|
LASSE EROLA Toimittaja
»Suomen nopein kuski on ollut Tero Palmroth, joka ajoi Indiana-polis-sarjaa 1990-luvun taitteessa. Hänen keskinopeutensa Indianapolisissa oli yli 300 km/h, kun kierretään sitä ovaalirataa. Paras suomalainen autourheilija on Tommi Mäkinen, hän oli omana aikanaan aivan ylivoimainen kuljettaja ralliautoilun MM-sarjassa. Se aika oli sellainen, että yksittäisessä MM-osakilpailussa saattoi ajaa kuusi maailmanmestaria, toisin kuin pari vuotta sitten kun siellä oli tasan yksi, Sebastien Ogier. Siinä porukassa Mäkinen oli lyömätön.»
NIKI JUUSELA F1 selostaja »Nopein on Henri Toivonen, ja tarkemmin Lancia Delta S4:n ratissa vuosien 1985-86 aikoihin. Silti suosikkini on Juha Kankkunen. Formuloissa ei Keke Rosbergin jälkeen ollut nuoruusvuosieni aikaan suomalaisia maailmanmestareita, Keken ajat tulivat minulle vähän liian aikaisin. Kankkunen pystyi voittamaan B -ja A-ryhmän autolla mestaruuksia neljä kappaletta. Kankkunen on näitä nuoruuden ja lapsuuden idoleita.» |
|
Tommi Mäkinen |
Tero Palmroot, Harri Toivanen, Hannu Mikkola |
|
MIKKO HIRVONEN Ralliautoilija
»Valintani on Juha Kankkunen siksi, että hän on onnistunut voittamaan mestaruuksia monella eri aikakaudella rallissa. Neljä maailmanmestaruuttakin puhuvat puolestaan. Ja se, että hän on voittanut B-ryhmäläisenä mestaruuden ja sitten kun säännöt muuttuivat, Kankkunen voitti A-ryhmäläisenäkin pari kertaa ja vielä monella eri automerkillä. Sitä ei ole onnistunut tekemään lajissa kukaan muu. Päälle vielä se monipuolisuus ajajana.»
ANTERO LAINE Rallicross-ja rallikuski
»Tommi Mäkinen on nopein suomalaiskuski tähän päivään mennessä. Jos neljä maailmanmestaruutta ottaa putkeen, eivät ne lahjaksi tule.»
ERKKI VANHANEN Toimittaja
»Täytyy sanoa, että Mika Häkkinen. Ne kaksi formula yhden maailmanmestaruutta kertovat siitä kaiken oleellisen, ja aika pitkäänhän Häkkinen ajoi huipulla. Rallin puolelta tulee ensin mieleen Hannu Mikkola.» |
|
 |