Rehevän ja nopeakasvuisen mustaseljan versot paleltuvat kylminä talvina jopa Etelä-Suomessa, mutta pensas toipuu nopeasti. Sille paras kasvupaikka on lämmin, runsas- tai keskiravinteinen. Mustaselja kestää voimakasta leikkausta. Pehmeän puuaineksen takia oksat katkeilevat lumen painosta.

Haarat ovat pystyt, ruskeanharmaat. Tyviversoja kasvaa runsaasti ja paksut juuret ulottuvat koko latvuksen leveydelle. Lehdet ovat isot, yleensä 5- tai 7-lehdykkäiset, syvään liuskoittuneet, Laciniata-lajikkeella eli sulkamustaseljalla. Syysväri on keltainen.

Kukinta ajoittuu heinäkuuhun. Suuri, 10—20 cm leveä, kermanvalkoinen kukinto tuoksuu hyvälle. Kukista voi tehdä teetä tai makeita juomia. Marjat eivät ehdi kypsyä joka vuosi edes eteläisimmässä suomessa. Kypsiä mustia marjoja voi muutoin syödä vain, kun myrkylliset siemenet poistetaan. Myös kaikki vihreät osat ovat myrkyllisiä.

Nopeakasvuinen ja rehevä terttuselja soveltuu suojaistutuksiin ja puiden aluskasviksi. Se on levinnyt monin paikoin jopa luontoon lintujen kuljettamista siemenistä. Laji on vaatimaton kasvupaikan suhteen, mutta se suosii tuoretta kasvualustaa ja hapahkoa maata. Pensas menestyy sekä auringossa että varjossa. Se kestää hyvin tuulta ja ilmansaasteita, erityisesti rikkidioksidia. Laji on kuitenkin arahko F-yhdisteille (torjunta-aineet ja kemikaalit) eikä siedä tiesuolaa.

Terttuselja kasvaa erittäin nopeasti. Heikosti tuleentuneet vesiversot paleltuvatkin usein, mutta se ei vahingoita itse pensasta lainkaan. Laji kestää voimakasta leikkausta. Pehmeän puuaineksen vuoksi oksat katkeilevat helposti lumen painosta. Haarat ovat siirottavat, ruskeanharmaat. Pensas muodostaa juurivesoja. Lehdet ovat 3—7-lehdykkäiset, tummanvihreät, kosketeltuna pahanhajuiset.

Kukinta alkaa Etelä-Suomessa usein jo ennen toukokuun puoliväliä. Kukinto on vihertävän- tai kellanvalkoinen, kartiomainen. Marjat kypsyvät punaisiksi jo heinä-elokuussa, mutta putoilevat jo alkusyksyllä tai linnut syövät ne. Marjat ovat niin pahanhajuiset, etteivät ne kelpaa ihmisille.
'Laciniata' eli sulkaterttuselja menestyy III—vyöhykkeellä saakka. Sillä on isohampaiset ja kapealiuskaiset lehdykät. Aurea-lajikkeella on keltaiset lehdet. Se tarvitsee menestyäkseen valoisan ja lämpimän kasvupaikan.

Tämä terve, nopeakasvuinen ja pitkäikäinen suoja- ja aidannepensas voi levitä suuriksi kasvustoiksi esim. metsän reunoille ja ojien varsille. Se suosiikin kosteita kasvupaikkoja. Pihlaja-angervo sopii myös tienvarren kasvillisuudeksi, kunhan pensaat eivät sijaitse aivan tien vieressä. Erityistä leikkaustarvetta ei ole, mutta pihlaja-angervo kestää hyvin alasleikkauksen. Sillä ei ole mainittavia kasvintuhoojia.

Pihlaja-angervo on pysty- ja reheväkasvuinen, ja sillä on vaaleanruskeat, vanhana harmahtavat haarat. Se kasvattaa runsaasti juurivesoja ja juuristo on tiheä, leveä ja laaja. Varhain keväällä puhkeavat päätöpariset suurehkot lehdet muistuttavat pihlajaa. Tavallisesti keltainen ruskaasu kehittyy aikaisin syksyllä. Kukinta heinä-elokuussa kestää melko kauan. Kermanvalkoinen suuri kartiohuiskilo avautuu saman vuoden verson latvaan. Tummanruskeat siemenet jäävät oksiin seuraavaan kevääseen saakka.

Mustaselja. Kuva. Pinsiön taiisto

Terttuselja. Kuva. wikibedia

Pihlaja-angervo. Kuva. plants.ces.ncsu.edu