VIHOLLINEN oli pysäytetty niin Karjalan Kannaksella kuin Laatokan koillis-puolella U-asemassa. Puna-armeija kiirehti jo maailmansodan päänäyt-tämöllä kohti Berliiniä, eikä Suomen taisteluihin tuhlattaisi enää uusia voimia. Kun kenraaliluutnantti Aleksei Krutikovin 7. Armeijan joukot olivat juuttuneet Nietjärvelle, hän oli saanut yrittää vielä pohjoisempana Loimolassa. Siellä suomalaiset saivat huomata, että naapuri oli oppinut saarrostusten ja koukkausten merkityksen korpitais-teluissa, mutta ei onneksi tarpeeksi hyvin. Pitkät katkerat taistelut päättyivät nekin suomalaisten torjuntavoittoon. Karjalan Armeijan komentaja Kirill Meretskov siirsi nyt puskuvastuun yhä pohjoisemmaksi kenraali-luutnantti Filipp Gorolenkon 32. Armeijalle. Meretskov oli saanut nauttia vodkaryypyn - ellei useampiakin - sen kunniaksi, että 176. Divisioona oli 21. heinäkuuta päässyt yli Suomen (nykyisenkin) rajan Ilomantsin korkeudella Longonvaarassa. Se oli ensimmäinen kerta, kun puna-armeija oli Moskovan rauhassa 1940 solmittujen rajojen sisäpuolella. Jo samana päivänä oli laadittu Ilomantsin valtaus-käsky. Meretskovilla riitti voimaa yrittää myös Tolvajärvellä - lopulta tuloksetta. Jatkosodan viimeinen suurtaistelu oli edessä Ilomantsin vaaroilla.

"Ilomantsissa meiltä meni poikia aivan liian paljon. Lauri Lehtinen

ILOMANTSIN Korkeudella eversti Torvald Ekmanin komentama 21. Prikaati oli taistellut ilman lepoa kuukauden ja vetäytynyt samalla taitavasti noin 250 kilometrin matkan Maaselän kannakselta. Juustjärveltä eteenpäin prikaati oli jatkanut Porajärven-Liusvaaran-Kuolismaan-Ilomantsin tietä yksikseen, perässään vihollisen 176. ja 289. Divisioonat. Venttiprikaati kärsi matkallaan tuntuvia tappioita, mutta vihollisen divisioonat ohentuivat samalla liki puoleen vahvuudestaan.