Kasviot

Tästä pääset kasviryhmien mukaisiin gategorioihin Napsautamalla sisällysluetteloa.

• Ryhmäkasvit
• Puuvartiset Luonnonkasvit
• Leikkokukat ja vihreät
• Ravintokasvit: Vihannekset
• Marjat ja hedelmät
• Ruohovartiset Luonnonkasvit
• Rikkakasvit
• Havut
• Hapankirsikka
• Jalosyreeni

• Japaninhappomarja
• Lehtokuusama
• Näsiä
• Pallohortensia
• Pirunnuija
• Rauduskoivu
• Syysleimu
• Sinikuusama
• Syyshortensia
• Syysasteri

• Herttavuorenkilpi
• Kultatyräkki
• Jaloangervo
• Töyhtöangervo
• Hämykuunlilja
• Kirjokuunlilja
• Tarhapäivänlilja
• Suikeroalpi
• Kotkansiipi
• Kattomehitähti

Ahkeraliisa - Impatiens walleriana

Ahkeraliisa Heimo: Balsaminaceae
Ahkeraliisa. Flitiga Lisa. Perinteinen, koko kesän kukkiva reunus-, ruukku- ja amppelikasvi. Se on yksivuotinen, ja sen korkeus on noin 30- 40 cm. Se viihtyy parhaiten puolivarjossa- varjosassa paikassa.

Petunia - Petunia x hybrida

Heimo Solanacea Petunia.
Riippapetunia, hybridilajike. Korkealaatuinen, pitkäversoinen. Kukkii koko kesän.

Risiini - Ricinus communis

Risiini Heimo: Euphorbiaceae.
Risiini. Komea haaroittuva ruoho. Punertuvat, sormiliuskaiset lehdet. Sopii kukkaryhmien keskelle ja astioihin.Se on Itä-Afrikasta ympäri maailmaa levinnyt tyräkkikasvi (Euphorbiaceae), jonka papumaisista hedelmistä saadaan puristamalla risiiniöljyä ja syanidiakin voimakkaampaa myrkkyä. Takaisin luetteloon

Harmaaleppä - Alnus incana

Harmaaleppä Heimo: Koivukasvit - Betulaceae
Esiintyminen ja kukinta-aika: Yleinen, rannoilla, rinnemailla, touko-kesäkuussa. 4-17 metrinen. Kuori harmaa, sileä. Lehdet suipot, toissahaiset, harmaanvihreät. Kävyt (urvut) melkein tai aivan perättömiä. Tuntomerkkenä soikeat sahalaitaiset lehdet, runsaasti siemeniä kasvaa n.20:metriseksi puuksi, ja sillä on harmaa runko. Esiintyy yleisesti koko maassa rannoilla, lehtomaisissa metsissä, kaskimailla. Kukkii ennen lehtien puhkeamista huhti-toukokuussa. Lehdet suipot, toissahaiset, harmaanvihreät, alta tavallisesti harmaakarvaiset. Eminorkot tavallisesti perättömät.

Pihlaja - Sorbus aucuparia

Pihlaja Heimo: Ruusukasvit - Rosaceae
Lehtipuu, 4-10 m, runko sileä. Esiintyy koko maassa rehevillä kasvupaikoilla. Se kukkii kesäkuussa. Kukat pieniä, vaaleita,voimakastuoksuisia, huiskilossa. Lehdet ovat isot, parilehdykkäiset, lehdykkäpareja 6-8, päätölehdykkä muiden kokoinen. Lisää wikipediasta.

Metsähaapa - Populus tremula

Haapa Heimo: Pajukasvit - Salicáceae
Puu on 10-30 metriä. Esiintyy hyvin yleisesti lehtomaisissa ja kosteahkoissa metsissä. Kukkii toukokuussa ennen lehtien puhkeamista. Lehdet pyöreämäiset, nirhalaitaiset. Kukintona velttoja norkkoja; norkkosuomut liuskaiset. Lisää wikipediasta.

Metsämänty - Pinus sylvestris

Mänty Heimo: Mäntykasvit - Pináceae.
Iso puu, pituus jopa 30 metriä. Neulaspituus 35-50 mm. Käpy kartiomainen. Esiintyy kankailla, rämeillä, kallioilla yleisesti koko maassa. Tavallisesti sinivihreät, jäykät neulaset ovat pareittain kääpiöoksissa. Lisää wikipedia.

Metsäkuusi - Picea abies

Kuusi Heimo: Mäntykasvit - Pinaceae.
Yleensä 20-30 metriä, joskus jopa 40 metriä. Runko ruskeanharmaa, kuori hilseilevä ja karhea. Esiintyy hyvin yleisesti koko maassa rehevillä ja kosteilla paikoilla. Kukinta touko-kesäkuussa. Juuristo lähellä maanpintaa Neulaset yksittäin, talvehtivat. Riippuvat, sukkulamaiset kävyt, jotka kypsyvät ensimmäisenä vuotena. Lisää wikipedia.

Kataja - Juniperus communis

Kataja Heimo: Sypressikasvit - Cupressáceae
0,5-3 (-15) m. pensas, harvoin puumainen. Kukkii touko-kesäkuussa. Lehdet kolmittain, neulasmaisia, leveätyvisiä, pitkä- ja teräväkärkisiä, jäykkiä. Kaksikotinen; käpy pallomainen, raakana vihreä, kuiva; kypsä 2. tai 3. vuonna, sinimusta, mehevä, marjamainen. Lisätietoa wikibedia

Suopursu - Rhododendron tomentosum

Suopursu Heimo: kanervakasvit - Ericaceae.
Esiintyminen ja kukinta-aika: Yleinen, kuivilla kankailla, rämeillä,kesäkuussa. Korkeus 40-100 cm. Pysty, ruskeakarvainen, voimakastuoksuinen. Varpu. Lehdet vuorottaiset, tasasoukat, laidoiltaan taaksekäänteiset. Valkea kukinto runsas, huiskilomainen. Lisätietoa wikipedia.

Mustikka - Vaccinium myrtillus

Mustikka Heimo: Kanervakasvit - Ericáceae
Varpu, 20-40 cm. Kukkii touko-kesäkuussa. Esiintyy erilaisissa metsissä yleisesti koko maassa. Lehdet ovat puikeat, sahalaitaiset, ohuet, talveksi varisevat. Kukat yksittäin lehtihangoissa, teriö vihertävän kellertävä - punertava. Marja tummansininen, vahapeitteinen tai musta ja kiiltävä, sisältä tummansininen. Lisätietoa wikipedia. Takaisin luetteloon

Leikkoruusu - Rosa

Leikkoruusu Heimo: Rosaceae
Ruusukasvit Ruusu kuuluu kukkien aateliin ja se onkin maailman suosituin leikkokukka. Palkitsee hoitajansa kukoistamalla maljakossa kolmekin viikkoa. Ehkäpä oikukkuus ja yllätyksellisyys ovat osa ruusun viehätysvoimaa. Huomioitavaa leikkoruusun säilyvyydessä. Leikkoruusut viihtyvät syvässä vedessä Lisää veteen leikkokukkavirkistettä. Leikkaa varsien tyviin uusi imupinta ennen maljakkoon laittamista. Poista ylimääräisiä lehtiä. Veden pinnan alle jäävät lehdet on aina syytä poistaa. Ne lisäävät veden epäpuhtauksia. Sijoita ruusut paikkaan, jossa ne eivät ole alttiina vedolle, kuumuudelle tai auringon paahteelle. Lisätietoa wikipedia

Hollannin kurjenmiekka - Iris Hollandica-hybr

Hollannin kurjenmiekka Heimo: Iridaceae
Nimi on Kreikan tarustossa Iris on sateenkaari suomeksi. Sipuli kasvi, jolla on kapeat suipot lehdet, jotka ovat lähes yhtä pitkät kuin 50-60 cm pitkävarsi. Yksi kukka, jonka 3 ulommaista terälehteä ovat taakäänteiset. Terälehdissä on selkeästi erottuvat täplät. Lisätietoa wikipedia

Leikkogerbera - Gerbera x cantabrigensis

Leikko gerbera - Asterikasvit Asteraceae
Karvaisia monivuotisia kasveja, joiden tyviruusukkeiden lehdet ja varsilehdet ovat noin 30cm pitkiä. Lehdet pitkäruotisia ja liuskaisia, alapinta hieman villakarvainen. Kukinnot ovat yksittäin pitkän, lehdettömän varren latvassa. Niiden läpimitta on 12-16 cm lajikkeesta riippuen. Mainitakseni värejä on paljon, Oranssi, keltainen, punainen, valkoinen. Lisätietoa wikipedia
Takaisin luetteloon

Purjo sipuli - Allium porrum

Purjo sipuli Heimo sipulikasvit Alliaceae
Purjo on peräisin Välimeren alueelta, jossa sitä on käytetty vuosituhansien ajan. Tunnettiin myös muinaisessa Egyptissä. Purjosipuli eroaa ulkonäöltään muista sipuleista. Se ei muodosta varsinaista sipulia, vaan pitkän varsimaisen lehtituppimuodostelman. Purjon voi käyttää kokonaan. Sitä käytetään ruuissa sekä raaka-aineena että mausteena. Lisätietoa wikibedia (pois. Ravintokasvit)

Kesäkurpitsa - Cucurbita sp.

Kesäkurpitsa Heimo: Cucurbitaceae
Kesäkurpitsa on kotoisin Etelä-Amerikasta, jossa intiaanit viljelivät sitä jo kauan ennen eurooppalaisten saapumista. Kurkulle sukua oleva kesäkurpitsa eli zuccinin käyttö on yleistynyt viime vuosina. Hedelmät korjataan varhaisessa kehitysvaiheessa, jolloin ne painavat noin puoli kiloa ja niiden malto on kiinteä ja mehevä. Kesäkurpitsa. Squash. 'Gold Rush' F1. Kirkkaankeltaiset, pitkulaiset hedelmät. Nopein ja runsassatoisin kesäkurpitsa. Taimikasvatus huhtikuussa, etelässä suorakylvö maan hyvin lämmettyä. Maukkain keskenkasvuisena. Lisätietoa wikipedia

Porkkana - Daucus carota subsp.sativus

Porkkana Heimo: sarjakukkaiskasvit (Apiaceae)
Porkkana on tärkein juureksemme. Suomessa sitä syödään kaikista avomaalla viljellyistä vihanneksista eniten. Porkkanaa on tiedetty viljellyn jo 1100-luvulla Espanjassa ja Vähä- Aasiassa. Sitä käytettiin ravintokasvina, lääkekasvina ja värjäysaineena. Vanhimmat porkkanat olivat väriltään kirkkaanpunaisia, mustia ja keltaisia. Tuttu oranssi porkkana kehitettiin Hollannissa 1700-luvulla. Oranssin värin antaa karoteeni, A-vitamiinin esiaste. Mitä pidempään porkkana on saanut kasvaa maassa, sen vitamiinipitoisempi se on. Porkkanaa voi käyttää hyvin monella tavalla. Se maistuu sellaisenaan välipalana, raakaraasteena tai salaateissa. Lisätietoa wikipedia

Paprika - Capsicum annuum

Heimo: Solanaceae
Paprikoita on monenvärisiä, -muotoisia ja makuisia. Maun voimakkuuden mukaan ne jaetaan makeisiin vihannespaprikoihin ja voimakkaan tulisiin, mausteena käytettäviin maustepaprikoihin Paprikan siemenet sisältää kapsaisiini nimistä ainetta, joka antaa paprikoille maun. Lisätietoa wikipedia

Tomaatti - Solanum lycopersicum

Heimo: Solanaceae
Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Tomaatit ovat munakoison ja perunan sukulaiskasveja. Siitä on olemassa monia erilaisia muotoja. Tavallisin tomaatti on pyöreä ja keskikokoinen, halkaisijaltaan noin 4-6 cm. Kaupoista saa myös suuria pihvitomaatteja. Lisäksi on olemassa myös keltaisia ja oransseja tomaatteja, jotka ovat maultaan tavallista tomaattia miedompia. Lisätietoa wikipedia

Sitruunamelissa - Melissa officinalis

Sitruunamelissa Lamiaceae-heimo Huulikukkaiskasvit
On hyvillä kasvupaikoilla monivuotinen sitruunalta tuoksuva ruoho, jolla alun perin oli käyttöä vain mesi- ja rohtokasvina. Myöhemmin siitä on tullut lisäksi tärkeä maustekasvi. Sitruunamelissa on kotoisin Vähästä-Aasiasta, mistä se on levinnyt koko Välimeren alueelle ja edelleen Saksan kautta Pohjolan luostareihin. Sitruunamelissaa pidetään useissa maissa sydämen ilon yrttinä, sillä sen on katsottu vahvistavan sydäntä. Vaikka sen talvehtiminen Suomessa ei olekaan täysin varmaa, se on silti erittäin suositeltava yrtti kotipuutarhureille monikäyttöisyytensä ja satoisuutensa vuoksi. Kasvin tieteellinen sukunimi Melissa tulee kreikan kielen mehiläistä tarkoittavasta sanasta. Lajinimi officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä. Sitruunamelissa on mehiläisten lempiyrtti, ja sitä on käytetty hunajakasvina antiikin ajoista lähtien. Kasvin medestä mehiläiset tuottavat sitruunalle maistuvaa ja tuoksuvaa hunajaa. Lisätietoa wikipedia

Maustebasilika - Ocimum basilicum

Lamiaceae-heimo Huulikukkaiskasvit
Basilika on yksivuotinen pensasmainen ruoho, jolla on pienet valkoiset tai punertavat kukat haarojen latvakiehkuroissa. Basilikan kotiseutu on Intiassa, missä sitä pidetään kasveista pyhimpänä. Hindujen pyhä basilika on laji Ocimum sanctum; intialaiselta nimeltõõn Tulsi tai Tulasi. Sitä on istutettu temppeleiden sisäänkäyntien ympärille ja uhrattu jumalille. Vainajien käsittelyssä basilikalla on ollut tärkeä merkitys paitsi Intiassa myös Egyptissä, missä pyramideista on löydetty jäänteitä basilikasta. Lännemmäksi Aasiaan ja Eurooppaan levittyään basilikasta tuli toisaalta pahuuden mutta toisaalta ilon ja onnen vertauskuva. Muista itämaisista yrteistä poiketen basilika menestyy lähes kaikkialla Euroopassa, vaikka onkin erittäin hallanarka ja kärsii kylmyydestä jo +5oc :ssa. Laji Ocimum basilicum on basilikoista parhaiten tunnettu ja vaihtelevin. Siitä on olemassa kymmeniä eri alalajeja ja lajikkeita, Sisältämiensä haihtuvien öljyjen perusteella basilikalajikkeet voidaan jakaa eri tyyppeihin, joista voi löytää aromiltaan mm. aniksen, kanelin, sitruunan, timjamin sekä hedelmän makuisia lajikkeita. Basilikan suvun nimi tulee kreikankielisestä sanasta "basileus", kuningas. Sitä onkin sanottu kuninkaiden yrtiksi. Toinen selitys on, että basilikan nimi juontuu sanasta basilisk. Lisätietoa wikipedia
Takaisin luetteloon

Karviainen - Ribes uva-crispa

Heimo: Grossulariaceae
Monikäyttöinen marja sopii hilloiksi mehuksi ja soseeksi. Piikikäs. Marjat syötäviä sellaisenaankin. On herukoiden sukuun kuuluva marjapensas, jonka alkuperäinen esiintymisalue on Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Pohjoismaissa karviaista tavataan viljelyjäänteenä ja viljelykarkulaisena. Karviainen on vakinainen uustulokas Suomen, Ruotsin ja Norjan keskiosiin asti ja satunnainen pohjoisempanakin. Karviaislajikkeita on kelta- ja punamarjaisia, joiden maku on erilainen. Amerikassa ja Aasiassa on lukuisia muita karviaislajeja, joiden marjoja alkuasukkaat ovat syöneet, mutta joita ei yleensä viljellä.

Karviainen - Pohjolan viinirypäle

Karviainen on ehkä vielä vaatimattomampi ja helppohoitoisempi kuin herukat. Karviaispensaat kannattaa istuttaa puutarhan eteläsivulle, jossa ne saavat runsaasti valoa. Karviaiset ovat verraten pienilehtisiä, eivätkä pensaat kasva kovin korkeiksi, joten ne eivät juurikaan varjosta ympäristöään. Vaikka karviaiset ovat peräisin melko karuilta kasvualueilta, ne tarvitsevat kuitenkin hyvän, ravinteikkaan maan, jotta ne tuottaisivat suuria satoja. Ne kasvavat ja pysyvät hengissä kyllä kuivissa ja karuissa rinnepaikoissakin, mutta niiden sato ja marjan koko jäävät kovin pieniksi. Tärkeää on, että maa on kuohkeaa ja ilmavaa, joten hiekan lisääminen istutusvaiheessa kasvualustaan on usein paikallaan.

Karviaiset ovat melko hidaskasvuisia, joten rikkakasveista tulee helposti ongelma. Jos ne kasvavat yli karviaispensaan, pensas alkaa ränsistyä. Sen tyvelle ei silloin tule riittävästi valoa, eivätkä uudet versot kehity. Siksi karviainen hyötyy ennen muuta tyvelle levitetystä katteesta. Muutoin karviaispensaita hoidetaan kuten herukkapensaita. Lannoitteita annetaan varovasti, mutta pensaan uusiutuminen vaatii kuitenkin säännöllistä ravinteiden lisäämistä. Leikkaustarvekin on vähäisempää kuin herukalla. Muutaman vuoden välein pensaasta on kuitenkin syytä poistaa vanhempia versoja. Samalla lannoitetaan hiukan reilummin.

Karviaisen kasvinsuojelu

Karviaisella ei ole mitään sellaisia tauteja ja tuholaisia, jotka vaatisivat kotipuutarhassa kemiallista torjuntaa. Taudeista karviaishärmä on yleisin. Sen tunnistaa marjan päällä kasvavasta ensin harmahtavasta ja myöhemmin tummanruskeasta mattomaisesta kerroksesta. Taudin aiheuttaja on härmäsieni Sphaerotheca mores-uvae. Sieni ei tunkeudu marjan sisään, mutta se tekee niistä kuitenkin käyttökelvottomia. Suomessa viljeltävät lajikkeet 'Lepaan Punainen' ja 'Hinnonmäen Keltainen' ovat melko kestäviä tälle sienitaudille. Jonain vuonna muutama marja peittyy sienirihmastoon, mutta seuraavana vuonna tautia ei näy. Tyypillistä härmäsiemlle onkin, että niiden esiintyminen vaihtelee vuosittain. Tauti vaivaa etenkin 'Hmnonmäen Keltainen' -lajiketta.

(kuvassa Houghton - Lajike)

Täysin kestävä härmäsienelle on vanha pohjoisamerikkalainen vuoristokarviaislajike 'Houghton', jota usein kutsutaan vain vuoristolaiseksi. Sen sijaan nykyisin Euroopasta tuotavat lajikkeet ovat lähes poikkeuksetta härmänalttiita, ja niiden kasvattaminen vaatii vuosittaisia torjuntaruiskutuksia. Siksi näiden hankkimista kotipuutarhaan kannattaa miettiä tarkoin. Karviaispistiäisen tekemän tuhon ovat kaikki karviaispensaiden omistajat joskus nähneet. Pistiäisen toukat syövät karviaispensaan lehdet ja jättävät jäljelle vain lehtiruodit. Marjoihin ne eivät koske. Myöhemmin kesällä, kun toukat ovat koteloituneet ja pudottautuneet maahan, pensaaseen kehittyy uudet lehdet. Lehdettömyys rasittaa pensasta, ja marjat jäävät pieniksi, mutta pensas ei siihen kuole. Seuraavana vuonna tuholainen ei ehkä ilmaannu ollenkaan. Karviaispistiäiset voi hävittää nitistämällä ne sormin tai niitä voi torjua toluvedellä. Toisinaan karviaispensaissa näkee seitin sisään käpertyneitä lehtiä ja marjoja, joiden sisus on syöty. Tuhon on aiheuttanut karviaiskoisa. Sitäkin voi torjua toluvedellä. Karviaiskoisan tuhot rajoittuvat kuitenkin yleensä vain muutamaan marjaan. Karviaishärmää 'Hinnonmäen Keltaisessa'. Muutama Härmäinen marja ei vielä haittaa, mutta ne kannattaa kerätä pois heti alkukesällä.

Karviaislajikkeita

Hinnonmäen Keltainen', I—IV, on vanha suomalainen lajike. Marjat ovat vihreänkeltaisia, ohutkuorisia ja makeita. Pensas jää melko matalaksi, mutta sen versot ovat pitkiä ja rentoja; niitä on helppo juurruttaa taivuttamalla.
'Lepaan Punainen', I—V, on myös vanha suomalainen lajike. Sen marjat ovat tummanpunaisia, paksukuorisia ja makeita. Pensas jää melko matalaksi ja harvaksi. Nuoret versot ovat pystyjä ja tanakoita, ja niitä on helppo juurruttaa.

Karukka eli herukkakarviainen

Risteyttämällä herukka ja karviainen on saatu herukkakarviainen, jonka virallinen suomalainen nimi on karukka. Sen marjat kasvavat lyhyissä tertuissa, joissa on yleensä kolme marjaa. Niiden maussa on mukana molempien risteytysvanhempien marjojen makua. Karukan sadot ovat Suomessa jääneet melko pieniksi. Karukkaa tuodaan meille taimina ulkomailta, ja tarjolla on ollut lajikkeita ' Jochina', 'Jocheline', 'Jostine' ja 'Jogranda'.

herukkakarviainen

Kuten R. nigrum, mutta lehtilapa 2-5 cm leveä, 3-jakoinen, alta melkein nystytön; kukinto 2-4-kukkainen; hedelmä mustanpunainen, karvainen, siemenetön. Käyttö: Marjapensas.

R. uva-crispa L. — karviainen, Yksikotinen; 0.5-1 m; haarat pystyjä, nivelistä tavallisesti. 3-piikkisiä; kuluvan kesän kasvainranka kalju. Lehtilapa 2-5 cm leveä, 3-jakoinen, kalju tai karvainen; liuskat isohampaisia. Kukinto 1-3-kukkainen; kukat kaksineuvoisia, 10-15 mm, vaalean- tai punertavan-vihreitä; verhiö tavallisesti. karvainen; terälehdet verholehtiä pienempiä; kukkapohjus kellomainen. Hedelmä 1-2 cm, kellertävä tai punaruskea, usein karvainen. V, VI. — Tuoreissa - kosteissa, runsasravinteisissa metsissä ja niiden reunoilla, kalliokoissa; hemiboreaalinen - temperaattinen, mereinen - mantereinen. Suomessa viljelyjäänne ja -karkulainen I-VI

— var. uva-crispa
Marjat kellanvihreitä, karvaisia; karvat pehmeitä.
— var. reclinatum (L.) Berland. Marjat punaisia, kaljuja.
— var. sativum DC., R. grossularia L.
Marjat kellanvihreitä, karvaisia; karvat pehmeitä, joukossa tankeita nystykarvoja.
Käyttö: Marja- ja puistopensas.

Historiaa

Vanhin kirjallinen tieto karviaismarjasta Englannissa on hedelmäkauppiaan lasku vuodelta 1276, jolloin Edvard I:n hoviin ostettiin karviaispensaan taimia Ranskasta. Marja onkin ollut suositumpi Englannissa ja Skotlannissa kuin Ranskassa. Ranskalaisillahan ei ole ollut marjalle edes vakiintunutta nimeä. Keskiajalta 1900-luvun alkuun asti marja oli erittäin suosittu Euroopassa ja varsinkin Englannissa. Kehiteltiin eri lajikkeita, joista toiset sopivat paremmin keitettäväksi ja toiset oli jalostettu syötäväksi kypsentämättömänä jälkiruuissa.

Vuonna 1905 tuotiin Amerikasta erehdyksessä karviaishärmä-niminen sienitauti, joka tappoi koko karviaissadon Euroopasta. Tauti voitettiin risteyttämällä eurooppalainen karviainen amerikkalaisten, härmänkestävien lajien kesken. Tarkkaan ottaen nykykarviainen ei siis ole sama alkuperäinen eurooppalainen, mutta ero lienee varsin pieni. Innostus marjaan kuitenkin laantui tämän onnettomuuden myötä, eikä se ole koskaan palautunut ennalleen.

Lajikkeita

Hinnonmäen Keltainen (on hyvä suomalainen jaloste.) Houghton ( on vanha pohjoisamerikkalainen lajike. Marjat ovat pieniä ja makeita.) Lepaan Punainen. (on myös suomalainen lajike. Se on hyvin taudinkestävä.

Mustaherukka - Ribes nigrum

Mustaherukka - Grossulariaceae-heimoon kuuluva kasvi. Se on alkuperäinen pensas Suomen luonnossa. Sitä tapaa harvakseltaan lähes koko maasta lehtokorvista, purojen varsilta, rantalehdoista, rannikoilta ja saaristosta. Mustaherukasta voi käyttää sekä marjat että lehdet. Marjoissa on paljon C-vitamiinia 180- 200 mg/100 g Viinimarja-nimitys juontaa juurensa 1600- luvulle, jolloin munkit keksivät aloittaa viinin valmistuksen herukoiden marjoista. Luonnosta herukan löytää parhaiten, purojen varsilta, rantalehdoista, rannikoilta ja saaristosta. Niitä löytyy vielä Inarin korkeudeltakin. Mustaherukka kuuluu kauppayrtteihin.

Satoisat ja kestävät herukat

Herukat (Ribens-suku) ovat olleet suomalaisten pihojen hyötykasveja jo noin kolmesataa vuotta. Ensiksi herukoita lienee siirrelty luonnosta talon ympärille otolisirnmille kasvupaikoille, sillä sekä puna- että mustaherukka kuuluvat luonnonvaraiseen kasvilajistoomme. Herukoita kasvatetaan yleisesti maapallon pohjoisimmilla alueilla. Etelämpänä niiden viljely on vähäistä, koska siellä menestyvät monet muut hedelmä- ja marjakasvit, ja herukoita pidetään yleensä maultaan liian happamina.

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena pohjanpunaherukka (Ribes spicatum), jota tavataan vielä Inarinkin korkeudella. Nykyiset punaherukkalajikkeemme eivät kuitenkaan ole sen jälkeläisiä, vaan risteytyksissä on mukana myös amerikkalaista alkuperää olevaa lännenpunaherukkaa (Ribens rubrum) ja Keski-Euroopasta tuotua alppipunaherukkaa (Ribes petraeum). Nykyinen mustaherukka sen sijaan polveutunee vain yhdestä lajista (Ribens nigrum). Mustaherukka menestyy Suomessa lähes yhtä pohjoisessa kuin punaherukkakin. Punaherukan valkomarjainen muoto valkoherukka sen sijaan on talvenkestävyydeltään paljon heikompi. Se kasvaa vielä Oulun korkeudella, mutta sitä pohjoisempana se menestyy jo huonosti.

Kasvupaikka

Herukat ovat helppohoitoisimpia puutarhakasvejamme, joten niitä soisi löytyvän jokaisesta pihasta. Jos herukkapensaille on löytynyt sopiva kasvupaikka, ne menestyvät vuodesta toiseen hyvin vähällä hoidolla ja antavat silti runsaita satoja. Herukka, kuten kaikki marja- ja hedelmäkasvit, kehittää silmuihin kukka-aiheet jo syksyllä. Siihen tarvitaan runsaasti valoa, ja siksi kasvupaikan on oltava aurinkoinen. Toisinaan näkee varjossa kasvavia, upeita, tumrnanvihreälehvästöisiä herukkapensaita, mutta marjoja niistä ei paljon löydy. Herukat menestyvät parhaiten syvämultaisessa, hikevässä maassa, joka ei ole liian märkä, mutta ei liian kuivakaan. Märässä, huonosti salaojitetussa maassa herukan juuristo kärsii helposti hapettomuudesta, ja pensaat ränsistyvät. Herukkaa ei kannata istuttaa myöskään jyrkkään rinteeseen, koska siinä herukka kärsii varmasti aika ajoin veden puutteesta Jos marjaterttujen alimmista marjoista suurin osa varisee, ja jäljelle jäävät kypsyvät normaalia aikaisemmin, on kasvupaikka liian kuiva. Herukoilla on verraten matala juuristo, ja siksi juuriston tasainen vedensaanti on tärkeää.

Jos maa on kovin savinen, niin kuin se Suomessa hyvinusein on, sitä kannattaa kuohkeuttaa lisäämällä hiekkaa, turvetta, kuorirouhetta yms. Näin savisestakin maasta saadaan herukalle hyvä, ilmava kasvualusta. Herukat kukkivat aikaisin keväällä, jolloin pölyttäjä-hyönteisiä on vielä verraten vähän. Kimalaiset ovat liikkeellä ensimmäisinä, koska niille riittä
10—12 °C:n lämpötila. Mesiäiset sen sijaan tarvitsevat 15—16 °C:n lämpötilan.

Punaherukka on kaunis kukkiessaan.(kuvassa)

Kimalaiset ovatkin herukoiden tärkeimmät pölyttäjät, ja mehiläisiä näkee herukkapensaassa yleensä vasta kukinnan loppupuolella. Pölyttymisen onnistumiseksi kasvupaikka ei saisi olla liian tuulinen, koska hyönteiset karttavat tällaisia paikkoja.

Taimien hankinta ja istutus

Herukoiden taimia on saatavana tervetaimina. Ne ovat hinnaltaankin verraten edullisia. Tällaiset taimet ovat luonnollisesti kaikkein puhtaimpia. Taimet myydään keväällä tai myöhään syksyllä nk. avojuurisina. Ne ovat silloin lepotilassa, ja ne on pakattu kevyesti suojapakkaukseen. Avojuuriset taimet on istutettava välittömästi pakkauksen avaamisen jälkeen, jotta juuret eivät kuivuisi. Jos maa on rakenteeltaan kovin raskasta, istutuskuoppaan kannattaa lisätä turvetta, kuorihumusta tms. Juuret levitetään istutuskuopan pohjalle ja peitellään maalla. Keväällä istutettaessa maahan lisätään samalla pieni kourallinen moniravinteista puutarhalannoitetta. Jos taimet istutetaan syksyllä, lannoittaminen jätetään kevääseen. Taimet istutetaan noin 5 cm entistä kasvusyvyyttään syvemmälle. Keväällä istutettaessa taimet typistetään heti 15—20 cm:n korkeudelta. Syksyllä istutetut taimet leikataan vasta keväällä, koska leikkaaminen heikentää aina talvenkestävyyttä.

Herukan taimia myydään usein myös nk. astiataimina. Se tarkoittaa sitä, että taimi on kasvanut ruukussa niin kauan, että se on ehtinyt juurtua siihen kunnolla. Astiataimia voidaan istuttaa koko kasvukauden ajan. Taimi poistetaan ruukusta tai muovipussista varovasti ja istutetaan paikalleen multapaakkua hajoittamatta. Kasvussa olevaa tainta ei leikata. Tarvittavat leikkaukset on tehty jo keväällä taimistossa.

'Punainen Hollantilainen' on runsassatoinen. Marjat ovat kirkkaanpunaisia.(kuvassa)

Taimet voi kasvattaa itsekin

Multaaminen on yksinkertaisin ja hyvin varma tapa lisätä taimia. Se sopii erityisesti mustaherukalle ja karviaiselle. Puna-ja valkoherukka on viisainta lisätä pistokkaista. Sekä musta-herukka että karviainen — etenkin rentokasvuiset lajikkeet — kasvattavat pitkiä, kaarevia versoja, jotka suorastaan hakeutuvat päistään maata kohden. Tällaiset versojen päät taivutetaan keväällä maahan, kiinnitetään koukulla taivekohdasta siten, että verson pää jää maanpinnan yläpuolelle. Kesän aikana toukun alla oleva versonosa juurtuu maahan. Syksyllä tai seuraavana keväänä juurtunut verso katkaistaan emotaimesta, ja uusi taimi voidaan siirtää lopulliselle kasvupaikalleen. Istutamisen jälkeen sen kaikki maanpäälliset versot typistetään parin kolmen silmun yläpuolelta. Typistetty taimi kasvaa, ja tuuheutuu nopeasti uudeksi pensaaksi. Tämä lisäystapa sopii erityisesti silloin, kun halutaan vain muutama lisätaimi.

Mustaherukkaa ja karviaista voidaan lisätä kätevästi multaamalla.(Kuvassa)

Herukat on helppo lisätä myös puutuneista pistokkaista, jotka otetaan myöhään syksyllä, kun versot ovat hyvin tuuheentuneet eli lehdet ovat jo varisemassa. Pistokkaat leikataan terveistä pensaista. Etenkin mustaherukan pistokkaita perättäessä on syytä muistella, onko pensaassa aikaisemmin näkynyt äkämäpunkkien turvottamia silmuja tai kesän aikana kuihtuneita versoja, jotka kielivät versoja vioittavista tuholaisista. Pistokasmateriaaliksi otetaan samana vuonna kasvaneita, terveitä ja voimakkaita versoja. Ne pätkitään noin 20 cm:n mittaisiksi. Maahan levitetään mustaa muovia, esimerkiksi mansikka-muovia, jonka reunat mullataan huolellisesti maahan. Pistokkaat pistellään muovin läpi maahan niin syvälle, että vain pari kolme silmua jää näkyviin muovin yläpuolelle.

Seuraavana keväänä, heti lumen sulettua, tarkistetaan onko routa liikutellut pistokkaita ylös maasta. Tarvittaessa pistokkaat painellaan tiukasti takaisin maahan. Kesän aikana muovin yläpuolella olevat silmut puhkeavat versoiksi, ja muovin alapuolelle jäävä verso juurtuu maahan. Syksyllä pistokkaasta on kehittynyt jo pikku taimi, jossa on 1—3 versoa. Taimi voidaan siirtää syksyllä tai seuraavana keväänä lopulliselle kasvupaikalleen. Se istutetaan nyt noin 10 cm syvemmälle, ja versot typistetään noin 10 cm:n korkeudelta maanpinnasta. Tällä tavoin saadaan hyvin haarautuva pensas.

Herukoiden lisääminen puutuneista pistokkaista:

A. Syksyllä pistokkaat pistetään muovin läpi maahan.	B. Seuraavana keväänä pistokas juurtuu ja muovin yläpuolella olevat silmut puhkeavat versoiksi.	C. Toisena vuotena pistokas siirretään lopulliselle kasvu-paikalleen. Taimi istutetaan n. 10 cm syvempään ja versot typistetään 10-15 cm:n korkeudelta.	D. Taimesta on kasvanut monihaarainen pensas.

Istuta herukat yksittäin tai aidanteeksi

Kotipuutarhojen herukkapensaat on perinteisesti istutettu yksittäin, ja kunkin pensaan ympärille on rakennettu oma tukikehikko. Tällä tavoin pensaat saavat eniten valoa joka suunnalta, ja mistä kehittyy leveitä ja näyttäviä. Yhdestä punaherukkapensaasta saattaa saada satoa parikin sangollista ja mustaherukastakin melkein saman verran. Jos puutarhassa on runsaasti tilaa ja pensaita istutetaan vain muutamia, yksittäisistutus saattaa edelleenkin olla paras tapa. Pensaiden istutusetäisyys toisistaan on silloin vähintään 1,5 metriä.

Toinen vaihtoehto on, että pensaat istutetaan riviin aidanteeksi, jolloin taimiväliksi jätetään 60-100 cm. Mustaherukat istutetaan tiheämpään kuin valko- ja punaherukat. Aidanteessa suurin osa pensaiden versoista hakeutuu rivin molemmille sivuille, koska siten ne saavat eniten valoa. Tukirakenteita tarvitaan nyt vain rivin pitkille sivuille ja päihin. Tällaisen aidanteen voi istuttaa esimerkiksi rajaamaan oleskelupihan hyötypihasta. Aidanneistutuksessa yhden pensaan antama sato jää luonnollisesti alhaisemmaksi kuin yksittäin kasvavan pensaan, mutta myös hoitotyöt helpottuvat. Tiheään istutetut pensaat varjostavat tehokkaasti alustansa ja vuosien mittaan rikkakasveista on yhä vähemmän haittaa. Pensasrivin alusta kannattaa peittää jollakin eloperäisellä katteella, karikkeella, ruohonsilpulla, yms. tai vaikkapa sanomalehdillä. Silloin rikkakasvit pysyvät varmasti kurissa. Lisäksi kate säilyttää maan kosteuden, ja sen alla viihtyvät myös lierot, jotka ovat elintärkeitä maan kuohkeuden säilyttämisessä. Myös nurmikon leikkaaminen aidanteen sivuilta on helpompaa kuin yksittäisten pensaiden ympäriltä. Aidanneistutus sopii erityisen hyvin mustaherukalle, koska useimmat meillä viljeltävistä lajikkeista ovat niin rento-kasvuisia, että pensaat vaativat tukemista.
Mutta myös puna-ja valkoherukkapensaat ovat näyttäviä aidanteena, ja niitä ei välttämättä tarvitse edes tukea.

Aidanteena kasvavien mustaherukka-pensaiden tukeminen.

Herukkapensaiden leikkaaminen

Herukkapensaat voidaan leikata syksyllä tai keväällä. Jos ne leikataan syksyllä, työ pitää tehdä melko varhain, mieluiten heti sadonkorjuun jälkeen, jotta leikkauspinnat ehtisivät arpeutua ennen talven tuloa. Kevätleikkaukset pitää taas tehdä mahdollisimman aikaisin keväällä, koska herukoiden silmut puhkeavat ja lähtevät kasvuun heti kun ilma lämpenee. Keväällä leikattaessa etuna on, että pensaat ovat silloin lehdettömiä, ja versojen kunto ja leikkaustarve on helppo määrittää.

"Öjebyn"-mustaherukkaaidanteeksi istutettuna. Versojen alla kulkee kannatinripa.

Ikääntyessään versot tummuvat, niiden kuori sammaloituu ja alkaa hilseillä, ja kukat ja marjat kehittyvät vain verson latvaosiin. Tässä vaiheessa verso kannattaa jo poistaa. Mustaherukoilla versot vanhenevat paljon nopeammin kuin muilla herukoilla. Mustaherukan 5-6-vuotiaat sekä puna- ja valkoherukan paria vuotta vanhemmat versot ovat yleensä poistettavia.
Mustaherukkapensaita kannattaa leikata jonkin verran joka vuosi. Poistettava verso leikataan läheltä maanrajaa. Tämä kiihdyttää uusien versojen syntyä. Täysikasvuiseen pensaaseen jätetään noin 25 voimakasta versoa. Vanhat, heikot ja liian lamoavat ja murtuneet versot poistetaan.

Puna- ja valkoherukka vaativat huomattavasti vähemmän leikkaamista. Ne voi jättää muutamaksi vuodeksi jopa täysin leikkaamatta, koska niiden versonkasvu on vähäisempää kuin mustaherukalla. Herukkapensaat voivat kotipuutarhassa pysyä elinvoimaisina ja satoisina parikymmentäkin vuotta, jos niitä hoidetaan vuosittain. Jos pensaat ovat olleet leikkaamatta vuosikausia ja niiden uusiutuminen on tyrehtynyt, niitä voidaan yrittää nuorentaa voimakkaalla leikkauksella. Silloin pensaasta poistetaan yhtenä vuotena yksi kolmannes ja seuraavana vuotena toinen kolmannes jne. Näin juuriston ja versojen välinen tasapaino ei häiriinny liikaa.

Jos pensaan juurakko on alkanut jo lahota, sitä ei kannata yrittää enää pelastaa nuorennusleikkauksella. Lahojuurinen pensas ei yksinkertaisesti enää jaksa tuottaa kunnon versoja, ja silloin sadotkin jäävät olemattomiksi. Tällainen pensas on tehtävänsä tehnyt, ja sen aika on joutua kompostiin. Herukoilla on pieni juurakko, joten niiden kaivaminen ylös onnistuu tavallisella pistolapiolla.
Jos herukkamaa halutaan pitää entisellä paikallaan, ei uutta pensasta pidä istuttaa aivan entisen pensaan kohdalle, koska siinä saattaa olla vielä lahoavia juuria ja maa on muutenkin väsynyt. Siirtyminen puolikin metriä sivuun entisestä istutuskohdasta auttaa jo asiaa. Uudesta taimesta kehittyy parissa kolmessa vuodessa satoa tuottava pensas, ja sadot ovat varmasti suuremmat kuin vanha ränsistynyt pensas koskaan pystyisi tuottamaan. Vanhan pensaan uusiminen on paikallaan myös sen vuoksi, että vuosien mittaan siihen on saattanut pesiytyä viruksia sekä muita tauteja ja tuholaisia.

Mustaherukkapensas ennen leikkausta ja nuorennusleikkauksen jälkeen.

Puna- ja valko-herukkapensaista poistetaan vanhimmat oksat muutaman vuoden välein.

Ravinteiden lisääminen

Herukkapensaat ovat melko vähällä toimeen tulevia kasveja, mutta lannoittamista ei pidä kuitenkaan kokonaan unohtaa. Jos pensaista poistetaan vuosittain huomattava määrä versoja, on uutta kasvua varten annettava myös ravinteita. Komposti, tuhka, karjanlanta ym. eloperäiset lannoitteet sopivat kaikille herukoille. Jos versonkasvu on ollut heikkoa, kannattaa antaa vielä jotakin moniravinteistapuutarhalannoitetta pari kourallista isolle ja yksi pienelle pensaalle. Runsastyppisiä lannoitteita on annettava vain varoen. Lannoitteet annetaan aikaisin keväällä. Herukkapensaiden alustojen kääntämistä kovin syvältä on vältettävä, koska osa herukan juurista on melko lähellä maan pintaa. Kääntämisen sijasta on suositeltavaa käyttää erilaisia katteita, jotka pitävät rikkakasvit kurissa ja ovat muutenkin hyväksi maan rakenteelle.

Herukan kasvinsuojelu ja Tuholaiset

Herukan tuholaisista vaikein on äkämäpunkki, joka kiusaa lähinnä mustaherukkaa. Tuholaisvioituksen tunnistaa keväällä silmuista, jotka ovat turvonneet pyöreiksi pallukoiksi ja ovat vaaleampia kuin muut silmut. Ne eivät koskaan puhkea lehteen. Jos silmun halkaisee ja tarkastelee sitä hyvällä suurennuslasilla tai mikroskoopilla, sen sisällä voi nähdä kymmeniä pieniä punkkeja. Punkin elinkiertoon kuuluu, että keväällä ilman lämmetessä tarpeeksi ne nousevat silmun päälle ja siirtyvät tuulen mukana uusiin kohteisiin. Siksi herukkapensaiden punkkisyyni on tehtävä aikaisin kevättalvella, ja kaikki turvonneet silmut on kerättävä viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Kerätyt silmut on hävitettävä polttamalla. Punkkeja esiintyy hyvin vaihtelevasti eri vuosina. Voi mennä vuosia, että niitä ei näy ollenkaan, mutta sitten eräänä vuonna niitä on kaikkien puutarhoissa. Suurin punkin aiheuttama haitta on, että ne levittävät suonenkatovirusta. Tällöin mustaherukalta puuttuvat lehtisuonet, ja pensaan sadontuotto laskee oleellisesti. Siksi pahan punkkivuoden jälkeen kannattaa tarkkailla pensaita. Jos sadot pienentyvät huomattavasti aikaisempiin vuosiin verrattuna ja viroottisia lehtiäkin löytyy, on pensas menetetty. Viruksia ei koskaan saada pois kasvien solukoista muutoin kuin hävittämällä koko kasvi. Herukkapensaissa näkyy kesällä usein kuihtuvia oksia. Tämän aiheuttavat todennäköisesti herukanversosääsken toukat, jotka asustavat verson sisällä. Saastuneet oksat leikataan pois heti niiden ilmaannuttua ja poltetaan.

Herukanäkämä-punkkien vioittamia silmuja.

Puna- ja valkoherukkapensaisiin ilmaantuu usein kesällä kupruilevia lehtiä, joissa on kirkkaanpunaisia läiskiä. Kurkistus lehden alle paljastaa, ettäherukkakirvat ovat asialla. Jos niitä on hyvin runsaasti, ne saattavat liata myös marjoja, mutta muuten muutamasta kupruilevasta lehdestä ei ole haittaa. Punertavat lehdet voi kerätä pois. Marjapensaissa näkyy usein kesän aikana käpertyviä versonpäitä ja lehtiä, toukkaisia marjoja ym. vioitusta. Tällaiset versot ja lehdet on hyvä poistaa sitä mukaa kun niitä ilmaantuu, koska niissä on aina jonkin hyönteisen toukkia, munia tai jotain muuta kehitysastetta.

Herukkakirvan vioitus näkyy lehdissä.

Kasvitaudit

Kaikki herukat ovat suhteellisen kestäviä tautien suhteen, eivätkä mitkään niiden taudeista vaadi välttämättä kemiallista torjuntaa. Siten herukat ovat todellisia kotipuutarhakasveja ja soveltuvat hyvin kasvatettavaksi täysin luonnonmukaisesti. Herukan taudeista haitallisin on karviaishärmä. Sen aiheuttaa Sphaerotheca mors-uvae -sieni. Nimensä mukaisesti sieni esiintyy myös karviaisella. Mustaherukalla karviaishärmää on vain nuorissa latvaversoissa valkoisena härmämäisenä katteena. Jos saastunta on voimakas, versot ruskettuvat ja saattavat kuivua kokonaan. Tauti on erittäin hankala esimerkiksi Keski-Euroopassa, missä kaikki mustaherukkalajikkeet ovat sille alttiita. Meillä ainoastaan vanha 'Brödtorp'-lajike on altistunut karviaishärmälle, ja siksi se ei ole enää myynnissä. Kaikki nykyiset mustaherukkalajikkeemme ovat kestäviä tälle taudille.

Puna- ja valkoherukalla esiintyy myös karviaishärmää, mutta niillä tauti ei ole kovin haitallinen. Sen tunnistaa siitä, että marjojen pinta muuttuu himmeäksi. Tauti ei kuitenkaan pilaa marjoja käyttökelvottomiksi, eikä sitä edes huomaa, jos ei tunne tautia.
Varistetautia aiheuttaa Gloeospordiella-sieni. Tauti on melko yleinen puna- ja valkoherukalla sekä karviaisella.

Karviaishärmää mustaherukassa.

Taudin vaivaaman pensaan lehdet varisevat keskellä kesää. Marjat jäävät roikkumaan pensaaseen, mutta niiden kehitys keskeytyy, koska pensaan elintoiminnot heikkenevät ilman yhteyttävää lehvästöä. Tautia voi yrittää torjua leikkaamalla pois kaikki saastuneet versot ja polttamalla ne. Jos tauti kuitenkin ilmaantuu samaan pensaaseen vuodesta toiseen, pensas on syytä hävittää.
Harmaalaikkutaudin aiheuttaja on Mycosphaerella ribes -sieni. Tauti on melko yleinen puna- ja valkoherukalla. Nimensä mukaisesti se aiheuttaa harmaita laikkuja lehtiin. Luonnollisesti se rasittaa jonkin verran pensaita, koska lehtien yhteyttämispinta-ala pienenee, mutta tauti ei kuitenkaan anna aihetta minkäänlaiseen torjuntaan. Mustaherukkapensaiden lehtien alapinnat ovat joinain syksyinä ruosteenruskeita. Tauti on nimeltään herukanvillaruoste ja sen aiheuttaja on Cronartium ribicola -sieni. Tauti on harmiton eikä siitä tarvitse välittää.

Herukkalajikkeita

Mustaherukkalajikkeet kypsymisjärjestyksessä menestymisvyöhykkeineen: "Melalahti", IV—VII, on Kainuusta löytynyt luonnonkanta. Sitä suositellaan kasvatettavaksi Pohjois-Suomessa. Marjat ovat hyvänmakuisia eivätkä varise. Lajike on taudinkestävä. Pystykasvuinen. " Öjebyn", I—VI, on Suomessa eniten viljelty mustaherukkalajike. Sen marjat ovat hyvänmakuisia eivätkä ne varise herkästi. Kasvutapa on melko lamoava, ja pensas vaatii tukemista. "Ola" on uusi suomalainen jaloste, joka on tulossa myyntiin. Lajike on talvenkestävä ja satoisa.

"Öjebyn"-mustaherukka on hyvä kotipuutarhalajike. Marjat ovat hyvänmakuisia, kypsyvät samanaikaisesti eivätkä varise

"Mortti", I—IV on suomalainen jaloste. Sen marjat ovat paksukuorisia ja melko hyvänmakuisia, eivätkä ne varise. Pensas on pystykasvuinen, joten se ei välttämättä vaadi tukemista.

Punaherukkalajikkeet kypsymisjärjestyksessä menestymisvyöhykkeineen:

"Jonkheer van Tets", I—IV on korkea ja pystykasvuinen. Sillä on tummahkot, maukkaat marjat.
"Punaisen Hollantilaisen", I—V kasvutapa on leveä pensasmainen. Sen marjat ovat kirkkaanpunaisia.
"Rotes Wunder", I—IV on muunnos edellisestä. Pensas on pystykasvuinen ja satoisa.
"Rondon"-lajikkeen, I—III, marjat ovat suuria ja hapahkoja.

"Valkea Hollantilainen", I—V, ja "Valkea Jöterbog", I—V ovat molemmat matalakasvuisempia kuin punaherukat, ja marjat ovat vähemmän happoisia kuin punaherukalla.

Viherherukka

Joskus voi mustaherukkapensaan sisältä tai lähistöltä löytää herukan, jonka marjat ovat kypsinä kellertävänvihreitä. Tällainen luonnonoikku on syntynyt siten, että mustaherukan kukka on pölyttynyt omalla siitepölyllään. Muutama vuosi sitten Suomessa laskettiin viljelyyn vihreämarjainen herukka, joka sai lajikenimekseen "Vertti'. Sen marjat ovat oikeastaan mustaherukoita, joista puuttuvat väriaineet. Marjat ovat muutoinkin kuin miedompia 'Öjebyn'-lajikkeen marjoja; maku on miedompi ja happoa on vähemmän. Marjat ovat myös hiukan pienempiä, ja pensas jää hiukan matalammaksi ja lamoavammaksi. Vertti' on mielenkiintoinen lisä herukoiden joukkoon. Miedon makuisena se soveltuu hyvin tuorekäyttöön ja myös hillojen raaka-ameeksi. Erityisen hyvin "Vertti' sopii viinien valmistukseen, ja tähän tarkoitukseen sitä Suomessa jo viljelläänkin.
Menestymisvyöhykkeet ovat I—IV.

"Jonkheer van Tets" -lajikkeen marjat kypsyvät noin viikon verran aikaisemmin kuin "Punaisen Hollantilaisen". Marjat ovat tummanpunaisia ja maittavia.

Marjapuut

Puna- ja valkoherukat voidaan mainiosti kasvattaa yksirunkoisiksi pikkupuiksi. Taimesta valitaan yksi voimakas, suoraan ylöspäin kasvava verso rungoksi. Kaikki muut versot poistetaan. Runkoverson tueksi laitetaan tukeva keppi, ja verson annetaan kasvaa noin metrin korkuiseksi. Kaikki tyveltä ja rungosta puhkeavat sivuversot poistetaan heti alkuvaiheessa. Kun runko on kasvanut riittävän korkeaksi - siihen kuluu pari vuotta - sen latvuksen annetaan haaroittua. Latvaversoja voidaan taivutella vaaka-asentoon, ja myös leikkaamalla voidaan latvusta muotoilla siten, että versojen kasvu suuntautuu sivuille päin.

Valkoherukan marjat ovat makeita. Ne kestävät pensaissa pitkään syksyyn.

Neljän viiden vuoden kuluessa marjapuu alkaa näyttää todella pikkupuulta. Tyveltä ja rungosta ei kasva enää versoja, ja sadon painosta marjapuun versotkin painuvat kauniisti vaaka-asentoon. Marjapuun rungon tukena on oltava jatkuvasti tukipuu, jotta rungosta tulisi suora eikä tuuli pääse taivuttelemaan raskasta latvusta. Marjapuun voi hankkia myös taimiliikkeestä; saatavana on herukka- ja karviaispuita. Näiden runko-osana käytetään yleensä kultaherukkaa, josta marjapuille saadaan suora ja tukeva runko.

Marjapuuksi kasvatettu "Valkoinen Hollantilainen". Runko on tuettava tukevalla kepillä.

Tarhaomenapuu - Malus domestica

Heimo: Rosaceae Ruusukasvit Venäläinen risteytys Kukat valkoiset. Hedelmät n. 3 cm, ovaalin kartiomaisia, kirkkaanpunaisia. Maku makeahkon happoinen. Lajike on ruvenkestävä ja hyvin talvenkestävä. ANTONOVKA tunnetuimpia lajikkeitamme niin kotipuutarhoissa kuin ammattiviljelmillä. Lisää wikipedia
Takaisin luetteloon

Siankärsämö - Achilléa millefólium

Siankärsämö Heimo: Mykerökukkaiskasvit - Compósitae
20-70 cm. Kukkii kesä-syyskuussa. Esiintyy yleisesti koko maassa kuivilla töyräillä, tienvarsilla. Teriöt valkeat, harvoin punertavat. Lehdet hienoliuskaiset ja karvaiset. Mykeröt tiheässä, tasalatvaisissa huiskilossa. Lisää wikipedia

Kivikkoalvejuuri - Drypteris Filix-mas

Kivikkoalvejuuri heimo: Alvejuurikasvit - Dryopteridaceae
on monivuotinen 50-130 cm korkea saniainen. Se kasvaa kallioilla, louhikoissa ja kuivahkoissa, kivikkoisissa lehdoissa. Kivikkoalvejuuren juurakkoa on käytetty matolääkkeenä jo antiikin aikana. Lääketehtaissa on juurakosta valmistettu filisiiniä, tehokasta alveiden eli lapa- ja heisimatojen lamaajaa. Alvejuuren lehdistä puristettiin mehua haavaan puhdistamaan ja tyrehdyttämään vuoto. Alvejuurta on käytetty myös unilääkkeenä sekä hoitona reumaa ja iskiasta vastaan.

Lehtiruoti on lyhyt, alaosastaan suomuinen. Lehtilapa on pitkulainen, parilehtinen, lehdyköt pariosaiset ja laidoiltaan nyhälaitaiset. Lehdyköiden alapinnalla etiäpesäkkeitä kahdessa rivissä. Juuret ovat mustia ja juurakko paksu, ruskea, sisältä vaalea. Tuoksu on epämiellyttävä. Filisiini on myrkyllistä, joten uutosta ei enää käytetä matolääkkeenä. Juurakon sisältämää toista ainesosaa, desaspidiinia voidaan käyttää tarkasti annosteluna turvallisesti. Kivikkoalvejuurella on monia näköislajeja, mm. tuoksualvejuuri (D. fragans) on rauhoitettu eli sitä ei saa ottaa haltuun, vahingoittaa tai siirtää. Lisää wikipedia

Maitohorsma - Epilobium angustifolium

Maitohorsma Heimo: Horsmakasvit - Oenotheráceae
50-150 cm. Kukkii heinä-elokuussa. Esiintyy metsissä, etupäässä aukeilla kohdilla sekä kuivissa paikoissa hyvin yleisesti koko maassa. Teriöt sinipunaiset. Lehdet vuorottaiset, suikeat. lisää wikipedia Takaisin luetteloon

Jauhosavikka - Chenopódium álbum

Jauhosavikka Heimo: Savikkakasvit - Chenopodiáceae
10-100 cm. Kukkii heinä-syyskuussa. Esiintyy yleisesti koko maassa pelloilla, asuntojen luona, tienvarsilla. Kukinto vihertävä, pienisykeröinen. Lehdet likaisen harmaanvihreät, vinoneliömäisen puikeat, epätasaiset hammaslaitaiset, ainakin aluksi jauhoiset. Ylimmät lehdet melkein suikeat, ehytlaitaiset. lisää Wikipedia

Peltosaunio - Matricaria perforata, syn. Tripleurospermum inodorum

Peltosaunio (Saunakukka) Heimo: Mykerökukkaiskasvit - Compósitae
Saunakukka on 1-vuotinen, 1-vartinen asterikasvi. 20-70 cm. Esiintyy Suomen etelä- ja keskiosissa, pohjoisessa harvinainen. Kasvaa pelloilla, rannoilla ym. Valkoiset terälehdet, muistuttaa päivänkakkaraa, mutta pienempi. Lehdet kaljut, toistamiseen pariliuskaiset; liuskat liereät, rihmamaiset. Kukkii heinä-elokuussa. Mykeröpohjus kukkien välissä suomuton, aluksi litteä, lopulta puolipallomainen, täyteinen. Lehtiruodit ja kukintoperät pitkät ja pystyt. Lehdykät vastapuikeat tai herttaiset. Mykeröt pallomaiset. Lisää Wikipedia

Leskenlehti - Tussilago farfara

Leskenlehti Heimo: Mykerökasvit - Compósitae
Kuuluu ensimmäisiin aikaisin keväällä kukkiviin luonnonkasveihimme ja se onkin levinnyt vuosituhansien saatteessa koko maahan. Heti lumien sulettua se alkaa kasvattaa suomumaisia kukkavarsiaan ja jokaisen kukkavarren päähän avautuu sitten pyöreä, kirkkaankeltainen mykerökukka. Kasvi viihtyy ja lisääntyy parhaiten avoimilla, aurinkoisilla ja savensekaisilla, ravinteikkailla kasvupaikoilla Kevään koittaessa leskenlehden lukemattoman runsaat, kirkkaankeltaiset kukkasilmät täplittävät harmaita kulottuneita tienvarsiamme kun muu kasvillisuus vielä uinuu talvilevossaan ja alkaa valmistautua vasta kevään tuloon. Se kuuluu maamme alkuperäiskasveihin ja sen runsaimmat esiintymät näemmekin juuri Etelä- Suomen tievarsilla.

Leskenlehtien näkyvin kukinta osuu huhti-toukokuun vaihteeseen, jolloin muista kukista ei ole vielä tietoakaan..Kukan keskustasta lähtee säteittäin lukemattoman paljon ohuita keltaisia terälehtiä ja harmaassa kulottuneessa maaperässä kukinnot erottuvatkin hyvin niitä pölyttäville hyönteisille. Leskenlehti onkin hyönteispölytteinen. Kukinnan aikaan niissä hyörii paljon hyönteisiä, sillä kilpailevia hyönteispölytteisiä kasveja ei juuri esiinny samaan aikaan. Lähinnä raitojen kukinta sattuu samaan ajankohtaan. joita juuri maanteittemme luiskat ja liikennekaistojen välialueet edustavat. Lisää Wikipedia Takaisin luetteloon

HAVUKASVIO

Tervetuloa Jari Saarisen Havukasvioon 29.8.2007. Päivitetty 7.9.2009 ja 3.2.2016. Muotoilu ja yhdistäminen

Tervetuloa katselemaan havukasviotani. Kaiki tiedot on otettu Puutarha-alan kirjoista, lisäksi valokuvat
on itseotettuja tai digitaalisesti skannattuja. Jari Saarinen © kaikki oikeudet pidetään.

Siperianpihta - Albies sibirica

Heimo: Pinaceae
Siperian pihta Kasvaa meillä korkeaksi, 20-25 metriseksi puuksi. Ominaista on kapea latvus, avoimella paikalla alas saakka kasvavat vihreät oksat. Juurtuvat helposti kärjistään, jolloin paikalle saattaa muodostua puuryhmiä. Neulaset jonkin verran vaaleampia kuin pihdoilla yleensä, pitkät, kapeat ja pehmeät, osittain oksaa peittävät.

Puun koristearvo perustuu tuuheaan kasvuun ja kauniiseen, kapeaan kasvutapaan ja hyvään talvenkestävyyteen. Meillä istutettu 1800- luvulta alkaen, vanhoja yksittäisiä puita, puuryhmiä, tai puukujanteita tapaa usein vanhojen maalaistalojen tai kartanoiden pihaistutuksina. Myös vanhat pappilat ja rautatieaseman puistoissa. Sopii myös hyvin leikatuksi aidaksi.

On kestävä meillä, ja menestyvimpiä havupuita. voidaan kasvattaa vyöhykkeellä I – VI. Kovin hallanaralle paikalle sitä kuitenkaan ei saa istuttaa, kuten pihdat on myös tämä arka kevät halloille.
Menestyy parhaiten tuoreessa, ravinteikkaassa maaperässä. Myös savimaassa.

Kaksoislatvat poistetaan niiden ilmestyttyä. Pintoja ei tarvitse leikata ja oksien annetaan kasvaa maahan saakka, jolloin puun kasvutapa pääsee oikeuksiinsa. Ja kun oksia leikataan, on pihkan vuoto runsasta, ja puut saavat helposti lahovian, esim. rungon vaurioiduttua. Jos joudutaan poistamaan oksia, jätetään muutaman cm:n pituiset oksan tyngät. Siksi ettei valuva pihka tuhri runkoa. Ja voidaan poistaa ne kun ne ovat kuivuneet.

Kotikataja - Juniperus communis subsp. communis

Heimo Cupressaceae
Kataja on kasvutavaltaan hyvin vaihtelevan näköinen. Yleisesti esiintyvän pensasmainen katajan lisäksi tavataan jopa, 15 metrin korkuisia puita. Kapeakasvuisia pilari muotoja, ja maan myötäistä lapinkatajaa, jota on eniten pohjoisessa. Kataja on kaksikotinen, josta johtuen jokaiseen yksilöön ei tule marjoja. Lehdet ovat ainavihreät, terävät, neulasmaiset ja jäykät. Neulasten alapinnalla on valkoisia ilmarako juovia, mistä syystä kataja saa hopeisen vivahteen. Hedelmä on marjamainen, kypsänä sinimusta.

Kataja on kaunis kasvutavaltaan. Neulasten väri on sinivihertävä. Pensasmainen kataja sopii käytettäväksi vuorimännyn sijaan, havu ryhmissä. Pilarimuodot sopivat tehovaikutteiksi kasveiksi. Lapinkataja sekä kääpiö sopivat peitto- ja verhokasveiksi. Kataja on periaatteessa kestävä koko maassa eli vyöhykkeellä VII. Viljellyt pilarimuodot ovat tuotu ulkoa, eivätkä viljeltynäkään oikein tahdo menestyä pohjoisessa. Kataja menestyy viljeltynä aurinkoisella paikalla, kuivassa tai tuoreessa maassa.Luonnosta siirretty taimi tahtoo usein kuolla, viljelty taimi kestää paremmin. Pienet taimet ovat varmempia kasvuun lähtöön.

Rohtokataja - Juniperus sabina

Heimo Cupressaceae
Yksi tai kaksikotinen pensas, korkeus 0,2-0,5 metriä. Haarat rentoja, jäykkiä, heikosti särmäisiä. Lehdet vastakkain, neulasmaisia, suomumaisia tai välimuotoisia. Väritys, tummanvihreä, rikottuna voimakkaan tuoksuisia. Varhaislehtiä koko versossa, myöhäislehtien kärki lyhytsuippuinen tai tylppä, haaran myötäinen.

Vyöhykkeellä VI. Viihtyy keskiravinteikkaalla, kuivalla Maaperällä. Lisäksi myös paisteisella rinteellä. Rohtokatajasta on Myös pallomainen "lajike. Broadmoor"

Korkeus noin 0,3-0,5 metriä. Pallomainen, haarat vaakasuoria, sivuhaarat pystyhköjä lyhyitä. Lehdet vastakkain tai kolmittain, neulasmaisia, lyhyitä. Väritys sinivihreä. Käyttötarkoitus. Yksittäis tai verhopensas.

Siperianlehtikuusi - Larix sibirica

Heimo Pinaceae
Siperian lehtikuusi on suorarunkoinen, pitkäoksainen 30-40 metrin korkuinen puu. Lehdet ovat neulasmaiset, muista havupuista poiketen kesä vihreä. Kävyt ovat pyöreähköjä ja käpysuomut kuperia, punaruskeita, nukkapintaisia.

Siperianlehtikuusta viljellään jonkin verran metsäpuuna. Jo vanhastaan niitä on istutettu myös pihapuiksi. Sen ominaispiirre on keväällä neulasten vaaleanvireä väri, ja syksyisin vaaleankeltainen väritys. Talvisin kasvutapa tulee hyvin esiin. Sille on varattava riittävästi kasvutilaa, sillä siitä tulee vuosien mittaan hyvin iso ja leveälatvuksinen puu, sen oksat ulottuvat maahan asti. Tiheissä metsiköissä ne eivät ole kovinkaan koristeellisia korkean rungon ja harvan latvuksen vuoksi. Vaikka Siperianlehtikuusi ei ole alkuperältään suomalainen, niin silti sitä on alettu käyttää maisemapuuna sen nopeakasvuisuuden ansiosta, erittäin suurissakin määrin. Sopii myös leikatuksi pensasaidaksi.

Siperian lehtikuusta pidetään kestävänä koko maassa, sitä viljellään vyöhykkeillä I-VII. Se on valoisan paikan puu, ei pidä istuttaa varjoon. Kasvaa parhaiten kalkkiperäisessä, tuoreessa lehtomaisessa kangasmetsässä. Mutta pärjää laihemmassakin maassa.

Ei juurikaan kaipaa hoitoa, kuivia oksanhaaroja voi joutua poistamaan, joskus tuulisilla ilmoilla niitä varisee paljon. Lehtikuusia lisätään siemenistä.

Tuivio - Microbiota decussata

Hemo Cupressaceae
Tuivio On matala 20-30 cm korkuinen suikertava pensas, se muistuttaa matalia kataja lajikkeita. Lehdet ovat aluksi neulasmaisia, myöhemmin suomumaisia. Tuivio on kaksikotinen kasvi, Eteläsuomessa on ollut viljelyssä hedekasveja, 1988 vuonna.

Tuivio on ainavihreä ja olosuhteisiin osoittautunut uutuus, (vuonna 1988 kirjan tietojen mukaan. Tuivio on sopiva peitekasvi matalakasvuisuutensa vuoksi, yksi taimi peittää muutamassa vuodessa 1 neliömetrin kokoisen alueen. Sopii hyvin kivikkokasviksi ja havupuuryhmään terassille taikka peittokasviksi rinteisiin yms…

Tuiviota on alun perin suositeltu viljeltäväksi vyöhykkeellä I-III. Mutta sitä voi viljellä pohjoisempanakin. Rovaniemellä se on lumien alla talvehtinut hyvin, kun ottaa huomioon kasvin olevan kotoisin Kaukoidästä, korkealta vuoristosta lumirajan yläpuolelta voi odottaa siltä hyvää talvenkestävyyttä. Syksyisin se saa kauniin punertavan ruskean värisävyn, Mutta keväällä kasvukauden alettua se muuttuu taas vihreäksi. Näyttää olevan vaatimaton kasvupaikan suhteen ja menestyy aurinkoisesta puolivarjoon, vielä laihassa hiekkamaassakin.

Tuivio on helppohoitoinen, mutta istutuksen jälkeisinä vuosina on seurattava, ettei rikkakasvit pääse pesiytymään kasvustoon, ennen sen kasvettua sille varattuun alueeseen. Leikkausta ei tarvita, eikä tuholaisia ja kasvutauteja ole. Lisäys pistokkaasta. Tuiviota on lisätty vuodesta 1821 Itä-Siperiasta ja 1968 se tuotiin Eurooppaan Elimäelle Mustialan arboretumiin se tuotiin 1973 vuonna.

Metsäkuusi - Picea abies

Heimo Pinaceae
Metsäkuusi, useimmiten vain kuuseksi nimitetty yleisin havupuistamme kasvaa aikaa myöden yhä korkeammaksi 30-40 m. Kasvavissa puissa latvus on kapea, mutta isoissa puissa saattaa olla leveämpi. Kuusen lehdet ovat neulasmaiset, neulasmaisiksi kutsutut lehdet 1,5-2,5 cm pituiset. kiiltävän vihreät. Kävyt ovat isoja 10-15 cm pituisia.

Kuusi on kaunis yksittäispuuna avoimella paikalla, jossa sen oksat ulottuvat vihreinä maahan saakka taikka hyvin leikattuna pensasaitana. Rakennetussa ympäristössä, aikaisemmin tiheässä metsässä harvennetut kuuset eivät koskaan kovin näyttävinä koristepuina. Kuusi tulee huonosti toimeen rakennetussa ympäristössä. Samaten myös sen huonon saasteensietokyvyn takia on esteenä sen laajamittaiselle käytölle kaupunkien ympäristöpuuna. Siksi suositus olisi käyttää muita puita, douglas kuusta, eri pihtalajeja, lehtikuusta ja lehtipuita. Maaseudulla korkeina suoja aitoina käytetty, ja sopii siihen vieläkin.

Kuusi on luonnonvarainen koko maassa, lapin korkeimpia tuntureita lukuun ottamatta, I-VII. Lapissa otettava huomioon istutettaessa, käytettävä sieltä hankittavia taimia. Parhaiten kuusi kasvaa tuoreessa, ravinteikkaassa maassa. Luonnossa sitä näkee kasvavan erittäin laihoilla ja epäedullisilla kasvupaikoilla. Nuorena se sietää hyvin varjoa, mutta on hallan arka liian avoimelle paikalle istutettuna.

Kuusiaidat voidaan leikata syksyllä tai talvella. Aita leikataan siten että vain vähän edellisen kasvukauden versoa jätetään jäljelle, jotta aita pysyisi halutussa korkeudessa. Alemmas leikattuna se ei enää pysty muodostamaan uusia versoja. kuusiaitaa perustettaessa istutetaan 5-6 tainta metrille. Metsästä siirrettyjä taimia ei kannata tarkoitukseen käyttää, koska ne ovat hidaskasvuisia taikka osa niistä kuolee.

Serbiankuusi - Picea omarika

Heimo Pinaceae
Serbiankuusen kasvutapa on luonteenomainen kapea vielä isollakin puulla. se kasvaa 15-20 metrin korkuiseksi. Vuosiversot ovat karvaisia. Neulaset ovat 1,5 cm pituiset, litteät, tummanvihreät, alta valkoiset. Oksien kärjet ovat ylöspäin taipuneita, joten neulasten valkoinen alapinta tulee hyvin näkyviin. Kävyt ovat pienehköjä, 3-6 cm mittaisia.

Serbian kuusi on koriste- ja käyttöarvonsa suhteen arvokkain kuusilajimme. Sille on ominaista vaatimattomuus kasvupaikan suhteen, hyvä saasteen sietokyky ja talvenkestävyys sekä kapea kasvutapa, oksiston tiheys ja neulasten koristeellisuus. Serbian kuusi sopii yksittäispuuna tai mieluimmin puuryhmänä pieneenkin pihaan ja puistoon. Myös maisemassa se on vaikuttava isona metsikkönä, tuulensuojana, se on eniten viljelty joulukuusi puumme.

On kestävä etelä- ja keskisuomessa. Vyöhykkeillä I-III (IV). Menestyy parhaiten aurinkoisesta puolivarjoiseen paikkaan, tuoreessa ja runsasravinteisessa maaperässä. Kuivemmalla ja laihemmalla maaperällä sen kasvu on vain hitaampaa. Se voidaan istuttaa melko tiheään, sillä kapeakasvuisuutensa vuoksi se ei rupea varjostamaan toista yksilöä, kuten havupuut yleensä.

Sembramänty - Pinus cembra

Heimo Pinaceae
Sempramänty on nuorena kartiomainen, vanhempana pyöreälatvainen, noin 10-20 metrinen puu. Neulaset ovat tummanvihreät, 5-13 cm pituiset ja niissä on 5 yhdessä kimpussa (kääpiöoksissa). Nuoret versot ovat ruosteenruskeat. Kävyt ovat pyöreähköjä 5-13 cm pituisia siemenet ovat syötäviä.a

Sempra on suosittu piha ja puistopuu. viime vuosisadan puolella istutettuja puita tapaa hyväkuntoisina etenkin rautatieasemien puistoissa. Se on tuuheakasvuinen ja taatusti talvenkestävä. Se sopii niin yksittäispuuksi kuin puuryhmiinkin ja myös maisemapuuksi.

Sembramänty on kestävä pohjois-pohjanmaalle asti eli vyöhykkeille I-VI. se on kasvupaikan suhteen vaatimaton ja näyttää viihtyvän erilaisilla kasvupaikoilla. ja monenlaisissa maaperässä. Luonnostaan se on aurinkoisten ja tuoreiden ravinteikkaitten lehtomaiden puu. Toistaiseksi ei tiedetä mistä johtuu toisien semprojen oksien kuoleminen, josta johtuen on vanhemmissa puissa vain latvus vihreänä. Sempraa lisätään siemenistä.

Vuorimänty - Pinus mugo

Heimo Pinaceae
Vuorimänty on pensasmainen mäntylaji, joka tulee 1-5 metriseksi se on harva- ja koheneva haarainen pensas. Neulaset ovat tummanvihreitä, jäykkiä, 3-8 cm pituisia. Kävyt ovat metsämännyn käpyjä muistuttavia, pienempiä, 2-5 cm pituisia.

On hyvin suosittu aina vihreä havupensas. Sen suosio perustuu tuttuun mäntymäisen ulkonäköön, tummanvihreä neulasto, hyvään talvenkestävyyteen ja vähäisiin kasvupaikkavaatimuksiin. Lisäksi sitä on helppo lisätä ja se on verrattoman nopeakasvuinen jo nuorena taimena. Sitä käytetään yksittäispensaana, ryhmä ja verhopensaana rinteissä sekä liikennealueilla.

Pinus mugo on kestävä melkein koko maassa sitä suositellaan viljeltäväksi vyöhykkeelle I- VI (VII). Tosin talven 1984-85 aikana Pinus mugo jen neulaset ruskettuivat pahasti kokomaassa, mutta pensaat toipuivat siitä hyvin. Pinus mugo on hyvin vaatimaton kasvupaikan suhteen, kunhan se on aurinkoinen ja avoin paikka.

Pinus mugo tulee vanhemmiten lankoja pitkäkarvaiseksi kasviksi eikä ole enää kovin kaunis. Pensasta ei voi nuorentaa enää tässä vaiheessa. Ainoa tapa pitää se matalana on lyhentää uusia vuosiversoja 2/3. Jos vanhoja oksia katkaistaan, ei se pysty enää tekemään uusia versoja. Useimmiten olisi syytä miettiä matalamman kääpiö vuorimännyn käyttämistä, se ei vanhanakaan tule metriä korkeammaksi. Vuorimäntyä lisätään siemenkylvöllä.

Makedonianmänty - Pinus peuke

Heimo Pinaceae
Tämä mäntylaji muistuttaa sempramäntyä, ja sillä on 5 neulasta yhdessä kimpussa. Erottavia tuntomerkkejä ovat mm. Versojen kaljuus ja kiiltävän vihreäväri sekä isot 8-15 cm pituiset kapeat kävyt. Se kasvaa korkeaksi, 10-25 metriseksi puuksi.

Makedonian mänty on sempran tapaan käyttökelpoinen puulaji, mutta eroaa siitä vaaleampien neulastensa vuoksi. Nuoret yksilöt eivät ole niin tiheäkasvuisia kuin semprat, mutta puut tuuheutuvat vähitellen. Etuna ovat nuoriin puihin ilmestyvät isokokoiset, koristeelliset kävyt.

Makedonian mänty on kestävä etelä- ja keskisuomessa eli vyöhykkeellä I-IV (V). Se on valopuu, kuten männyt. Parhaiten se viihtyy tuoreessa, runsasravinteisessa, myös multavassa savimaassa. Makedonianmänty on tarvepuu, mitä eivät näytä mitkään tuholaiset ja sienitaudit vaivaavan, puu on altis hirvivaurioille.

Metsämänty - Pinus sylvestris

Heimo Pinaceae
Metsämänty usein vain männyksi kutsuttu kaikkien tuntema puu tulee 25-35 metrin korkuiseksi. Vanhojen puiden runko on harmaan ruskean kaarnan peittämä ja ylempänä kellanruskea, hilseilevä. Neulaset ovat parittain, 3,5-5 cm pituiset, tummanvihreät. Kävit ovat 3-7 cm pituisia.

Kotoinen metsämäntymme on kauneimpia havupuitamme, vaikka ottaisimme huomioon myös viljellyt eksoottiset havupuut. Sen etuna on täydellinen ilmastoon sopeutuminen ja nopeakasvuisuus. Se sopii niin rakennettuun ympäristöömme kuin yksittäiseksi puuksi avoimelle paikoille.

Mänty on luonnonvarainen koko maassa, Ja se on viljeltävissä vyöhykkeellä I-VII. Mänty on arka ilmansaasteille. Se ei myöskään viihdy pitkään alueilla, jota tallotaan jatkuvasti taikka jos sen alle perustetaan nurmikko. Muuten se on melko vaatimaton kasvupaikan suhteen ja menestyy varsin laihassa ja kuivassa maaperässä. Tietysti mäntykin on nopeakasvuinen, vain jos kasvuolosuhteet ovat hyvät. Mäntyä ei saa leikata, ellei sitten ole pakottavia syitä. Myös alaoksat saisivat olla koristamassa puuta. syvälle menevien paalujuurien vuoksi männyn alla menestyvät monet kasvit, kuten alppiruusut.

Douglaskuusi - Pseudotsuga menzii

Heimo Pinaceae
Douglaskuusi on nopeakasvuinen, isokokoiseksi varttuva puu, meilläkin se on saavuttanut 30 m. korkeuden 80 vuoden ikäisenä. Runko on vanhemmiten pehmeä kaarnainen, halkeileva. Neulaset muistuttavat pihtoja mutta silmut ovat terävät, kun taas pihdoilla on pyöreät ja tahmeat. kävyt ovat roikkuvat, tyypillistä kävyissä on että on näkyvissä kolmehaaraiset suojussuomut.

Douglaaskuusi on aina vihanta, nopeakasvuinen havupuu, jota voitaisiin käyttää suurilla puistoalueilla, kaupunkien lähiöiden metsittämisessä. (pienet metsäpaikat) ja maisemassa. Kestää huomattavasti paremmin saasteita kun tavallinen kuusi ja on kasvutavaltaan huomattavasti sitä kauniimpi. Soveltuu myös hyvin joulupuuksi. Se ei ole mikään pienen pihan puu, sillä se kasvaa aikaa myöden isoksi ja on paljon tilaa vaativa.

Douglaskuusi kasvaa parhaiten syvämultaisessa, runsasravinteisessa, tuorepohjaisessa maaperässä. Menestyy myös savimaassa. Laihemmassa maaperässä sen kasvu on hitaampaa. Puu sietää myös hyvin tuulisia paikkoja.

Mitään hoitoa douglaskuusi ei tarvitse. Tuoreiden oksien leikkaamista on vältettävä, koska puu on kaunis kun sen vihreät oksat ylettyvät maahan asti. Jos joudutaan tuoreita oksia poistamaan, voidaan aluksi jättää 10-20 cm pituinen tappi pihkavuodon estämiseksi. Tämä tynkä voidaan myöhemmin poistaa, kun se on kuivunut.

Japaninmarjakuusi - Taxus cuspidata

Heimo Taxaceae
Japanin marjakuusi on vapaasti kasvaessaan leveä ja tiheäkasvuinen pensas, joka on eteläsuomessa noin 1-3 m. korkuinen. Eteläsuomeen tuodaan siemenkylvöllä lisättyjä taimia, jotka ovat kasvutavaltaan vaihtelevia. Lehdet ovat kapeat, neulasmaiset, tummanvihreät, jäykät, lyhytkärkiset. Marjakuuset ovat kaksikotisia, joten toisissa pensaissa on keltaisia, pölyäviä hedekukkia ja toisissa emikukkia, joihin kehittyvät puumaiset marjat.

Japaninmarjakuusen koristearvo perustuu aina vihreään lehvästöön ja tuuheaan kasvutapaan. Sopivalla paikalla se on talvenkestävä. Sopii yksittäiskasviksi, havupensasryhmiin ja leikatuksi pensasaidaksi. Menestyy hyvinkin varjoisissa paikoissa.

Taxus cuspidata suositellaan eteläsuomeen viljeltäväksi vyöhykkeellä I-III. Jyväskylässä on hyvin menestyneitä pensaita. Jotka ovat selviytyneet ankarista talvista. Se menestyy parhaiten puolivarjoisella, mieluiten varjoisella paikalla, kalkkiperäisellä, hiekkaisella savimaalla. Kevättalvella aurinkoisella paikalla, saa aurinko neulaset ruskettumaan.

Vapaasti kasvavat pensaat eivät tarvitse leikkausta, mutta sietävät sitä hyvin. Juuri istutetut taimet on syytä suojata, tuomalla niiden ympärille multaa taikka katetta. Siksi ettei maa jäätyisi niin syvään. Taimet on syytä varjostaa talven ajaksi säkkikankaalla. Lisätään siemenestä tai pistokkaasta.

Kanadantuija - Thuja occidentalis

Heimo Cupressaceae
Kanadan Tuija tulee noin 12 m. korkuiseksi, avoimella paikalla hyvin tuuheaksi, kartiomaiseksi puuksi. Puun kuori on pituussuunnassa hilseilevä, lehdet ovat suomuiset, pienet, vaaleanvihreät, Hieraistessa pahanhajuiset. Kävyt ovat pieniä ja ruskeita.

Aina vihreitä puita ja pensaita käytetään piha- ja puisto istutuksissa liian vähän. Yksi käyttökelpoisista aina vihreistä havukasveista on Kanadantuija ja sen kääpiökasvuiset lajikkeet. Sopivat käytettäväksi yksittäis- tai ryhmäistutuksiin. Kanadantuija on myös sopiva aitakasviksi. Talvisin sen neulaset saavat puna ruskahtavan värityksen, mutta vihreä väri palaa keväällä takaisin. kanadan- tuijaa viljellään myös sidonnassa käytettävien oksien vuoksi.

Kanadan Tuijaa voidaan viljellä viljellä menestyksellisesti etelä- ja keskisuomessa. Vyöhykkeellä I-IV (V). Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen, mutta kehittyy koristeellisemmaksi avoimella paikalla. vapaasti kasvavia lajikkeita ei yleensä tarvitse leikata, vaikka ne sietävätkin hyvin leikkausta.

Pilarituija - Thuja occidentalis `Fastigiata`

Heimo Cupressaceae
Pilarituija kasvaa 10-15 metrin korkuiseksi. Latvus kapeahko oksien haarat tiheässä, lyhyitä, suuntautuvat yläviistoon. Viljellään vyöhykkeellä I-IV. Lisää saa infoa katsomalla kohdasta kanadan tuija. Takaisin luetteloon

Hapankirsikka - Prunus cerasus

video

• Lahko: Rosales
• Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
• Suku: Prunus
• Laji: cerasus
• Kaksiosainen nimi: Prunus cerasus L.

Hapankirsikka (Prunus cerasus) on kirsikkalaji. Se jakaantuu vielä edelleen amarelleihin ("kuulasmarjat") ja morelleihin kuten varjomorelli. Hapankirsikat ovat ainoita kirsikoita, jotka menestyvät niinkin pohjoisessa kuin Suomessa. Kirsikan tuholaisina Suomessa esiintyy kirsikkakirva (Myzus cerasi), kirsikkakoi (Argyresthia pruniella) ja kirsikkaetanainen (Caliroa cerasi). Lisää Wikipedia.

Jalosyreeni - Syringa Vulgaris-hybr.

• Lahko: Lamiales
• Heimo: Öljypuukasvit Oleaceae
• Suku: Syreenit Syringa
• Laji: vulgaris-hydr
• Kaksiosainen nimi: Syringa vulgaris L.

Tuoksuvat kukat kesäkuussa. Kukinnoissa eri sävyjä: purppuranpunainen, vaaleanvioletti jne.
Korkeus: 2-4 metriä. Vyöhyke: I-III. Viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla. Maan tulisi olla ravinteikas ja humuspitoinen. Lisää wikipedia

Japaninhappomarja - Berberis thunbergii

• Lahko: Ranunculales
• Heimo: Happomarjakasvit Berberidaceae
• Suku: Happomarjat Berberis thunbergii
• Laji: Berberis thunbergii DC

Japaninhappomarja (Berberis thunbergii) on happomarjakasveihin kuuluva pensas, joka sopii puutarhassa aitakasviksi tai vapaasti kasvaviin istutuksiin. Kasvutavaltaan japaninhappomarja on pyöreä. Sen kukinnot ovat keltaiset ja marjat punaiset. Suomessa japaninhappomarja menestyy Ilmatieteen laitoksen määrittämillä kasvuvyöhykkeillä I-IV.Lisää wikipedia
Takaisin luetteloon

Lehtokuusama - Lonicera xylosteum

• Lahko: Dipsacales
• Heimo: Kuusamakasvit Caprifoliaceae
• Suku: Kuusamat Lonicera
• Laji: xylosteum

Tyyppi: pensaat, luonnonväriset. Kasvuvyöhykkeet: I - VI. Aurinkoinen kasvupaikka Puolivarjoinen kasvupaikka Varjoinen kasvupaikka. Leveähkö, harmaanvihreälehtinen vaatimaton pensas. Mitättömät kukat kellertävänvalkoiset ja pareittain lehtihangoissa. Teriöt ovat lyhyttorviset, kaksihuuliset ja alahuuli kaartuu alas. Kukat kellastuvat vanhetessaan. Pienet, punaiset koristeelliset marjat ovat myrkyllisiä. Luonnonvaraisena kasvaa lehtomaisissa metsissä, jokseenkin yleinen. Korkeus: 100 - 200 cm Leveys: 10,0 - 2,0 m Istutusväli: 100 cm. Kukinta-aika: kesä heinä Kukinnon väri on valkoinen, Kasvualusta: kuiva, tuore, humuspitoinen, runsasravinteinen. Huom. Tyytyy vaatimattomaan kasvupaikkaan. Soveltuvuus, se Sopii luonnonläheisiin ja perinnepuutarhoihin ryhmä- ja suojaistutukseksi sekä puiden aluskasviksi. Myrkyllinen, pienen määrän syöminen ei yleensä aiheuta oireita. Hoito, Kestää alaleikkauksen. Lisää wikipedia.

Näsiä - Daphne mezereum

• Heimo: Näsiäkasvit Thymelaeaceae
• Lahko: Malvales
• Suku: Näsiät Daphne
• Laji: mezereum
• Kaksiosainen nimi: Daphne mezereum L
• video

Näsiä Eli riidenmarja (Daphne mezereum) on pensas, joka kukkii aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Etelä-Suomessa kukinta ajoittuu huhtikuulle, ja Etelä-Lapissa vasta toukokuulle. Sen marjat ovat erittäin myrkyllisiä. Marjan siemenet sisältävät muun muassa myrkyllistä diterpeenialkoholeihin kuuluvaa metsereiiniä. (C38H38O10, CAS-numero 34807-41-5). Suomessa kasvava yleinen näsiä kuuluu näsiöihin (Daphne), jossa on noin 50 lajia. Näsiä kasvaa noin 60–120 cm korkeaksi pensaaksi. Lehdet ovat noin 6 cm pitkät, suikeat ja sinivihreät. Näsiän vaaleanvioletit kukat puhkeavat varren vanhoista silmuista ennen lehtimistä. Kukista muodostuu punaisia, soikeita ja erittäin myrkyllisiä luumarjoja.

Levinneisyys On jokseenkin yleinen Suomessa ja muualla maailmassa. Se on Ahvenanmaalla kokonaan rauhoitettu. Näsiä elää lehtomaisissa metsissä. Näsiän osia on käytetty lääkekasvina. Sen myrkyllisyyttä on myös hyödynnetty esimerkiksi ketunmyrkyn valmistukseen. Sitä käytetään myös koristekasvina. Kasvintuhoojat: Nisäkkäät jättävät näsiän rauhaan, sillä se on useimmille niistä tappavan myrkyllinen. On kuitenkin olemassa eläimiä, jotka pystyvät sitä syömään, kuten hanhet. Lisää wikipedia.

Pallohortensia - Hydrangea arborescens 'Grandiflora'

• Lahko: Cornales
• Heimo: Hortensiakasvit Hydrangeaceae
• Suku: Hortensiat Hydrangea
• Laji: arborescens
• Kaksiosainen nimi: Hydrangea arborescens L.

Hortensia (Hydrangea) on Itä-Aasiassa ja Amerikassa luonnonvaraisena kasvava kukkakasvisuku, jossa on 70–75 lajia. Suurin osa lajeista kasvaa Kiinassa ja Japanissa. Hortensian kukat ovat yleensä valkoisia. Hortensiat ovat erikoisia siinä suhteessa, että ne keräävät maasta alumiinia. Hortensiat ovat suosittuja kasveja muun muassa kuvioistutuksissa. Lisää wikipedia.
Takaisin luetteloon

Pirunnuija - Oplopanax horridus

Video: Pirunnuija

Pirunnuija (Oplopanax horridus) on piikkinen kuten pirunkeppikin, mutta lehdet eivät ole liuskaiset vaan pikemminkin aralian lehtien malliset - ja piikkiset. Ostin pikkutaimen muutama vuosi sitten Mustilasta ja nyt se on noin 80 cm korkea tyylikäs ja eksoottinen kasvi. Puu- ja pensaskasvion mukaan se tulee 1-2 m korkeaksi. Nyt se on yksivartinen, saa nähdä haaroittuko myöhemmin. Pihani on Vantaalla enkä mitenkään ole suojannut pirunnuijaani talveksi. Lisää Wikipedia

Rauduskoivu - Betula pendula

• Lahko: Pyökkimäiset Fagales
• Heimo: Koivukasvit Betulaceae
• Suku: Koivut Betula L.
• Laji: pendula

Koivut (Betula) on kasvisuku, johon kuuluu noin 120 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen puita ja pensaita. Ne ovat kesävihantia, tuulipölytteisiä ja yksikotisia. Lehdet ovat oksilla kierteisesti ja ne ovat yleensä ehytreunaisia, mutta joskus liuskaisia. Emi- ja hedenorkot ovat samassa puussa. Eminorkot ovat hedenorkoja pienempiä ja kukkiessaan pystyjä. Hedenorkot ovat pitkiä ja riippuvia. Lenninsiivelliset siemenet varisevat syksyllä, ja ne kulkeutuvat tuulen mukana pitkiäkin matkoja. Koivujen runkoa ja oksia verhoaa helposti kuoriutuva tai hilseilevä, usein valkoinen ja mustaviiruinen kuori, tuohi. Lisää wikipedia

Syysleimu - Phlox paniculata

• Lahko: Ericales
• Heimo: Polemoniaceae Sinilatvakasvit
• Suku: Leimut Phlox
• Laji: paniculata
• Kaksiosainen nimi: Phlox paniculata L.

Syysleimu on kotoisin pohjois-amerikan itäosista. Se kasvaa 50-90 cm. korkuiseksi. Kukinta-aika Heinäkuusta syyskuuhun. Talvenkestävyys on erittäin hyvä Kukan väri valkoinen vaaleanpunainen punainen ja violetin eri sävyt. Soikeat teräväkärkiset lehdet, ovat pareittain vastakkain jäykissä versoissa. Juuristo on matala. Tuoksuvat kukat noin 3 cm läpimitaltaan, ovat suurissa tiheissä tertuissa, kukinnoissa.

Maaperän tulisi olla Multava tuore, ja melko voimakas. Viihtyy hiekka ja savimailla. Paikan tulisi olla aurinkoinen Hoito Lannoitetaan keväällä kasvunaikana, Kun niiden keskusta alkaa kuolla, on aika jakaa ja istuttaa uusiksi keväällä. Kuivina kesinä saattaa härmä vaivata, myös virukset ja ankeroiset aiheuttavat epämuodostuneita versoja. Vioittuneet taimet on nostettava ylös ja poltettava. Ei saa laittaa mielellään samaan paikkaan, missä se on kasvanut hiljattain. Lisäys terveestä juuripistokkaasta. Käyttö kukkaryhmissä. Lisää wikipedia
Takaisin luetteloon

Sinikuusama - Lonicera caerulea

• Lahko: Dipsacales
• Heimo: Kuusamakasvit Caprifoliaceae
• Laji: Kuusamat Lonicera caerulea
• Suku: Dipsacales
• Kaksiosainen nimi: Lonicera caerulea L.

Ulkonäkö ja koko: Sinikuusama on 1.5-2 metriä korkea pensas. Sen lehdet ovat pareittain vastakkain, soikeita, 3-8 cm pitkiä ja 1-3 cm leveitä, sinivihreitä ja pinnaltaan hiukan vahamaisia. Kukat ovat kellanvalkeat, halkaisijaltaan noin 15 mm, pareittain versoissa. Marjat ovat sinisiä ja halkaisijaltaan noin yhden senttimetrin. Luonnossa sinikuusama kasvaa tyypillisesti puronvarsilehdoissa. Se on Suomessa luonnonvaraisena uhanalainen kasvi.

Levinneisyys: Sinikuusamaa tavataan koko pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeellä. Sinikuusamaa kasvatetaan koristepensaana, muun muassa aitakasvina, sillä se kestää hyvin leikkaamista ja talven lumikuormia. Siitä on olemassa myös syötävämarjaisia lajikkeita. Suomessa sinikuusamaa tavataan satunnaisesti koko maassa Etelä-Lappiin asti viljelyjäänteenä tai koristepensaista lähiseudulle levinneinä.

Yleensä nämä kasvit ovat länsieurooppalaista alalajia caerulea (sinikuusama), jonka vuosikasvaimet ovat kaljuja tai harvakarvaisia. Suomessa on kuitenkin joitakin luonnonvaraisia kantoja Kuusamossa ja Kemijärvellä. Nämä ovat itäistä alalajia pallasii (idänsinikuusama), jonka vuosikasvaimet ovat tiheäkarvaisia. Kuitenkin myös tätä alalajia saattaa esiintyä koristepensaana. Luonnonvaraisena kasvava (idän)sinikuusama on Suomessa rauhoitettu laji. Lisää wikipedia

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Grandiflora'

• Lahko: Cornales
• Heimo: Hortensiakasvit Hydrangeaceae
• Suku: Hydrangea
• Laji: paniculata

Syyshortensia (Hydrangea paniculata 'Grandiflora') on hortensioihin kuuluva suosittu koristepensaslajike. Laji Hydrangea paniculata on kotoisin alun perin Aasian itäosista. Syyshortensia on pystykasvuinen pensas tai pikkupuu. Lehdet ovat 5–12 cm pitkät, soikeat ja hammaslaitaiset. Kukinto on 15–30 cm pitkä. Lähes kaikki kukat ovat neuvottomia. Väriltään ne ovat aluksi valkoisia, mutta muuttuvat myöhemmin punertaviksi ja lopulta ruskeiksi. Ne säilyvät pensaassa kiinni pitkälle talveen.

Kasvupaikkavaatimuksiltaan syyshortensia menestyy aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla ravinteikkaassa maaperässä. Sitä voidaan pitää matalana leikkaamalla vuosiversoja keväällä, jättäen niihin 2–3 silmuparia. Yksittäisistä kukinnoista kehittyy tällöin myös kookkaampia. Syyshortensiaa voidaan talvenkestävyytensä vuoksi kasvattaa pohjoisempana kuin monia muita hortensioita. Suomessa se menestyy maan etelä- ja keskiosissa. Lisää wikipedia

Syysasteri - Aster novi-belkii

• Lahko: Asterales
• Heimo: Asterikasvit Asteraceae
• Suku: Asterit Aster
• Laji: novi-belgii
• Kaksiosainen nimi: Aster novi-belgii L.

Aster kreikan kielessä tähti, se viittaa kukan muotoon. Kotiseutu: Pohjois-Amerikan itäosat. Tuli eurooppaan 1700 luvulla. Alkuperäinen kosteissa pensaikoissa, niityillä ja rannoilla itäisessä Pohjois-Amerikassa. Korkeus 70 – 150 cm. Se kukkii Elokuusta lokakuuhun. ja on monivuotinen. Talvenkestävyys on kohtuullinen, Menestyy parhaiten eteläsuomessa suojaisilla paikoilla. Kukan väri: Valkoinen, vaaleanpunainen, punainen, 'Patricia Baillard', violetti, sininen 'Marie Baillard' ja lajikkeiden mukaan. Kuvaus: Lehdet ovat tummanvihreitä ja Sileitä keihäsmäisiä. Suuret kukkatertut ovat pystyjen tiheälehtisten versojen latvoissa. Kukkamykeröt ovat noin 3cm:n Levyisiä, yksinkertaisia tai kerrottuja, ja niissä on keltainen keskus. Kasvutavaltaan syysasteri on pensasmainen Ja pystykasvuinen, runsaskukkainen ja suuret kukkatertut. Kukat eivät aina ehdi aueta, etenkään Pohjois-Suomessa.

Maaperä pitää olla voimakas ja tasaisen kosteuden pitävä. Paikkana aurinkoinen, lämmin seinuista on suositeltava. Hoitona Myöhäisen kukinnan vuoksi, kasvupaikan tulee olla suojassa, aikaisilta yöhalloilta, ja Tuulensuoja on tarpeen. Kasvi leviää voimakkaasti juuriversoista ja siemenistä. Vältettävä maan kuivumista, koska se lisää härmätauteja. Jaetaan parinvuoden välein keväällä, tai pistokkaasta joka otetaan alkukesällä. Ja istutetaan uuteen paikkaan, maan väsymisen estämiseksi. Lannoituksessa varottava liiallista typpeä, koska se lisää härmätautien vaaraa. Korkeat lajikkeet on tuettava. Käyttö kukkaryhmissä, erinomainen leikkokukka, Leikkaa varret myöhään syksyllä, jos haluaa säilyttää koristeellisuutta leikkaa syysasterin varret vasta keväällä, koska ne ovat näyttävän näköisiä myös talvella. Lajikkeita on useita kerrottuja ja yksinkertaisia. Ryhmään istutettuna Istutusväli: 35 cm. Ja Taimia: 8 kpl / neliömetri. Lisää wikipedia
Takaisin luetteloon

Herttavuorenkilpi - Berginia cardifolia

• Lahko: Saxifragales
• Heimo: Rikkokasvit Saxifragaceae
• Suku: Vuorenkilvet Bergenia
• Laji: cordifolia
• Kaksiosainen nimi: Bergenia cordifolia

Rikkokasvit Herttavuorenkilpi on Kotoisin Aasian keskiosista, se kasvaa noin 40 cm. Korkuiseksi Ja on monivuotinen ja kukkii Huhtikuusta – toukokuuhun 2 vuoden ikäisenä. Kukinnon väri: Tumman ruusunpunainen. Herttavuorenkilvellä on voimakas suikertava juurakko, mistä suuret ja kiiltävät lehdet kohoavat ruusukkeina. Lehdet ovat tumman vihreitä, usein hieman punertavia. sopii maanpeite kasviksi. Nuokkuvat kellomaiset kukat ovat kimppuina tanakoiden vanojen varassa. Hoito Herttavuorenkilpi viihtyy samalla kasvupaikalla useita vuosia, Kasvuolosuhteet: puolikuiva-tuore, kostea-puolikuiva, ravinteikas, aurinko-varjo, kalkinsuosijassa, mutta vähitellen kukinta alkaa heikentyä.

Siksi on hyvä istuttaa uusiksi noin 7 vuoden välein. Se on hyvä tehdä keväällä. Lisäys jakamalla ja juuripistokkaista. Myös siemenlisäys on mahdollista, alkuperäislajikkeilla. Käyttöpaikkana, puiden ja pensaiden alustoilla, kivenhalkeamissa, ja kukkaryhmissä, kalliot, kivikkoryhmät, kangasmaat, pensaiden alustat, ikivihreä, tuoksuva maanpeittokasvi Lajikkeilla on useita risteymiä. Siemen tarvitsee valoa itääkseen, joten sitä ei saa peittää. Vuorenkilpiä voi myös lisätä juurakkoa jakamalla. Viihtyy kuitenkin parhaiten kevyessä, kosteutta pidättävässä maassa. Lisää wikipedia.

Kultatyräkki - Euphoria Polychorma

• Lahko: Malpighiales
• Heimo: Tyräkkikasvit Euphorbiaceae
• Suku: Tyräkit Euphorbia
• laji: Polychorma

Kotoisin Euroopan etelä- ja keskiosat, se on monivuotinen. Kukinta-aika Touko-kesäkuussa. Se viihtyy Aurinkoinen kasvupaikka Puolivarjoisella kasvupaikalla. Kukat ovat jokseenkin huomaamattomat, sarjamaiset, joissa loistavankeltaiset ylälehdet. Kukkii pitkään Korkeus 50 cm. Talvenkestävyys on hyvä. Kukan väri on keltainen. Muodostaa kauniita pyöreitä mättäitä. Haarattomat varret joiden latvoissa on kukinnot, nousevat haaraisesta maavarresta. Lehdet keihäsmäisiä ja nukan peittämät ja hiukan sinertäviä, Punertavat, haarattomat varret. Kukinto on sarjamainen. Kukkia ympäröivät lehdet ovat kirkkaan keltaisia, ne säilyttävät värinsä aina kesäkuulle asti. Lehdet alkavat punertaa syyskesällä.

Kultatyräkki saa kauniin punertavan syysvärityksen. Suvun muiden lajien tavoin se sisältää maitiaisnestetä, joka aiheuttaa ärsytystä silmissä. Maaperä melkein misä van, mutta ravinteikas on paras, kuiva ja kalkkipitoinen. Hyvä kivikkokasvi. Käytä suojakäsineitä, allergisoiva myrkyllinen, Vaatii kasvurauhan. Leikkaa loppusyksyllä. Paikka aurinkoinen ja lievästi varjoinen. Hoito Jakaminen onnistuu parhaiten elokuussa. Voidaan istuttaa keväällä ja elokuussa. Kasvu nopeutuu 2-3 vuoden kuluttua jakamisesta. Lisäys jakamalla ja pistokkaista, siemenlisäys. Käyttö kukkaryhmissä ja suurissa kivikkoryhmissä. Lisää wikipediasta tyräkit

Jaloangervo Astible Arendsii-hybridi

• Lahko: Saxifragales
• Heimo: Rikkokasvit Saxifragaceae
• Suku: Jaloangervot Astilbe
• laji: Arendsii-hybridi

Jaloangervo on Kotoisin Itäisestä Aasiasta. Se kasvaa, 50–120 cm. korkuiseksi ja sen Kukinta-aika on Heinäkuusta – Elokuuhun, kukinnot kehittyvät hitaasti ja saavuttavat heinä-elokuussa täyden värihehkunsa. ja sillä on hyvä Talvenkestävyys. Kukan väri punainen, vaaleanpunainen, valkoinen, tai lajikkeen mukaan. Liian syvässä varjossa laji ei jaksa kukkia ja liian paahteisella paikalla lehdet ja kukat kärventyvät herkästi. Kukinnan aikana on syytä kastella, jotta se ei kärsi kuivuudesta. Istutustiheys 6-10 kappaletta neliölle.

Jaloangervolla on vahva ja mehevä juurakko. Jäykät varret pysyvät pystyssä ilman tuentaa. Lehdet ovat kerrannaisesti kolmisormisia, lukuisat pienet kukat ovat röyhymäisessä tertussa. Maaperän pitää olla syvämultainen, humuspitoinen, läpäisevä ja hyvin kosteutta pitävä. Kasvu paikka aurinkoinen tai lievästi varjoinen. Hoitona, Voidaan jakaa ja istuttaa joko keväällä tai loppukesästä, Juuristo vaurioituu helposti ei saa päästää kuivamaan. sillä kun ne eivät ole juurtunut hyvin, loppukesä siksi on parempi ajankohta. Jaetaan ja istutetaan uusiksi noin 10 vuoden välein. Lisäys tehdään jakamalla. Jaloangervot sietävät myös hapanta kasvualustaa, joten ne soveltuvat alppiruusujen seuraan. Jaloangervot ovat myös hyviä mesikasveja perhosille. Käyttökohde Hiukan varjoisassa ja kukkaryhmässä, lammikoiden ja purojen reunoilla, missä maa on ainakin ajoittain märkää. Ei kuitenkaan jatkuvasti märkänä. Kaunis leikkokukka, se leikataan silloin kun kaikki latvakukat ovat auki, eivätkä alimmaiset ole ehtineet lakastua. Kukat laitetaan noin +50 asteiseen veteen. Se sopii myös kuivakukaksi. Lisää wikipedia Takaisin luetteloon

Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

• Lahko: Rosales
• Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
• Suku: Töyhtöangervot Aruncus
• Laji: dioicus
• Kaksiosainen nimi: Aruncus dioicus

Töyhtöangervo on kestävä monivuotinen Kaksikotinen koristekasvi on kotoisin, Sitä tavataan laajalla alueella Pohjois-Amerikan länsiosissa, Keski-Euroopassa ja Aasiassa Pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealta vyöhykkeeltä, ja se tulee toimeen vähällä valolla. Sen korkeus on 120-180 cm. ja sen Kukinta-aika on Kesä-heinäkuun vaihteessa, Kasvilla on erikseen hede- ja emikukkia. Sillä on erittäin hyvä Talvenkestävyys ja kukinnon väri on kerman valkoinen, ja sillä on Hyvä juuristo. Lehdet ovat parilehtisiä, päätölehdykkäisiä, Ja ne ovat sahalaitaisia. Pienet kukat ovat suurissa tuuheissa röyhyissä.

Hedekasveilla röyhyt ovat suurempia, emikasveissa tiheämpiä. Niukasti haaroittuneet, tanakat varret pysyvät yleensä pystyssä ilman tukemista. Sillä on kaunis keltaisen syysväri. Maaperä pitää olla Kosteutensa hyvin säilyttävää ja kuohkeaa, Kasvupaikaltaan Aurinkoisesta varjoon. Hoitona, Töyhtöangervo viihtyy parhaiten saadessaan olla samassa paikassa, sillä se ei pidä siirtämisestä eikä jakamisesta. Runsaalla lannoituksella saadaan näyttäviä yksilöitä. Kuihtuneet kukkavarret leikataan pois heti kun niitä on ilmestynyt, lisäys tapahtuu Jakamalla, ja sillä on voimakas puutuva juurakko. Ja sitä voidaan käyttää Kukkaryhmissä ja yksittäiskasvina. Sitä voi käyttää pensaiden tapaan istutuksissa, aikanaan siitä kasvaa tuuhea ja peittävä kasvusto. Töyhtöangervo voi levitä viljelyksiltä luontoon.

Hämykuunlilja - Hosta undulata var. erromena

• Lahko: Asparagales
• Heimo: Parsakasvit Asparagaceae
• Alaheimo: Agavoideae
• Suku: Kuunliljat Hosta

Hämykuunliljan lehdet ovat kiiltävän vihreän puhtaat, 20 cm. pituisia, leveän soikeat, teräväkärkiset. Suppilomaiset, nopeasti kuihtuvat vaalean violetit kukat ovat 50-150 cm korkuisia, runsas lukuisia varsissa. Kukinta-aika heinäkuu. Hämykuunliljaa tapaa meillä yleisesti vanhoilla puutarhoilla. Viihtyy auringosta varjoon, Ja etanat tykkäävät syödä sen lehtiä. Maaperältään tuore.

Kirjokuunlilja - Hosta undulata

• Lahko: Asparagales
• Heimo: Parsakasvit Asparagaceae
• Alaheimo: Agavoideae
• Suku: Kuunliljat Hosta

Kirjokuunlilja on Kotoisin japanista. ja on monivuotinen perenna. Sen korkeus 30–40 cm. Kirjokuunliljan kukinta-aika Heinäkuusta - Syyskuuhun. Sillä on hyvä talvenkestävyys, useimmiten sen kukinnon väri on violetti. Lehdet ovat epäsäännöllisen kirjavat, valkoisen, vihreän ja keltaiseen. lehdet ovat pituudeltaan noin 20 cm, leveydeltään noin puolet. Lehden reunat ovat aaltomaiset ja alapinnalta kiiltävät. Suppilomaiset kukat ovat noin neljän cm. pituiset. Ne ovat tertuissa vanojen latvoissa. Maaperän tulee olla tuore ja ravinteikas, kasvupaikkana lievästä varjosta varjoon.

Menestyy myös aurinkoisessa paikassa, mutta vaatii silloin paljon vettä. Kirjokuunlilja on helppo jakaa, mutta viihtyy parhaiten saadessaan olla vuosikausia samassa paikassa. Voidaan istuttaa ja jakaa keväästä loppukesään, silloin tulisi taimien väliin lisätään multaa ja lannoitetaan melko runsaasti. Lisäys tapahtuu jakamalla keväisin. Käyttö kukkaryhmissä. Sekä kukat että lehdet ovat kauniita maljakossa. Lajikkeita runsaasti. Käyttö Perennapenkkiin, reunus- ja maanpeittokasviksi.
Takaisin luetteloon

Tarhapäivänlilja - Hemerocallis hybridi

• Lahko: Asparagales
• Heimo: Heinäpuukasvit Xanthorrhoeaceae
• Alaheimo: Hemerocallidoideae
• Suku: Päivänliljat Hemerocallis L.

Tarhapäivänlilja on Kotoisin Kiinasta, japanista ja Euroopasta. Monivuotinen perenna Kasvu Korkeudeltaan Hemerocallis on 60–100 cm. Ja sen Kukinta-aika on Heinäkuusta - Elokuuhun, Kukinta on yleensä runsas. Sen talvenkestävyys on hyvä. Hemerocallis kukkii kauniisti ja Kukinnon väri vaihtelee, Keltaisesta oranssiin ja punaisen erisävyt.

Juurakko on lyhyt ja pystysuora. Noin metrin pituiset, kapeat, hieman kaarevat lehdet muodostavat ruusukkeita. Suuret suppilomaiset kukat ovat viuhkoina vanojen latvoissa. Maaperän tulisi olla ravinteikas tuore ja syvämultainen. Tulee toimeen huonoimmillakin mailla, kunhan se ei ole liian laihaa ja kuivaa. Kasvupaikan valinnassa on tärkeää valita lievästä varjosta kokovarjoon. Hoitona liikalannoitus vähentää kukintoa.

Voidaan jakaa keväällä, taikka mieluiten kukinnan jälkeen. Viihtyy parhaiten vuosia samassa paikassa. Voidaan istuttaa keväällä taikka loppukesästä. Lisäys tapahtuu jakamalla, keväisin taikka kukinnan jälkeen. Käyttö kukkaryhmissä ja pensaiden vierellä, sopii myös veden äärelle, mikäli se ei liian märkää. Lajikkeita löytyy runsaasti.

Suikero alpi - Lysimachia nummularia

• Lahko: Ericales
• Heimo: Myrsinekasvit Myrsinaceae
• Suku: Alvet Lysimachia
• Laji: nummularia
• Kaksiosainen nimi: Lysimachia nummularia L.

Suikeroalpi on Lysimachia-sukuun kuuluva maassa suikerteleva kasvi. Sitä käytetään maanpeitekasvina etenkin siellä missä nurmikon leikkaaminen olisi hankalaa, kuten luiskissa ja pensaiden alla. Se kukkii kesäkuussa keltaisin kukin. Lehdet ovat pyöreitä ja pareittain. Englanninkielinen Moneywort ja saksan Pfenningkraut tulee vaikutelmasta että lehdet muodostavat kasan kolikoita. On kotoisin Euroopasta, Kaukasus, Sen korkeus on 5 cm. Kukinta-aika Kesäkuusta elokuuhun. Talvenkestävyys sillä on hyvä ja kukinnon väri keltainen. Leviää helposti suikertavien juurtuvien versojen avulla. Vaalean vihreät lehdet ovat pyöreitä, parittain-vastakkaisia. Kukat ovat yksittäin lehtihangassa. Maa Multava tuore, ja melko voimakas ei siedä kuivuutta.

Paikka aurinkoisesta lievään varjoon. Hoitona Aurinkoisessa paikassa, on varauduttava kastelemaan koska se ei siedä kuivuutta. Jaetaan ja uudesti istutetaan säännöllisin väliajoin, ellei sitä haluta kasvattaa ei sopiviin paikkoihin. Lisäys tapahtuu jakamalla. Käyttö: Rannoilla ja kukkaryhmissä maanpeitekasvina. Voidaan käyttää parvekkeella ruukuissa, amppeleissa ja laatikoissa.

Kotkansiipi - Matteuccia struthiopteris

• Lahko: Polypodiales
• Heimo: Onocleaceae
• Suku: Kotkansiivet Matteuccia
• Laji: struthiopteris
• Kaksiosainen nimi: Matteuccia struthiopteris L.

Kotkansiipi on kotoisin Euroopasta Aasian itä-osiin asti. Kasvaa luonnonvaraisena koko suomessa ja on Korkeudeltaan noin 100-150 cm. Talvenkestävyys sillä on erittäin hyvä Komea saniainen, joka leviää maanalaisten rönsyjen avulla. Näistä kasvaa tötterömäisiä lehtiruusukkeita, joissa on kahdenlaisia lehtiä. Uloimpana ovat korkeat vihreät, steriilit lehdet. Itiöpesäkkeet lehdet ovat keskellä. Ne ruskettuvat pian ja pysyvät paikoillaan yli talven. Hyvin viihtyessään se muodostaa laajan kasvuston.

Maaperän tulee olla Multava ja ravinteikas sekä tasaisen kostea. Sillä kotkansiipi viihtyy parhaiten ja tulee kauneimmaksi hieman varjoisessa paikoissa, pitää olla suojattu tuulelta. Mutta pärjää myös auringossakin. Hoito Annetaan olla rauhassa kasvupaikallaan. vanhat lehdet poistetaan keväällä ennen kasvukauden alkua. Lisäys tapahtuu jakamalla. Käyttö ympäristöksi voi suositella veden äärellä tai muussa kosteissa paikoissa, joko yksin tai yhdessä muiden samanlaisten ominaisuuksiltaan olevien kasvien kanssa. Takaisin luetteloon

Kattomehitähti - Sempervium tectorum

• Lahko: Saxifragales
• Heimo: Maksaruohokasvit Crassulaceae
• Suku: Sempervivum
• Laji: tectorum
• Kaksiosainen nimi: Sempervivum tectorum L.

Kotiseutu Pyreneitten vuoristosta. Korkeus ruusukkeet 5cm. ja varret noin 40 cm. Kukinta-aika Heinäkuusta elokuuhun. Talvenkestävyys erittäin hyvä Kukan väri ruusun punainen. Nopeakasvuinen, noin 10 cm. pitkät lehvät, löyhät lehtiruusukkeet. Kasvavat mattomaiseksi. Tummanvihreät lehdet ovat kärjestä punaiset. Kukkasarjat ovat tanakoiden varsien kärjissä, lehtiruusukkeet kuolevat kukittuaan. Maa Multava tuore, ja melko voimakas. Viihtyy hiekka ja savimailla. kasvu paikka aurinkoinen Hoito viihtyy parhaiten saadessaan olla rauhassa. Lisäys sivuruusukkeista Käyttö kivikkoryhmiin ja maanpeitteeksi.

Wikipedia media viki, Pentti Alangon, puut ja pensaat kirjasta tehtyyn referointiin. Takaisin etusivulle