Ulkonäkö ja koko

Pihlajia tunnetaan kaikkiaan noin 100 lajia. Suomessa kasvaa kolme luonnonva­raista pihlajalajia, joista tavallinen pihla­ja eli kotipihlaja on koko maassa yleinen ja myös tärkein pihapuu. Pihlajanmarjat ovat arvokkaita hillojen ja hyytelöiden raakaaineena. Pihlajasta on useita lajikkeita, joista suosituin on riippapihlaja. Suomenpihlajan ja ruotsinpihlajan luontainen levinneisyys ulottuu vain Ahvenanmaalle ja Varsinais-Suomeen, mutta puutarhapuina ne ovat kestäviä eteläi­sessä Suomessa. Taatanpihlaja muistut­taa suomenpihlajaa vaikka onkin pihla­jan ja saksanpihlajan risteymä. Saksan-pihlaja menestyy vain etelärannikolla; sen lehdet ovat ehyet.

Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis eli Amelanchier grandiflora) on tuomipihlajien (Amelanchier) sukuun kuuluva laji, joka on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta.

Sirotuomipihlaja kasvaa 3–4 m korkeaksi pensaaksi, joka voi olla vanhemmiten pienen puun tapainen. Lehdet ovat puhjetessaan tummanpunaruskeita. Se kukkii touko-kesäkuussa valkoisin kukin. Hedelmä on sinimusta marja. Laji muistuttaa rusotuomipihlajaa. Sirotuomipihlajaa käytetään koristekasvina sen kauniin kasvutapansa ja punaoranssisen syysvärityksen vuoksi. Suomessa se menestyy maan eteläosissa Se on sirokasvuinen pieni puu, joka kukkii keväällä lehtien puhkeamisen aikaan. Valkeat viisiterälehtiset kukat ovat harvahkoissa riippuvissa tertuissa. Syysväri on lämpimän oranssi ja kehittyy upeaksi joka syksy.

Levinneisyys

Kahden vuodenajan kaunotar sirotuomipihlaja on kotoisin Yhdysvaltojen itäosista. Itäinen Pohjois-Amerikka.

Elinympäristö

Se kasvaa kuivissa tai kosteissa pensaikoissa metsänreunamissa. Aurinko tai puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, kuiva tai tuore.
Menestyminen: Vyöhykkeet I–III (IV)