ESA PAKARINEN 1911-1989 |
|
|
|
|
| IMPI UMPILAMPI JA SEVERI SUHONEN |
RUMA
-RELLUMA-RILLUMAREI |
ELI KUINKAVAKAVASTA MUUSIKOSTA TULI PELLE JA
HUMORISTI, ESA PAKARISEN TILALLA KEIKISTELI LAVALLA
IMPI JA REHVASTELI SEVERI JA KUINKA ILTAMAKIERTUEET
TAPSAN, REPEN JA JOMIN KANSSA JOHTIVAT SUORAAN
PÄÄOSAAN SÄRKÄN ELOKUVAAN.
Suomalaisten huvitteluhalu sodan jälkeen oli armoton. Iltamia pidettiin ja tansseissa käytiin. Meikäläisillehän se tiesi vain leivissä pysymistä.
SAK järjesti vuosina 1946-49 syksyisin ammattiyhdistysviikkoja, joihin liittyi mahtavat ohjelmakiertueet taiteilijoineen ja puhujineen. Mukana oli silloisen iltamaperinteen mukaisesti näyttelijöitä, laulajia, muusikoita, yleishauskuttajia, tanssijoita ja sirkustaiteilijoita, kaikki Suomen parhaasta päästä. Yhtenä vuonna tiputeltiin ympäri maata lentolehtisiä näiden tilaisuuksien mainostamiseksi. Ei ihme, että ne vuonna 1950, huvihalun tasaannuttua lopetettiin »taloudellisesti liian raskaina».
Vuonna 1949 alkoi SAK:n kiertueilla olla rahoitusvaikeuksia: kahdentoista eri puolella esiintyvän ryhmän lukumäärä putosikin neljään. Minä jouduin yhteen ryhmään hanuristiksi tuuraamaan Vili Vesteristä. Kun tulin sellaisen nimen tilalle lavalle, niin esimerkiksi Pankakoskella meinasivat heittää minut pellolle ja muualla sai suunnilleen pelätä, ettei viskottu mädillä munilla kun soitin hanurisooloja. Mutta ei auttanut, soitettava oli. Vili oli siihen aikaan oikea tähti. Muut esiintyjät olivat näyttelijä Siiri Angerkoski, tuleva Justiinani, ja trumpetisti Eugen Malmsten.
Kierrettiin Lieksassa, Pohjois-Karjalassa ja tultiin sitten Palokkiin. Siellä Työväenyhdistyksen puheenjohtaja piti puheen ja sanoi, että tänne piti tulla Vili Vesterisen mutta eihän niin suuri taiteilija näin pieneen paikkaan tule.
- Sen sijaan täällä on amatöörit Helsingistä Siiri Angerkoski ja Eugen Malmsten sekä joku hanuristi Varkaudesta, mies selitti.
Katsoin Siirin naamaa ja ilme oli sanoinkuvaamaton. Verhot vedettiin auki, ja sen piti mennä lavalle esittämään sentraalisantraa puhelinkoneen kanssa. Eugen kuiskasi sieltä kulisseista: »Amatööri!» Siiri sai niin hirvittävän naurukohtauksen, nauroi mahallaan pöydän päällä pari minuuttia, ettei voinut esittää koko numeroa. Joku vuosi sitten olin Palokissa Kettusen yhtyeen kanssa, ja sama mies oli siellä kuuluttamassa. Hän kutsui minut eteen, piti sellaiset löpinät siitä, mikä kunnia oli saada Esa Pakarinen tänne esiintymään. Olisin toivonut lattialuukun aukeavan ja vievän minut.
1940-luvun lopulla olin myös säestäjänä kiertueella, jossa oli Kauko Käyhkö, hänen tuleva vaimonsa Eini Kotiranta ja laulajatar Lulu Paasipuro. Kaukolle ja Einille juotiin yhdessä onnen maljoja Suonenjoella. Ihailin kovasti Einin taitavaa hanurinsoittoa, Kaukon kanssa jouduttiin sitten 1950-luvulla yhteiselle filmausmatkalle Espanjaan Rantasalmen sulttaania tekemään.
Olin jo joskus sodan aikana ottanut tekohampaat pois ja sössötellyt, tämä tuntui aina huvittavan ympärillä olijoita. Joutuminen yksiin Eugen Malmstenin kanssa olikin ratkaisevaa Severi Suhosen syntymiselle. Eugenilla oli kiertueella pantomiiminumero Hilleristä ja Mussolinista, hän teki sen ilman ääntä, eleillä ja taisi olla jo aika tympääntynyt sen esittämiseen. Eugen sanoikin, että tee sinä Severi, ota hampaat pois. Nimi Severi Suhonen oli keksitty jo Kauko Käyhkön kiertueella lavan takana, se tuntui sopivan pehmoiselta. »Vesihiisi sihisi hississä», meni Severiltä oikein luonnikkaasti.
Minä sitten soitin haitarinumeroni Klarinettipolkan julkisesti ensimmäistä kertaa Severin sanattomalla lässytyksellä, irvistelyllä ja kaulan venytyksellä joku hatunreuhka päässä. Ja yleisöllä oli pahuksen hauskaa, paljon hauskempaa kuin silloin kun soitin saman Esa Pakarisena vakavalla naamalla. Näin syntyi Severin perushahmo, joka hieman muuttui ja kehittyi, sai uusia ulottuvuuksia, kunnes panin herran eläkkeelle 33 vuoden palvelun jälkeen Tervon kesäjuhlilla heinäkuussa 1980.
Severi oli helppo juttu, sillä ei mulla oo koskaan ollut kompleksia tehdä itteeni rumemmaksi, ei minkäänlaista. Ja kaikkialla maaseudulla tapas hampaattomia lässyttäviä ukkoja. Suomen kansa on aina ollut huonohampaista, ja maalla ei ollut hammaslääkäreitä. Moni on saanut tekohampaat rippilahjaksi. Kyllä suomalaiset itelleen nauraa jos ne Severille nauraa.
Kun muut koomikot on vakavia, Severi on pikkusen höynähtänyt, vähän sellanen itelleen nauraja. Se on Severin karjalainen piirre. Vanha sananlasku sanoo, että pappi tulloo räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Severi on myös hiukan tyhjän nauraja, asiaakin on kuitenkin takana, ja Severin tarkoitus on saada ihmiset ennen kaikkea hyvälle tuulelle. Omalla pölhöyvellään. Severi tekee kaikenmaailman hommia ja epäonnistuu niissä kaikissa, ja sitten taas nauraa hölmöyksilleen. Se asuu Ala-Tölviössä, välillä on naimisissa, välillä eronnut. Symppis se kuitenkin eikä epämiellyttävä. | |
Severin tyyppi on lapsuudestani 1920- ja 30-luvulta Suomen maaseudulta, mutta kyllä Severeitä on nykyäänkin, ne vaan elää sosiaaliavun varassa eikä töihin menekään. Kyllä ne reissaa niin kuin Severikin, joka teki aina hanttihomman siellä, toisen täällä.
Severillä oli aluksi hatunreuhka, peruukki tuli vasta myöhemmin, samoin parta ja puolikuukakkulat. Sepalus on kiinni isolla hakaneulalla, vyössä on tuohinen tuppiroska, piikkopaita on päällä ja jalassa setäni Antti-Jussin tekemät käppyräkärkiset lapikkaat. Ja haitari on tietenkin aina mukana renkutuksia ja säestyksiä varten.
Severin mukana muutuin ensi hetkestä lähtien lavalla aivan toiseksi, vakava haitaristi Esa Pakarinen väistyi ja hänestä tulikin sitten joskus paljon myöhemmin vain Severin autonkuljettaja. Severin kehittymiseen alkumuodostaan vaikutti ratkaisevasti armoitettu sanaseppo ja lavaesiintyjä Reino Helismaa, johon tutustuin vuonna 1949. Repe kirjoitti Severille juttuja ja laulunsanoja koko vuosikymmenen.
Tein OTK:n osuuskauppajuhlia 1940-luvun lopulla. Repe Helismaa ja Tapio Rautavaara, kansan tuntema kultamitalimies, kiersivät yhdessä ja olivat vailla säestäjää. Näin heikon hanuristin he saivat sitten halvalla mukaansa. Kiersimme sitten kolmistaan: Tapsa ja Repe lauloivat, minä säestin. Sitten soitettiin vielä tanssimusiikki aina ohjelman päälle. Severi ei ollut vielä ohjelmistossa kun jo yritin toista tyyppiä, neiti Impi Umpilampea. Kokeilin sitä Viinijärvellä, samassa paikassa, jossa olin poikana kirkon tapulia maalannut. Sanoin Tapsalle, että minulla on naisnumero, ja hän tuumi, että esitä se vaan. Sanoin Repelle, että tee sinä tämä ensin.
Repe katsoi tekstin ja lauloi sen pari tuntia ennen iltamia tyhjälle talolle. Päätin itse kuitenkin esittää Impiä, sillä Tapsan mielestä Repe teki siitä täyden huoran. Rupesin tekemään Impi Umpilampea, ja se oli kuvioissa monta vuotta.
Impi Umpilampi oli kuivettunut vanhapiika, joka kävellä kitkutteli lavalle ja lavalta pois. Mulla oli ylläni vaimon äitiysmekko, kun se oli odottanut Esa Junioria, sitten joku harsohattu päässä. Myös Impiin Repe vaikutti vahvasti tekemällä minulle ajan mittaan useita Impi Umpilammen tekstejä. Jos joku kovin miehekäs tyyppi olisi esittänyt Impiä, vaikka Tapsa, ei se olisi huvittanut ketään. Kun minä keikuin käsilaukku käessä Impinä oli yleisö jostain syystä ratketa naurusta. Puupäässäkin olen myöhemmin esittänyt naista ja Rantasalmen sulttaanissa veikistellyt haaremikaunottarena.
Repen ja Tapsan kiertue oli heidän oma bisneksenä. Sain 2 000 markkaa päivässä, nykyisin kakskymppiä, ja matkat. Eikä siitä muuta tullutkaan. Repe oli minusta reilu ihminen, Tapsa taas vähän itsekeskeinen, joskus tekoherkkä, mutta kaikissa meissähän on omat vikamme.
Tapsa ja Repe lauloivat kiertueella paljon ja säestivät itseään kitaralla. Niillä oli sellaisia numeroita kun Tapsa lauloi kauniisti »Läksin minä kesäyönä käymään» niin Repe huusi: »Käymälään.» Tämän Rautavaara-Helismaan kiertueen ohjelmistoon otettiin mukaan ensimmäinen historiallinen Impi Umpilampi, jolle Repe oli väsännyt laulun Impi ihannetyttö. Esitin
sitä säestyshommieni lisäksi. Sävellys oli mun, ja sanat meni jotenkin näin:
»Täyttänyt mä suunnilleen on kaksikymment vuatta/ eikä mua miesten taholt katsellakaan suatta/ neito nuori kaunis viehkee minussa jo herää/ aivan kuten lumpeenkukan aukaistessa terää».
»Jospa täällä juhlissa jo onni mulle koittais/ jospa miehet kainoutensa jotenkuten voittais/ etsin miestä itsellein ja lapsilleni isää/ neljä on jo entistä ja yhä tulee lisää».
On ollut vaikea jälkeenpäin selittää miksi vasta lähes 40-vuotiaana minusta tirskahti pelle esiin, koomikko tuli kuorestaan. Sisimmältäni kun en ole huumori-ihminen, olen vain osannut esittää sellaista. Olen aina katsellut takarivistä muita ja kunnioittanut heidän ammattitaitoaan. Sodan jälkeen soitin jopa yhden kesän ruotsalaisen Zoo-sirkuksen orkesterissa klovnien ja elefanttien taustamusiikkia, päiväpalkka oli sama kun Rautavaara-Helismaan kiertueella, 2 000 markkaa. Sirkussoitto oli hauska kokemus, ja olen ollut alan taiteilijoiden puolesta enemmän kuin iloinen kun huvi vero Suomesta vihdoin poistettiin. |
Kun kiersimme Tapsan ja Repen kanssa, oli asetelma epätasainen. Rautavaara oli kultamitalimies, elokuvanäyttelijä ja jo tunnettu laulaja, Helismaa ei ollut vielä pinnalla ja minä olin tuntematon säestäjä. Eli niin kuin Tapsa tokaisi Esa Pakarinen -seminaarissa Varkaudessa syksyllä 1978 kai juuri näitä aikoja muistaen:
- Miksi täällä seminaaria pidetään? Eihän Esa Pakarinen mitään kulttuuria ole, se on vaan haitarinsoittaja.
Mäntän matkustajakodissa sitten Tapsa hajotti porukan syksyllä 1950. Repe tuli sanomaan siitä minulle ja pyysi mukaansa säestäjäksi. Mikäs siinä, minä suostuin. Seuraavana päivänä Tapsa kysyi samaa, mutta sanoin jo luvanneeni Repelle. Tapsa on jälkeenpäin sanonut, että tämä oli onni meille jokaiselle. Minulle se oli ainakin. Repen kanssa syntyi kiintee yhteistyö, Severi Suhosta lähdettiin kehittämään, Impille tuli tekstejä, yhdessä päästiin filmiin ja sitä kautta Pekka Puupää -hommiin asti. ja Repellä alkoi taas hieno yhteistyö Kärjen Topin kanssa.
Me Repen kanssa otettiin sitten kolmanneksi porukkaan Jorma Ikävalko, viulisti ja kitaristi Viipurin Sorvalista heti vuoden 1951 alusta. Jomi oli soittanut mm. Klaus Salmen Ramblerseissä ja ennen sotia opiskellut Viipurin Musiikkiopistossa. Se oli hyvä muusikko, jolla oli vahvistinlaitteet ja kaikki. Jomi pitikin itseään taiteilijana eikä suostunut soittamaan iltamissa ollenkaan tanssimusiikkia. Mun pitikin sitten siinä porukassa soittaa tanssimusiikki aina yksin.
Repe, entinen konelatoja Viipurin Karjala -lehdestä, teki matkustajakodeissa niilläkin reissuilla kaiken aikaa tekstejä. Se oli ilmiömäinen kyky: jos istuttiin iltaa jossain, mukana saattoi olla vaikka 12 henkee, Repe tempaisi jonkun tunnin päästä kitaransa ja esitti valmiit, päässä riimitetyt laulut kaikista. Ne oli hauskoja, osui oikeeseen eikä silti loukanneet ketään. Repe teki mullekin Severejä, maksoin teksteistä 5 000 markkaa kappaleelta. Ensin se kirjoitti ne tavallisella suomella mutta oppi pian kirjoittamaan suoraan savon ja karjalan sekakielellä. Severi tulikin tällä kiertueella vakiohahmoksi mukaan myös esiintymislavalle eikä ainoastaan sen taakse.
Jomi lauloi hyvin kipakoita polkkia, soitti hienosti kitaraa mutta oli niin vilkas karjalainen, mahdoton puhuja, että me Repen kanssa aina vuoroteltiin matkustajakodeissa 2 hengen huoneissa kumpi nukkuu yönsä Jomin kanssa.
Kun me lähdettiin kolmistaan Torniosta länsirajaa ylös, niin pohjoisessa oli verrattain heikkoo, huonosti oli väkee. Kun saatiin ylimääräistä rahaa, niin ostettiin kolmeen mieheen pullo pöytäviinaa tai yleensä halvinta mitä sai. Minä otin aina vasta ohjelman jälkeen mutta kuitenkin vahvistukseksi kun jouduin yksin tanssimusiikin soittamaan. Monena iltana pullo oli kuitenkin tyhjä, kun olisin kymmenen aikaan ottanut ensimmäisen ryypyn. Kerran taas, kun ostettiin pullo, niin minä paninkin tyhjään pulloon oman osuuteni. Repe sanoi, että saatanan karvanhalkaisija. Sanoin, että täytyy minunkin ryyppy saada joskus kun kerran maksan. |
|
Jossain vaiheessa säveltäjä Toivo Kärki näki ohjelmamme ja antoi vinkin siitä Suomen Filmiteollisuuden mahtavalle toimitusjohtajalle maisteri Toivo Särkälle.
- Iltamia vetää uusi kaverikolmikko, jota kannattaisi mennä katsomaan, oli Kärki sanonut.
Kun oltiin sitten taas etelässä Oulunkylän Työväen talolla, saatiin tietää, että maisteri Särkkä on tulossa, meitä katsomaan. Repe oli ihan hermona, kun maisteri tulikin paikalle jo klo 19, vaikka ohjelma alkoi klo 20.
- Jos se lähtee pois, Repe tuskaili turhaan.
Särkkä istui etupenkissä, katsoi koko ohjelman ja kuunteli vielä tanssimusiikkiakin. Repe ja Jomi esittivät omia juttujaan, minä taas Severi Suhosta ja Impi Umpilampea. Olin ohjelman jälkeen kulisseissa vielä Impin kuteissa kun Särkkä tuli kädestä kiittelemään ja toivottamaan tervetulleeksi koefilmaukseen SF:n halleille. Se oli kaikkien aikojen yllätys.
Viikon päästä vetelin kurttua, juttelin hauskoja, keikutin päätä ja hassuttelin. Koefilmiä oli panemassa purkkiin nuori elokuvamies Matti Kassila, jonka kanssa tehtiin yhdessä yli kahdenkymmenen vuoden päästä Meiltähän tämä käy, vanhemmasta Severi Suhosesta kertova kokoillan värifilmi.
Ei sitä olisi kukaan uskonut, ja tuhkimotarinalta se kuulosti; Oulunkylän iltamien perusteella Särkkä palkkasi meidät, Repen, Jomin ja minut, kolme ammattimuusikkoa multa näyttelijä amatööriä esittämään pääosaa elokuvaan Rovaniemen markkinoilla. Suomen kansalle alkava rillumareikausi toi valkokankaalle leukojaan viäntävän savolaisjätkän, ikuisesti hyväntahtoisen mutta nokkelan tollon, Esa Pakarisen. |
|

Kuvateksti:
Olin Mustoportaista miestä esittävä Toivo Alajärvi naisien harmonikkamestari Maire Tommenlaakso ja laulajatar Paula Ero olivat Esa Pakarisen työtovereita heti sodan päättymisen jälkeen. |
|
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen |
 |
|