ESA PAKARINEN 1911-1989
 
Kotisivuille
PEKKA PUUPÄÄ ELÄTTÄÄ TAAS
HUMORISTINA OLEN VAIN HAHMO
ELI KUINKA ESA PANI SEVERIN ELÄKKEELLE 33 VUODEN
PALVELUN JÄLKEEN JA KAIVOI PUUPÄÄN FILMIPUVUN
ULLAKOLTA YLLEEN ESIINTYÄKSEEN TAAS LASTENJUHLISSA.
JOISSA HÄNELLE ON KASVAMASSA JO KOLMAS POLVI USKOLLISTA YLEISÖÄ.

»TOTTAKAET SINNÄE TUUT - KU SEVERKI MEINOO... TERVON KESÄN TAPAHTUMIIN lauantaina 5.7.80 klo 12- keskiyöhön Markkinatori riehoineen klo 12 (osuuspankin piha-alue) Yleisöennätyksiä Tervonsalmesta, laivaristeilyjä Tervon vesille, poniratsastusta, taidetta, lastentapahtuma ym. ym. Ilmavoimien lentonäytös, laskuvarjohyppynäytös, ratsastusnäytös klo 18- TORITANSSIT KLO 20- Tapahtumissa mukana savolaisten oma taiteilija ESA PAKARINEN. TERVON KESÄSSÄ TAVATAAN».

Tavallinen keikkailmoitus viime kesänä Savon Sanomissa, ei suinkaan vaan tästä tilaisuudesta tuli Severi Suhosen viralliset lähtöjuhlat: 33 vuoden yhtäjaksoisen palvelun jälkeen päätin siirtää Severin eläkkeelle, panna naftaliiniin edes vähäksi aikaa. Esa Pakarinen jatkaa kuitenkin keikkailuaan: nyt on kutsuttu remmiin kolmas mies, Pekka Puupää, jonka on ollut vuorostaan aika 19 vuoden tauon jälkeen ruveta elättämään meikäläistä.

Suomi on kokenut sodan jälkeen rajut muutoskaudet, mutta Severi on kestänyt. Päätin päästää Severi Suhosen kuitenkin nauttimaan eläkepäivistään, koska itsekin haluan tehdä niin, ennen kuin kumpikaan potkaisee tyhjää. Severiä esitän enää aivan erikoistapauksissa.

Suhosen hampaaton hanttimies jää tietenkin elämään filmeissä. Mutta lava-Severin ja hänen parhaat kappaleensa aion taltioida videonauhalle kotona Varkaudessa, nauhat annan sitten pojalle ja kehoituksen, ettei niitä saa myydä halavalla. Totuus on, että Severin tekeminen on erittäin raskasta tässä iässä ja olen harkinnut päätöstäni jo pitemmän aikaa. Severi polottaa tavarataloissa, kesäjuhlissa, harjannostajaisissa, vihkiäisissä, iltamissa yleensä hyvin pitkään ja soitteloo vielä musiikkia. Kiertämällä Pekka Puupäänä lastenjuhlia pääsen tunnin lavaesiintymisellä.

Viime vuosina kehitin Severille kaksoispersoonan, Esa Pakarisen, josta hän aina kertoo juttuja ja hekottelee makeasti päälle. Esa Pakarinen -seminaarissa joku sanoikin, että tämä on Suomessa ainutlaatuista ja jää viihteen historiaan. Kun Severi nauraa Esan töppöyksille sehän on sama kuin ittelleen naurais. Sepäs tekee kuulijan vahingoniloiseksi: katos pentele miten Pakariselle kävi ja se sit nauraa sille.

Severi kertoo lavalla, että Pakarinen on hänen autonkuljettajansa. Työnjako on: silloin minä tien töitä niin Pakarinen ryyppää, ja minä huiloon niin Pakarinen aijjaa autoo. No näinhän se käy mukavasti. Olen kerännyt näihin vanhoja vitsejä ja keksinyt myös itse. jutut ei loukkaa ketään, ne loukkaa ainoastaan Pakarista. Pakarinenhan taas ei välitä siitä mittaan kun se ei kuule.

 

Severi kyssyy Pakariselta, ootkos palajon reissannu? Pakarinen sannoo, en minä oo, mutta viime viikolla kävin kultoo huuhtomassa.

- Ai, sinä kävit Lemmenjoella? - Ei kun akan kanssa saunassa.

Tommosta herttasta juttua.

Pakarisena en kuitenkaan voi kertoa juttuja Severistä, ei ne enää istu Pakarisen suuhun. Jos minä sinuttelen jotakin tuntematonta ihmistä, niin se kahtoo hyvin pitkään. Mutta jos Severi sinuttelee, niin sitä rupee naurattamaan. Ihmiset ajattelee, että se on niin töppönen, tekee sen tyhmyyksissään.

Vahingonilo on sitä vilpittömintä iloa, mutta en ole koskaan yleisön kustannuksella vahingoniloinen. Minä en loukkaa ketään, mutta teen niin hassun tyypin, että jokainen voi asettua sen yläpuolelle. Kun olen Severinä ja Puupäänä, jokainen katselija on näiden hömppien yläpuolella, ja siihen huumorini suosio on perustunut 33 vuotta. Mutta Suhonen, Puupää ja Impikään eivät toisaalta ole kukaan niin tyhmiä kuin ensi silmäyksellä näyttää. Ja sekin on tavallaan ihmisille kiva yllätys.

Ihmisiä tuntuu viehättävän myös se, ettei tämä kolmikko jää koskaan vastausta vaille. Minä nimittäin tykkään keskustella kaikkien kanssa vapaasti. Se on kivaa aivovoimistelua, kun pystyy asettautumaan muiden alapuolelle ja kuitenkin iskee kiinni, laskee leikkiä sillä tavalla, ettei se mitenkään toisen kunnialle käy. Siinä on huulenheittoni salaisuus.

Kahden tyypin toilailu huvittaa ihmisiä, tästä olen puhunut aikaisemmin Pekan ja Pätkän yhteydessä. Mutta toinen tyyppi voi olla näkymätön ja silti luoda hyvän kontrastin. Kun Severi kertoo autonkuljettajastaan Pakarisesta niin hän toteaa, ettei sillä herraties moneen vuoteen ole ollut ajokorttiakaan, joulukortilla on vain ajellut. Viime jouluna sanoi uusivansa kortin. Se on vähän yksinkertainen kaveri se Pakarinen mutta yrittää olla hienoo miestä. Kun se vihdoin sai ajokortin, ja se paloi, niin Pakarinen opetteli mopolla ajamaan. Kerran sitten kysyin miten se mopohomma on ruvennut käymään. Pakarinen vastas, että kyllähän se käy, kun sai sen sissäänajon 500 km suoritettua, mutta siin ol pirtissä pyörittämistä.

Sitten Severi sanoo, että kyllä Pakarisen kanssa joskus hauskaakin on. Kerran se meni ostamaan eukolleen tissi- ei kun anteeksi rintaliivejä.
- No minkäs numeroiset piti rouvallenne olla?
Juu että 62. - Kuulkaa ei niin suuria valmistetakaan. Millä te mittasitte?
- Niin Pakarisen Esa sanoi: »Huopahatulla».

Kun tultiin Pakarisen kanssa Helsingin reissulta, vähän juhlittiin, niin kolmannen päivän iltana se istu kotonaan, katto telekkarii ja tuumi itekseen, että piru vie, se oli kallis se Helsingin reissu mutta hauska. Minä lauloin kaks päivee, ja akka on nyt rallattanu kolome päivee. Ihmiset ymmärtää, että tää on vain huulenheittoo. Ei kai kukaan tosissaan luule Pakarista sellaiseksi. Kun muisti on käynyt huonoksi, niin minulla on lappu taskussa. Vedän sen esiin ja sanon olevani huonomuistinen kuin Lapin akan kana, kun sen piti munia se tekikin vahingossa toisen tarpeen. Ja sitten katon mikä on seuraava juttu.

Kerrankin lähtivät Varkaudesta Mallorcalle ryyppäämään kahdeksi viikoksi Pakarinen, yks lääkäri ja apteekkari Varkaudesta. Pojat tuumas, että pannaas mahalaukku kerrankin oikein täyteen makkeeta viinaa. Ne kuitenkin kyllästyivät jo viikon kuluttua ja tulivat Seutulaan. Lääkäri soitti kotia, että pane Liisa sauna lämpiämään, mä tuun iltakoneella. Apteekkari soitti kans vaimolleen. Kysyivät sitten Pakariselta, että etkös sinä meinoo soittookaan, Esa sanoi, että en soita, minä meen kottiin ja painan ovikelloo, meen takaovelle ja vaan kaks miestä on päässyt kymmeneen vuoteen karkuun.

Pakarinen luulee olevansa hyvä tanssimaan, Severi kertoo. Eihän se ossoo mitään muuta kuin valssia ja sitäkin yhteen suuntaan. Kerrankin se oli jossakin hotellissa mennyt tanssimaan ja pyöritti ympäri salia sitä likkaa kunnes likka sanoi, etteikös herra voisi toiseen suuntaan pyörittää, mulla tipahtaa muuten kierukka. Nyt kun Severi Suhonen leukailee lopullisesti eläkkeellä, olen taas innostuneena paneutunut uudelleen Pekka Puupäähän lähes parinkymmenen vuoden paussin jälkeen. Ullakolta löysin vanhan filmipuvunkin, takin ja hatun, joiden luulin hukkuneen. Minä teen aina jotain tyyppiä, Pakarisena en esiinny. Meillä ei tällaista yleensä ole, Eemeli on oma itsensä, Tapsa oli oma itsensä, Olavi Virta oli jne.

Severiä tein niin kauan, etten enää jaksanut uusiutua enää millään tavoin. Pekka taas on huilannut välillä, kyllä sen pitäisi jaksaa.
Pätkää esitti tässä välillä Masa Niemen kuoleman jälkeen Heiskasen Matti, sellainen pieni ja paksu kaveri, tuttu jo Joensuun ajoilta. Hän osasi Pätkän numerot, entreet, koska oli järjestäjänä kiertueillamme 1950-luvulla. Mm. Joutsan Joutopäivillä oltiin Pekkana ja Pätkänä. Matti asuu kuitenkin Turussa, ja kaverin pitäis olla vähän lähempänä.

Niinpä Mikkelistä olen löytänyt uuden Pätkän, noin 40-vuotiaan Säästöpankin notariaatin miehen Pekka Lappalaisen, joka tekee myös alueradioon ohjelmia. Hän on vähän pitempi kuin entinen, mutta kun on väljät housut, polovet koukussa, kannattomat kengät ja lättähattu niin kyllä se Pätkästä käy.

 

Nyt Pekka ja Pätkä ovat olleet toistaiseksi Itä-Suomessa, Kainuussa ja jonkin kerran etelässäkin Säästöpankkien järjestämillä lastenjuhlilla. Meidän numerot ovat samoja kuin mitä Niemen Masan kanssa tehtiin 1950-luvulla iltamissa. Ne ovat vanhoja sirkusentreenumeroita, klovnijuttuja vuosisadan alusta.

Ohjelma kestää tunnin: soitan ensin haitarilla siviileissä marssin ja sitten Malmstenin ikivihreän Mikki Hiiri merihädässä. Pekka Lappalainen, joka kuuluu koko maata käsittävän eläinsuojeluliiton johtokuntaan, pitää hauskan pakinan eläinsuojelusta. Sitten hän soittaa ääniä suuharpulla, ja lapset saa arvata mitä eläintä mikäkin tarkoittaa. Sitten Lappalaisen Pekka tulee pois, paikallinen pankinjohtaja pitää viiden minuutin lapsiaiheisen tai satuaiheisen jutun niin, että Pätkä ehtii pukeutua.

Minä marssin Puupäänä risukimppu kädessä ja huudan Justiina, Justiinaa, onko se tiäll? Pätkä tulee ovesta ja kysyy: »Pekka mitä sinä täällä risukimppu kädessä?» Minä: »Eihän nämä mitään risuja ole, minä kävin nättiä kukkia poimimassa niityltä.» Pätkä: »Kukkia? Hahhah, arvottomia risuja.» Sitten lyyvään vetoa. Pekka: »Onko nämä muka arvottomia?» Pätkä: »Ihan arvottomia.» Pekka: »Lyyvväänkö vetoa?» Pätkä: »Lyödään.» Pekka: »Lyyvään sitten viispennisestä vetoo. Vetoon kuuluu kolome kysymystä ja sinun pittää joka kysymykseen sanoa: risuja.» Pätkä: »Aijaa, okei.» Pekka: »Joko sinä Pätkä oot valamis?» Pätkä: »Joo.» Pekka: »No mitäs Pätkä oot tänä aamuna syönyt?» Pätkä: »No ensiksi minä söin puur... risuja.» Pekka: »No kuule Pätkä, mitäs sinun piässäsi on?» Pätkä: »Risuja.» Pekka: »Mitäs sinä nyt haluat, näitä rahoja vai risuja?» Pätkä: »Risuja.» Pekka: »Ota sinä risut minä otan rahat.» Vähän tähän tyyliin näitä 70-80 vuotta vanhoja sirkusnumeroja. Justiinaa ei oo.

Opetin uudelle Pätkälle jutut, löin paperit eteen, tee noin ja noin. Minullehan se on ihan vanhaa tuttua. Ja me aiotaan jatkaa Pekan ja Pätkän esittämistä, kun Säästöpankin lastenjuhlat loppuu ihan missä tahansa. Kuka vain pyytää. Kiva tunne saada lapsia ympärille, ne on niin välitöntä joukkoo. Niiden vanhemmat on katsoneet Pekka Puupäätä lapsina elokuvissa omien isiensä ja äitiensä kanssa. Nyt minulle on kasvamassa jo kolmas polvi Puupää-yleisöä. Kun Elanto lopetti Ola Fogelbergin Pekka Puupää sarjakuvan sain KK:n pomoilta todistuksen »45 vuoden palveluksesta». Nyt Me-lehti taas pyörittää tätä sarjakuvaa, ja minäkin olen tullut uudelleen Puupäällä estradeille. Suomen kansa taitaa pitää Pekka Puupäästä eikä näillä näkymillä siitä vielä hevin eroon pääse.

 
]ätkä menossa frakissa
Kuvateksti:

]ätkä menossa frakissa jo valmiina naureskellen oopperaan eli Esa Pakarisen
esittämä Severi Suhonen Hei, rillumarei -elokuvassa vuonna 1954. Tuolloin oli
taide ja viihde jyrkästi erotettu toisistaan, vasta vuosikymmenet toivat arvon
kansantaiteilija Esa Pakarisenkin elämäntyölle.
 
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
ylös