ESA PAKARINEN 1911-1989
 
Kotisivuille
SENTIMENTAALINEN ESA PAKARINEN
"MARI SE OL NII LIHAVA, JA KELTAINEN OL SEN TUKKA"
"ILTA SE OLI NIIN IHANA, JA KAUNIS
KUIN KARPALONKUKKA..."

"KUN SEUROJENTALOLLA TANSSITTIIN/JA HAITAR NIIN HAIKEESTI SOL/ OL TYTTÄRET PYNTÄTTY RETONKIIN/JA KUUKIN KUIN KELTAINEN VOI..."

Esa Pakarisen ilme oli vakava, herkkä, hän veteli haitaria sylissään ja oli ajatuksissaan kuin jossain nuoruudessaan. Mielessä oli valssin päässä Suhmuran Santra. Hiljainen yleisö tuntui herkistyvän kilpaa laulajan kanssa.

 

Pakarinen oli tullut julkisuuteen juuri oikealla hetkellä, jolloin suomalaiset kaipasivat iloa "vaikka sydän märkänis". Tämä ilmaisu sopi pohjoiskarjalaiselle, maalaisköyhälistön parissa kasvaneelle taiteilijalle hyvin, sillä Pakarisen Esan lapsuus ja nuoruus olivat kuluneet nälän, pelon ja kylmyyden keskellä. Haitarin soitto, pirun keuhkojen repiminen, toi ihmeellistä helpotusta elämään. Se syvensi vastakohtia, kontrasteja, jotka olivat syntyneet ilon ja kauneuden hetkistä. Niitä hän oli kokenut soittaessaan Keskiyössä, Joensuun työväenyhdistyksen tanssiorkesterissa, ihailevien silmäparien alla 1930-39. Näihin tunteisiin liittyi mukaan hartaus ja liikutus Esan vedellessä hanuriaan talvi- ja jatkosodassa, vuosina 1939-44, ensin spontaanisti rintamalla, sitten Päämajan viihdytystoiminnassa nimekkäiden taiteilijoiden keskellä.

Pakarisen kasvu kaksijakoiseen suuntaan alkoi sodan loppumisen jälkeen; ensin hän soitteli naama vakavana haitaria Varkauden tanssilavalla ja ympäri Suomea iltamakiertueilla. Vuosina 1948-53 kansantaiteilijasta purskahti lähes yhtaikaa kolme huumorimiestä ja kansannaurattajaa loppuiäksi. Heitä olivat rento lentojätkä ja itäsuomalainen kylävätkylä Severi Suhonen, sotavuosien naishahmoista poikinut neiti Impi Umpilampi ja elokuvan kautta iltamaestradeille päätynyt Pekka Puupää.

Esa Pakarinen lauloi 40-vuotiaana ensimmäisen äänilevynsä Hölmölän häät (CD1/1) ja Severi Suhosen jenkan (CD1/2) vuonna 1951. Samana vuonna hänet nähtiin elokuvan Rovaniemen markkinoiden pääosassa yhdessä Reino Helismaan ja Jorma Ikävalkon kanssa, suoraan iltamista löydettynä. Kertaheitolla suomalaiset saivat Esasta rehevän rillumarein ruumiillistuman ja ilopillerin. Hänen monitasoiset laulunsa isäntien ja renkien ikuisesta ristiriidasta kappaleissa Kylymässä maalimassa (CD1/7) ja Ei sitä passoo sannoo (CD1/6) toivat elämän monitasoisuuden ja kovuuden esiin tuon rakastettavan hömpän keskeltä. Minä, Manta ja onni (CD1/17), Pakarisen omasta kynästä, sekä Hyvä vaimo (CD1/19, 1956), Reino Helismaan sanoihin, kertoivat myös Severin rakkauselämästä omaa kipeää tarinaansa.

 
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
ylös