Suomalaisten luonne sopii täydellisesti autourheiluun. Olemme periksiantamatonta, suorastaan itsepäistä ja välillä kateellistakin väkeä. Tärkeämpi on pärjätä itse kuin seurata vierestä kilpakumppanin juhlimista.» Suurin piirtein näin kuulin Mika Salon vastaavan joskus ajouransa loppupuolella brittitoimittajien uteluihin siitä, miksi viiden miljoonan asukkaan kansakunta on voittanut neljä maailmanmestaruutta formula ykkösissä, kolmetoista rallissa ja juhlinut lähes kaikissa muissakin lajeissa, missä on painettu tuhatta ja sataa neljällä pyörällä.

AIHETTA ihmettelyihin on piisannut, sillä todellisuudessa aika harva asia on suosinut suomalaisia nousemaan korkeimmalle palkintopallille autourheilussa: maassa ei ole ollut alan teollisuutta ja autoilu on ollut aina raskaasti verotettua sekä tarkasti säädeltyä. Lisäksi Suomi oli pitkään sulkeutunut maa, josta oli pitkät etäisyydet lähteä mittaamaan vauhtia kansainvälisiin kilpakumppaneihin. Asennekaan moottoriurheilua kohtaan ei ole ollut aina kohdallaan hiihto- ja juoksumaassa kuten Keke Rosbergin tarina tämän lehden sivulla 8 muistuttaa. Silti täällä on ollut jotain, mitä muualta puuttuu: tuhansia kilometrejä sorateitä, joissa kulkijat ovat harvassa. Pitkät liukkaat talvet, joissa täytyy pitää auto huolella tien päällä. Karting-ratoja asutuskeskusten läheisyydessä, joissa kokonaiset perheet viettävät viikonloppuja muutaman sekunnin kymmenesosan tähden. Ja ehkä sitä oikeaa luonnetta ajamiseen: keskittymiskykyä, voimaa kestää paineita, taitoa olla sortumatta virheisiin tai kykyä päästä niistä yli hammasta purren. Teknisestä osaamisesta, joka on syntynyt peltoautojen, traktorien tai jokamiesluokan peltikasojen ruuvaamisesta, ei ole siitäkään ollut haittaa varikoilla ja erikoiskokeiden varrella.

RAHASTAKIN on ollut pulaa. Autourheilun historiasta tiedetään, että laji oli vuosikymmeniä aatelisten, teollisuuspohatoiden ja muiden menestyjien leikkikenttä. Sen porukan jättäminen nielemään pölyä ilman kunnon kalustoa, usein kielitaidottomana, loppuun kulutettuja varaosia käyttäen on osa suomalaisen autourheilun mytologiaa. Bensaa suonissa -lehdessä käydään läpi suomalaisen autourheilun kultaisia takavuosia, mutta tämä on hyvä hetki pohtia myös sitä, jatkuuko suomalaisten ylivoima lajissa, josta on tulossa yhä teknisempi ja ympäris-töystävällisempi sähköisine formuloineen ja hybridiralliautoineen. Maailmalla kuskilupaukset opiskelevat nykyään ajamaan sisäoppilaitoksissa, Kartingia ajavilla pikkupojilla on managerit, tallipaikkoja saa hankituksi isän tai innokkaan kummisedän lompakkoa raottamalla ja nopeimmat saattavat päästä formula ykkösiin jo ennen ajokortti-ikää.

SUOMALAISTEN valtiksi jää tässä leikissä vanha tuttu: ajotaito. Kun kau-pungistuminen jatkuu ennusteiden mukaan entistä kovempaa vauhtia lähivuosikymmenet, pikkuteillä on entistäkin enemmän tilaa taittaa autoa mutkaan kahva edellä. Sieltä nousevat vanhaan tyyliin uuden ajan lentävät suomalaiset.

PETRI LAHTI