Verta Vuosalmeen

SELÄN takana virtasi Karjalan valtasuoni, vuolas Vuoksi. Äyräpään ja Kylä-Paakkolan korkealla harjulla kohti lounasta tähyilleet suomalaiset sotilaat tiesivät, mitä sieltä oli tulossa. Tästä se oli yrittänyt ennenkin.
Hyökkäykset VKT-linjan murtamiseksi alkoivat samaan aikaan 4. heinäkuuta molemmilla sivustoilla, läntisessä päässä Viipurinlahdella ja idässä Vuosalmella. Kun 23. Armeijan komentaja Aleksandr Tserepanovin yritykset suomalaislinjojen puhkaisemiseksi olivat tyssänneet Noskuanselän kallioihin ja niiden suojiin pureutuneiden puolustajien vastarintaan, hän sai lähteä.
Leningradin Rintaman komentaja Leonid Govorov nimitti Tserepanovin tilalle kenraaliluutnantti Vasili Svetsovin. Samalla 23. Armeijan tähtäin siirrettiin Noskuasta Vuosalmelle. Edeltäjän erottaminen oli motivoimassa uutta komentajaa. SUOMALAINEN 2. Divisioona oli vetäytynyt kokonaisuudessaan aamuyöllä 20. kesäkuuta Vuoksen pohjoisrannalle - Äyräpään sillanpään puolustajia lukuun ottamatta. Harjanteet olivat strategisesti tärkeitä. Pohjoisranta oli alavaa, ja vihollinen olisi päässyt liian helposti tulittamaan suorasuuntauksella keskeneräisiä suomalaisasemia. Harjun takaa vihollisella taas ei ollut suoraa maanäkyvyyttä vastarannalle.

Suomalaisten perässä tulleet venäläiset olivat yrittäneet Vuoksen yli suoraan liikkeestä, mutta heidät oli pysäytetty. Sen jälkeen Tserepanov oli keskittänyt päävoimansa Noskuaan. Kukaan Äyräpään puolustajista ei liene kuitenkaan ollut niin optimisti, etteikö olisi osannut odottaa sen vielä tulevan. Se seikka oli kummasti antanut puhtia lapion heiluttamiseen asemien vahvistamiseksi, varsinkin, kun parin sadan metrin päästä edestä kuului koko ajan vieraskielistä pulinaa. Oli heitä valmisteltu tulevaan tehtävään omastakin takaa. Tyrjän rykmentin komentaja, eversti Adolf Ehrnrooth oli päiväkäskyssään sanonut, että puolustettavana oli VKT-linjan kenties vaikein lohko. Näistä asemista ei kuitenkaan peräydyttäisi, pelotonta uhrivalmiutta edellyttänyt Ehrnrooth oli ilmoittanut. Verta myllyyn komentaja oli lisännyt sanomalla, että rintamakarkureihin suhtauduttaisiin "järkähtämättömän puolustustaistelun hengen mukaisesti".
VIHOLLINEN aloitti läpimurtohyökkäyksensä aamuneljältä jo tutuksi käyneellä kaavalla -valtaisalla tykistökeskityksellä, jota tuki toista sataa pommi- ja maataistelukonetta. Kun tulivalmistelu loppui, edestä alkoi kuulua panssarivaunujen kolinaa ja tuttuja uraa-huutoja. Kaksi puna-armeijan divisioonaa kävi päin harjanteilla puolustuksessa olleita kahta suomalaispataljoonaa. Venäläiset pääsivät Tyrjän rykmentin lohkolla Vuoksen rantaan asti, mutta heidät lyötiin vastaiskulla takaisin. Kenties entisajan sankarhenget tervehtivät suomalaista sotilaista, joka raivon kyynelissä taisteli omasta ja isänmaansa elämästä. Päivän aikana pääosa aamulla menetetyistä tukikohdista vallattiin takaisin. Illalla ylikersantti Veikko Pajunen löysi eteentyönnetystä pesäkkeestä aseveljensä Viljo Karttilan jäännökset. Virtain Karttiperän veljessarjasta kaksi oli jo kaatunut jatkosodan hyökkäysvaiheessa, Viljo oli siis kolmas. Neljäs, Feeliks, seurasi veljiään kahta päivä myöhemmin Äyräpäässä sankarihautaan.

Pajunen sitoi kranaatin täysosumasta menneen Viljon jäännökset vaateriekaleilla, vyöllä ja piikkilangalla ja kantoi ruumiin rantaan. Siellä olivat odottamassa taistelussa haavoittuneet pääsyään Vuoksen yli yön hämärissä. "He odottivat yötä toivoen sen tuovan mukanaan pelastuksen. Tai kenties joku heistä rukoili, että armelias täysosuma lopettaisi tuskan ja kauhun... He eivät kyenneet suojautumaan, heidän osansa oli vain odottaa, toivoa, kärsiä, alistua..."
ÄYRÄPÄÄN ja Kylä-Paakkolan harjanteilla taisteltiin verisesti viisi päivää, kunnes niistä oli kokonaan luovuttava 9. heinäkuuta. Sillanpäässä oli taistellut noin 7000 suomalaista sotilasta, joista puolet kaatui, haavoittui tai katosi. Puna-armeijan 98. Armeijakunta oli kulunut hyökkäyksissä taistelukyvyttömäksi.
Vuoksen ylitehtävän sai nyt uusi armeijakunta, joka yritti Vuoksen yli suoraan liikkeestä. Vuoksi täyttyi viiden kilometrin matkalta paksun savuverhon suojin vastarannalle pyrkivistä moottorilautoista ja syöksyveneistä. Suomalaisten hurja tykistötuli tuhosi panssarivaunujen kuljettamiseen tarkoitetut lautat, mutta jalkaväki pääsi pureutumaan vastarannalle. Ihantalan ja Viipurin rintamat olivat vakiintuneet, ja suomalaiset saattoivat keskittää tykistöä ja ilmatukea Vuosalmelle. Kannaksen joukkojen komentaja, kenraaliluutnantti Lennart Oesch määräsi myös Panssariprikaatin vahvistamaan puolustusta. Taistelut jatkuivat armottomina.
Vuoksen pohjoisrannan linja taipui, mutta ei koskaan taittunut. Maihinnousun tehnyt 115. Armeijakunta oli jauhautunut suomalaistulessa sekin taistelu-kyvyttömäksi. Vihollinen vaihtoi joukkojaan ja siirtyi 15. heinäkuuta lopullisesti puolustukseen.
Heinäkuun puolivälissä eversti Ehrnrooth piti Orava-kydössä katselmuksen ja pyysi kaikkia Tyrjän rykmentissä alusta asti mukana olleita astumaan esiin. Toisen komppanian kohdalla tuon askelen otti vain yksi mies, sotamies Toivo Turunen.