Kun Esa Pakannen kotiutui jatkosodasta, olivat Orvokki Vesaranta ja Paula jo Lahdes¬sa Taiteilijan piti aloittaa työt rautakaupassa, soittaa iltaisin orkesterissa ja säestää vielä Lahden teatterin kiertueita. Melko pian kävi ilmi, ettei mikään näistä ennakkoon sovituista hommista ollut enää voimassa. Sotavuosien aiheuttama avioero tuli, ja rintamalta kotiutunut Esa Pakarinen istui jouluaattoiltana Lahden matkustajakodissa yksin tuijottamassa pönttöuuniin.

Silloin Pakarinen päätti, että vielä se päivä paistaa risukasaankin.

Esa Pakarinen ei pitänyt sodasta; jatkosodassa hän pelkäsi öisin elämän yhtäkkistä loppumista. Kun hän joutui rintamalle, hanuri oli miehen mukana niin lioissa kuin suruissakin. Yllättävissäkin tilanteissa musiikki tuntui todella mielekkäältä. Tyrjän mo¬tissa patteristo joutui vihollisen kovan tulituksen kohteeksi. Ladossa oli viisi ruumista ja kolmekymmentä reppua. Etulinjasta tuli likaisia ja partaisia sotilaita. Pakarinen soit¬ti hanuria pojille, joilla oli kyyneleet silmissä.

Esa Pakarinen joutui turvautumaan myös samaan kuin useat muut sotilaat. Hänellä¬kin oli kymmenen kirjeenvaihtokaveria, joista Orvokki ei tiennyt mitään. Näiltä tunte¬mattomilta naisilta monet rintamamiehet saivat lohdutusta ollessaan erossa omista rakkaistaan. Vakava ilmeisen hanuristin suuria hetkiä oli, kun hän pääsi säestämään oopperalaulaja Aulikki Rautavaaraa sotasairaalassa, jossa rouva Ellen Svinhufvud oli käymässä. Hän piti myös Aki Lievosen kanssa duettokonsertin kahdella hanurilla Viipurin Pyöreässä tornissa. Joensuulaisen Valencia-orkesterin kapellimestari Aulis Rytkönen ehdotti junassa Esalle, että tämä tulisi Päämajan vilhdytyshommiin.

Esa Pakarisella, vakavalla hanuristilla, oli nyt käyttöä, kun hän kiersi sotatoimialueel¬la viihdytysporukoitten kanssa. Toinen toistaan värikkäämmlllä kiertueilla hän säesti mm. oopperalaulaja Kalle Ruususta, näyttelijä Kirsti Hurmetta, laulaja Arttu Uke Suuntalaa, laulaja, viulisti Tei|o Joutselaa, oopperalaulaja Antti koskista, iskelmälaulaja A. Almoa ja ksylofonilaiteilija Eino katajavuorta mukana olivat myös näyttelijä Unto Salminen, tanssijatar Iris Salin ja laulajatar Aune Roiha, Näillä tumeilla tulivat tutuiksi myös notkeusvoimlslelija Motu Raivio, taikuri Bruno Nurml-Johansson ja Leijona-orkesteri.

Yleisö vaihteli suomalaisista saksalaisiin. Matkanteko kulki kapulasiltoja pitkin Äänis-linnan kautta Ylä-Syvärille, ja kuorma-aulon lavalla, jäätynyt haitari sylissä, Esa vietiin Rovaniemeltä Petsamoon. Pakarisia kuljeteltiin halki Karjalan, lapin ja Suomen sotatoimialueen. Näillä maikoillaan hän kuuli Karhumäen puolessa ensimmäistä kertaa Tapio Rautavaarasta, Maaselän radion kuuluttajasta, ja Reino Htllimaasta, oman rykmentllnsä viihdytysvastaavasta ja Syvärin trubaduurista.

Esa Pakarinen joutui myös näkemään, mitä soitto, laulu ja viihdyttäminen merkitsivät noissa olosuhteissa. Ne toivat onnen hetkiä kuuntelijoille, jotka pysyivät hetkiseksi unohtamaan sodan. Viihdyttäjiä vaadittiin kaikkialle, ja heidät otettiin aina suurella ilolla vastaan. Esalle jäi takaraivoon syvä tietoisuus tuon kaiken tärkeydestä. Esa Pakarisen tie viihdetaiteilijaksi kävi lopullisesti elämän juoksuhautojen kautta sota-sairaaloihin, korsuista aina
metsän keskelle rakennetulle estradeille. Siellä hän oppi tuntemaan yleisönsä, soittamaan joka päivä erilaisille Ihmisille ja tuntemaan itsensä vähitellen oikeaksi taiteilijaksi.

Kun sota oli vienyt Esa Pakarisen toisen vaimon, hän oli jälleen vapaa mies lähtemään mihin tahansa. Tällä kertaa asialla oli vanha tultu joensuusta, hanuristi ja kelloseppä Reinikaisen Leo, joka oli asettunut varkauteen. Hän lupasi Esalle paikan orkesterissa, päivätyön Ahlströmin konepajalla ja huoneen vuokralautakunnan järjestämän kämpän kauppalasta.