Abies - pihdat, jalokuuset
Säännöllisen kartiomaiset ja korkeiksi kehittyvät pihdat sietävät syvääkin varjoa, kun taas maaperän ravinteikkuuden ja kosteuden suhteen ne ovat melko vaativia. Pihdat jäävät suhteellisen lyhytikäisiksi ja lahoavat herkemmin kuin metsäkuusi.
Pihdat erottaa Picea-suvun kuusista helpoimmin pitkulaisista, pyöreäkärkisistä ja pystyistä kävyistä, jotka hajoavat suomuiksi siementen kypsyttyä. Vain pystyt käpyrangat jäävät oksille useiksi vuosiksi. Sen sijaan kuusien kävyt riippuvat alaspäin, ja ne putoavat kokonaisina maahan.
Yksikotisten pihtojen pystyt emikukinnot sijaitsevat latvuksen yläosissa, hedekukinnot niiden alapuolella. Muita pihtojen tuntomerkkejä ovat pehmeät litteät neulaset, joiden alapuolta kirjoo kaksi valkoista tai vaaleanharmaata ilmarakojuovaa. Pihtojen runko on tyypillisesti sileä, usein vaalea ja kuori ohutta. Rungosta tulee yleensä suora, ja oksat kasvavat rungosta säännöllisinä kiehkuroina.
Pihtojen yleisimpiin vaivoihin kuuluvat pihtakirvat (Aphrastasia pectinatae) etenkin aurinkoisella kasvupaikalla. Pihta-kirva imee villamaisen eritteen suojissa nesteitä neulasten alapinnalta, mikä aiheuttaa neulasiin vaaleita laikkuja. Myyrät tuhoavat hyvin harvoin pihtoja, kun taas hirvet syövät mielellään nuorten puiden latvoja. Monet pihtalajit risteytyvät keskenään, ja risteymiä on useimmiten hyvin vaikea erottaa puhtaista lajeista.
Abies amabilis - purppurapihta (purpurgran)
I—II 10—25 m x 5—8 m Pv Tuo Ra++(+) Hu+
Purppurapihtaa pidetään erittäin kauniina, mutta valitettavasti se menestyy vain Etelä-Suomessa suotuisilla kasvupaikoilla, sillä se on kotoisin lauhkeasta ja kosteasta mereisestä ilmastosta. Etenkin nuorena laji tarvitsee suojaa kuivattavalta kevättalven auringolta ja kylmältä tuulelta.
Purppurapihta kasvaa taimivaiheessa hitaasti, mutta kasvu nopeutuu puun tultua noin 150 cm korkeaksi, ja lopulta laji kasvaa erittäin voimakkaasti hyvällä kasvupaikalla. Latvus on leveän kartiomainen ja oksat kasvavat erittäin säännöllisesti sivuille. Neulaset ovat tiheät, kirkkaanvihreät ja alta hopeanhohtoiset. Isot kävyt muuttuvat sinimustiksi loppukesällä.
Abies balsamea - palsamipihta (balsamgran)
I—VIII 15—25 m x 4—6 m A-Pv Tuo Ra++ Hu+
Palsamipihta on lyhytikäinen puolivarjopuu, jonka menestyminen riippuu alkuperästä. Vahvimmat kestävät hyvin pakkasta ja pysyvät terveinä, mutta heikoimmat yksilöt voivat huonosti jopa Etelä-Suomessa. Puut ovat merenrannikolla alttiita havu-kirvoille ja muille neulastuhoille. Niiden arvioidaankin elävän keskimäärin 80 vuoden ikäisiksi Suomen kaupunkipuistoissa.
Palsamipihta on melko vaatimaton kasvupaikan suhteen, sillä se kasvaa kotiseudullaan Pohjois-Amerikassa usein soilla ja niiden reunoilla. Puu on arka myrsky-, palo- ja hyönteistuhoille matalan juuriston, ohuen kuoren ja helposti murtuvan puuaineksen vuoksi.
Vain nuorena jossain määrin hallanarka palsamipihta hyötyy varjostavasta suojapuustosta. Myöhemmin kasvupaikan tulee olla avoin, jotta latvus pysyy tiheänä alhaalta saakka.
Yleensä laji tulee meillä noin 20 metrin mittaiseksi. Latvus on leveähkön kartiomainen ja harva verrattuna siperianpihtaan. Tummanvihreät hauraat neulaset siirottavat kampamaisesti sivuille, ja niiden alapinnan valkoiset ilma-rakojuovat erottuvat selvästi. Kävyt ovat 6—10 cm pitkiä ja violetinsinisiä, kypsinä ruskeita.
Palsamipihta on siperianpihdan jälkeen yleisimmin viljelty pihta, ja se risteytyy helposti siperianpihdan kanssa. Risteymät ovat yleensä reheviä, kauniita ja voimakaskasvuisia.
Abies concolor - Harmaapihta. Kuva. nurserymag.com
Abies amabilis - Purppurapihta kuva. wikibedia
Abies balsamea - Palsamipihta - Kuva. landscapeplants.oregonstate.edu
Abies balsamea 'Nana' - Kääpiö Palsami pihta. Kuva. landscapeplants.oregonstate.edu