ESA PAKARINEN 1911-1989
 
Kotisivuille
MAAILMA ILMAN SOTIA
VIIHDYTTÄMINEN ON ELÄMÄNTAPA
ELI MITÄ ESA AJATTELEE ASEISTARIISUNNASTA,
SODASTA JA RAUHASTA.

Taidan olla perustyypiltäni puhdas suomalainen. Suomi on hyvä maa, katsoi sitten idästä tai lännestä, Suomi on paras maa. Meillä on kohtalainen elintaso, meillä on sananvapaus. Seuraan hyvin paljon maailmanpolitiikkaa ja oon todennut, ettei se elämä muualla ole sen herkumpaa kuin täälläkään. Meillä on sentään vapaus lakiemme puitteissa tehdä mitä me halutaan, jota en vaihtaisi mihinkään. Suomi on myöskin tullut paremmaksi. 1930-luvulla lapualaisvuosien aikaan ei ollut kehumista, mutta eipä ollut muuallakaan.

Henkeäni en kuitenkaan ole koskaan halunnut panna tämän maan puolesta enkä minkään muunkaan. Eikä kenenkään tarttis. Sodat on mielettömiä. Sodan aikana mua oikein oksetti Sillanpään marssilaulu, se oli niin irvokkaan isänmaallinen: »Ei muuta kunniaa kun kuulla kummultansa sun honkiesi huminaa.» Perkele, kun siellä kummulla makaat. Kaveri itse lähti vetään turvallisemmille vesille Ruotsiin. Ihmiset kuoli turhaan. Kurjalta tuntuu vain, että jos Suomessa sodan käynyt rupeaa puhumaan rintamaoloista ja sota-ajoista, nuoremmat toteavat heti:

- Jaa, jaa, juu, juu, kyllä nää tunnetaan nää teiän jutut. Puhu mitä puhut. Uraliin vaan. Juttele minkä kerkiät.

Minä en kuulu yhteenkään rintamamiesjärjestöön ja ihmettelen miksi niitä pitää olla niin paljon. Mielestäni kuitenkin rintamamiesten asiaa pitäisi ajaa niin, ettei siihen sotketa politiikkaa. Eläkkeet ovat kyllä heikot, saan sellaista itsekin 57 mk kuukaudessa, mutta moni elää sen varassa. Isokenkäisille voi todeta, että tilanne koko ajan paranoo. Kun yks jätkä puttoo meitä on aina vähemmän, lopulta jää kourallinen ja kyllä ne sitten saa kunnon eläkkeen. Jatkuvalla viivytyksellä väki ainakin vähenee.

Kun olin nuorempi, niin IKL:t ja suojeluskunnat paasas mustaa propagandaa Neuvostoliitosta: yksi suomalainen vastasi kymmentä ryssää, ne oli vähän alkukantaisia, ei oikein ihmisiäkään. Nähtävästi olin itsekin sen propagandan uhri myös jollain tavoin. Ei silloin ajatellut mitä tuo tarkoittaa. Hyvä kun leivän sai ja eli päivästä päivään. Miten nyt viksusti sanotaan, niin impulssit puuttuivat. Joensuussa oli silloin yksi valtalehti Karjalainen, porvarislehti, jossa minäkin olin juoksupoikana.

 

Sodassa ei sitten muuta ajatellut kuin että selviäis hengissä ja tämäkin hulluus loppuis. Minä pidän kuitenkin selvänä, että Neuvostoliitto aloitti talvisodan vaikka puhuivat Mainilan laukauksista. Venäläiset ajatteli, että pitää pistää hulinaksi ja että Suomi on heleposti valloitettavissa. Ei se sitä kuitenkaan ollut. Neuvostoliitolla ei ollut talvisodan alkaessa hiihtojoukkoja, sotilaskoulutus oli puutteellinen mutta myöhemmin parempi.

Kun katsoin televisiosta Sodan ja rauhan miehiä ajattelin, että kyllä Suomessa oltiin aika härkäpäitä, luotettiin liikaa Saksan apuun, ajateltiin että on varaa pistää kivet kuppiin. Sodan jälkeen rupesin vihaamaan saksalaisia, minäkin olin niitä iltakaudet viihdytyskiertueilla huvittanut. Ensin ne polttivat Lapin ja sitten tulevat tänne turisteina ihmettelemään kuinka suomalaiset ovat niin reiluja, että panevat tien viereen maitotonkankin. Sodan aikana ne oli urheita, kun ne oli aukeella paikalla panssarivaunu perseen alla, mutta kun piti mennä metsään, niin paska oli housuissa.

Karjalan menetys koski kovasti minuun, mutta olen ajatellut jälkeenpäin, että olisiko kannattanut antaa pala Kannasta sovinnolla, niin ei olis kaikkea menetetty. Kun kartasta kattoo, niin kulkihan se raja tosiaan lähellä Leningradia, venäläisten mielestä liian lähellä.

Olen kuullut jutun, että Stalinilta kysyttiin miksei hän ottanut Suomee, kun olis voinut. Stalin vastasi, ettei hän tykkää siilistä persetaskussa. Sattuvasti sanottu, se pistää. Entinen vävypoika Lloyd kun taas Amerikoissa uteli usein, että eikö teillä ole paha siellä Neuvostoliiton naapurina? Sanoin, että eihän meillä mitään hätää ole: meillä on hyvä puskurivaltio Kiinaa vastaan.

Kannatan täydellisesti Suomen nykyistä ulkopolitiikkaa. Parempi on sovussa elää kuin puida nyrkkiä taskussa. Eletään ystävyydessä ja ollaan paremmissa väleissä. Rinnakkaiselo on aivan luonnollinen asia, mitä meidän kannattaa äksyillä, tällainen pieni kansa.

Sitä paitsi itärajan takana on hirmuisen kivoja ihmisiä. Olen ollut kahdestikin esiintymässä Petroskoissa kaupungin palkkaamana. Ensimmäisen kerran pidettiin pojan kanssa kuplettikonsertti Suomalaisessa teatterissa, 600 hengen sali oli loppuunmyyty, yleisöä oli tullut Uhtualta saakka. Toisella kertaa olin siellä pari vuotta sitten, tein omia numeroitani ja ne simultaanitulkattiin. Kun olin ensimmäistä kertaa ollut Petroskoissa, minulle soitti Saara Voutilainen, Kotkasta kotoisin, siirtynyt Neuvostoliittoon mumminsa kanssa. Hän kirjoitti kaksi kirjettä samassa kuoressa Esa Pakariselle ja Severi Suhoselle. Pakarisen kirjeessä hän sanoi, että uskaltaako Severiä lähestyä. Severin kirjeessä oli taas: Severi minusta tuntuu, että olet ihan kansanihminen. Minulla on pieni pyyntö: haluaisin Severin levyn ja kun täältä ei saa, etkö lähettäisi ystävällisesti yhden minulle. Lähetin sinne kolme Ip-levyä, hän kirjoitti lähettävänsä samovaarin. Minä ilmoitin, ettei mitään tarvitse lähettää, ne ovat minulle ilmaisia levyjä. Hän kirjoitti, että kotona tupa oli täynnä väkeä, kun niitä soitettiin.

Maailma voisi hyvin elää ilman sotia mutta kun se ei elä. Kauppasotiahan useimmat sodat on, niissä tapellaan markkina-alueista, kuka saa tuon ja sitten myydä tai hyötyä mitäkin. Rahan haalimistahan se on koko juttu. Sama pätee kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden suhteisiin. Jossain alikehittyneessä maassa suurmaanomistajat ovat kahmineet itselleen maat, alkuperäisille ihmisille ei jää peltoakaan. Suurmaanomistajat myy viljan rikkaisiin maihin missä sitä on ennestään liikaakin. Ja nämä sitten näkee näläkää siellä.

 

Etykit, Saltit, aseiden rajoittamissopimukset ovat erittäin hyviä asioita, mutta aina jossain maailman kulmalla tapellaan ihan varmasti. Olisi todella hienoa, jos esimerkiksi saataisiin toteutettua ETYKin peruskirjassa mainitut asiat, mutta en usko että siitä mitään tuhatvuotista valtakuntaa tulee. En jaksa kuitenkaan uskoo, että kolmas maailmansota alkaisi Euroopasta. Täällä kiistellään monikärkiohjuksista, mutta sen verran panosta on molemmilla, että ei kyllä ole varaa tapella. Jos tapellaan, niin tapellaan Lähi-idässä tai Kaakkois-Aasiassa. Siellä sitten kokeillaan Amerikan ja Neuvostoliiton aseita. Kolmansien maiden sodat ovat paljolti suurvaltojen aseiden kokeilukenttinä.

Koko ajan suunnitellaan uusia aseita, vaikka entisten käyttöä rajoitettaisiin, vielä mahdollisimman tehokkaita. Jos oltaiskin yksimielisiä, että pantais nekin rahat muuhun kehitykseen tai annettais ihmisille ruokaa meillä olis tässä maailmassa helevetin hyvä olla. Kaikille riittäis, kenenkään ei tarttis nähdä nälkää. Minä sanon, että tämä aseistariisuntahomma on sama paska mutta eri housuissa, ei yhtään mitään eroo.

 
Pakarisen sisarukset
Kuvateksti:

Kolme kertaa Pakarinen eli sisarukset perhekuvassa sodan päätyttyä vuonna 1945,
Oikealta palomies Ilmari Pakarinen, tarjoilija Ebba Uotinen ja taiteilija Esa Pakarinen.
 
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
ylös