Kaksikotinen hopeapoppeli, josta yleisimmin viljellään hedepuita, on edustamassaan kasvisuvussa metsähaapamme (P. tremula) läheinen sukulainen niin, että hyvin sitä voisi kutsua myös hopeahaavaksi. Se on luontainen tai hyvin kauan sitten kotoutunut Atlantin rannikolta pitkälle Aasiaan. Myös kaistale Pohjois-Afrikan rannikkoa sisältyy levinneisyyteen.
Vanhemmiten hopeapoppeli tekee jonkin verran juurivesoja, mutta ongelma hoituu ruohonleikkurilla. Jalontaminen metsähaavan perusrungolle hillitsee hopeapoppelin kasvua. Eräät rehevällä ja kostella kasvupaikalla kasvavat vanhat hopeapoppelit kuuluvat maamme kookkaimpien lehtipuiden joukkoon. Nykyisin hopeapoppelia istutetaan valitettavan harvoin.
Hopeapoppeli (Populus alba) on yleensä 10–25 metriä korkea puu. Sen tunnistaa jo kaukaa hopeanvärisestä yleissävystä. Rungon ja oksien väri on vihertävänharmaa ja rungon alaosissa tummanharmaa ja kaarnautuva. Lehdet ovat pyöreähköt ja sormijakoiset, yläpinnalta tummanvihreät ja alapinnalta kokonaan hopeanharmaan karvoituksen peittämät. Latvus on leveä ja pyöreähkö. Puu kasvaa yleensä 10–25 metriä korkeaksi.Levinneisyys
Ei kovin yleinen suomessa. Kartta
 |
Elinympäristö
Aurinkoinen, runsasravinteinen, tuore. Sietää savimaata ja kestää tuulta. Menestyminen: Vyöhykkeet I–V.
Hopeapoppeli vaatii kasvaakseen mielellään kostean, ravinteikkaan maaperän. Hopeapoppelia esiintyy lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Aasiassa lehtimetsissä ja rannoilla. Suomessa se ei kasva luonnonvaraisena, mutta sitä käytetään koristekasvina. Sitä suositellaan Suomessa käytettäväksi puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeillä I–III (IV), eli Etelä-Suomessa ja Keski-Suomen eteläosissa.