Rhododendron - ainavihannat alppiruusut

Lähes tuhannesta lajista koostuva Rhododendron-suku voidaan jakaa karkeasti lehtensä pudottaviin atsaleoihin ja ainavihantiin alppiruusuihin. Näin laajaan sukuun mahtuu pikkuisia varpuja ja toisaalta 30-metrisiä puita. Suomessa istutetaan eniten isokukintoisia parimetrisiä alppiruusuja, mutta niiden rinnalle on tullut matalia lajeja, joilla on pienet kukat ja lehdet. Ne kukkivat usein jo toukokuussa, kun taas isokokoiset lajikkeet puhkeavat kukkaan kesäkuussa.

Alppiruusujen koristearvo perustuu yhtä hyvin näyttävään kukintaan kuin läpi vuoden vihreänä pysyvään lehdistöön. Toisaalta ainavihanta lehdistö altistaa pensaat kevätahavan tuhoille. Alppiruusujen pahin uhka onkin versot kuivattava kevätahava eikä kylmyys. Nuori taimi kuivuu erityisen helposti suppean juuriston vuoksi. Vasta 10-vuotiaalla alppiruusulla on syvälle kasvavia pääjuuria. Kasvupaikan tulee siis olla suojassa kevätauringolta ja tuulelta. Lumi on paras suoja kuivumista ja kylmyyttä vastaan, mutta aina sitä ei kerry tarpeeksi, jolloin avoimilla paikoilla kasvavat taimet varjostetaan kevättalvella.

Vaikka alppiruusut viihtyvät siimeksessä, etenkään pienilehtisten lajien kasvupaikka ei saa olla aivan valoton. Harvahko mäntymetsä on riittävän valoisa ja toisaalta varjostaa sopivasti ympäri vuoden. Männyn syvälle tunkeutuva juuristo ei kilpaile alppiruusujen pintajuuriston kanssa. Myös pH on yleensä valmiiksi sopivan alhainen eli 4,5—6,5. Kasvualustan tulee olla kosteahko, muttei märkä, sillä alppiruusut eivät siedä seisovaa vettä. Ihanteellisessa maassa on paljon hitaasti hajoavaa eloperäistä ainesta. Hennon juuriston vuoksi kasvualustan tulisi olla mahdollisimman kuohkea, vaikkapa läpäisevää multa- tai turvemaata.