Tämä julkaisu sisältää kasvitietoa erikasveista, ja eri kasviryhmistä. "Viheralueiden puut ja pensaat". Kirja tietopohjanani olen lainattuna käytetty Taimistoviljelijöiden Ja ella rädyn Viheralueiden Puut ja Pensaat kirjaa. Kuvat ovat internetin ja niissä on mainittu lähteet, mikäli kuva ei ole oma arkistostani, muita gigitalisia kuvia.
Sisältö on jaettu vastaavasti ryhmiin kuin kirjassakin, koska tietopohja on "kirja" on ryhmittely kasvien mukaan helpompi toteuttaa aihepiireittäin. Tämä sivusto Ei OLE tarkoitus kopioida kirjaa, vaan esitellä vastaavia kasveja. Kasvien tiedot ovat yleistä tietoutta, joten pyrin kertomaan vain ja ainoastaan kasvien ominaisuuksista, en juurikaan niiden lisäyksestä ja millä taimistoilla niitä lisätty, ja mitä kantaa ne ovat. Nämä ja laajemmat tiedot on kirjassa, jota jokainen voipi itse lukea.
Koska teoksessa on myös paljon piirroskuvia, en niitä tässä aio juurikaan laittaa, koska piirustustaitoni ovat senverta heikommat, en osaa piirtää yhtä näyttäviä pensaita tai puita, joten jätän sen sikseen. Ja pyrin laittamaan kasvien kuvia yhdistelmäkuvia, kuten esimerkkinä vaikkapa pihlajat, niissä useampi, ja myös yhdistelmäkuvia.
Tieto on yleistä, mitä yritän parhaani mukaan jäsennellä. Joissain kohdin voi esiintyä linkkejä, jossa on lisätietoa tai lisää kasveista tietoa. Sivustoni tietoa saa lainata vapaasti, vain ja ainoastaan puutarhanhoidollisiin ja kasveista muuten kiinnostuneille. Sitä ei saa kopioida myyntitarkoituksessa, eikä tulostaa myyntiin, eikä jakaa internetissä myytäväksi. Sivusto on vain kiinnostuneille, oppiville tai opiskelijoille, yksityiseen käyttöön. Ja sillä ei saa harjoittaa kaupallista toimintaa.© copuright jarisaarinen.fi
|
Vaikka useat lajit voidaan tunnistaa pelkästään kuvien perusteella.. Siihen tarkoitukseen sopii esimerkiksi Dendrologian seuran vuonna 1992 julkaisema Suomen puu- ja pensaskasvio.Sen sijaan "Viheralueiden puut ja pensaat" keskittyy kasvien käyttöön: mihin ne sopivat parhaiten ja millainen niiden kasvutapa ja kukinta ovat.
Lehtipuut kuuluvat itsestään selvästi jokaiseen puistoon ja kohtalaisen kokoiseen kotipihaan. Lajikeesittelyssä kerrotaan mm. kuinka hyvin eri puu kestää leikkausta ja kuinka se soveltuu katualueille, missä olosuhteet ovat puille erityisen vaikeat.
Havukasveihin sisältyvät tässä julkaisussa sekä puumaiset että pensasmaiset muodot. Jälkimmäiset ovat lähes aina jonkun puun kääpiö lajikkeita. Valtaosa havukasveista tuodaan ulkomailta, mutta tarjolla alkaa olla myös kotimaisia jalostuksia.
Uutuutena köynnökset
mukaan monivuotiset puuvartiset köynnökset, sekä muutama ruohovartinen lajin. Köynnöksistä on yleisimmät. Oppaasta "Kotipihan köynnökset", saa vielä enemmän tietoa etenkin kärhöistä.
Runsaimmin lehtipensaita
Kesä- ja ainavihantien lehtipensaat, Raja pensaat ja puiden välillä ei ole aina kovinkaan selvä. Monista isokokoisista pensaista kehittyy joko itsestään tai sopivasti leikkaamalla useita kertoja, pieniä puita. Esim. Orapihlajat, likusterisyreeni ja mongolianvaahtera ovat kauniimpia jos niitä ei leikata muutaman vuoden välein matalaksi.
|