ESA PAKARINEN 1911-1989
 
Kotisivuille
KARJALAINEN KEHTOLAULU
SÄVELTÄJÄ TOIVO KÄRKI

Syksyn sävel -kilpailuihin osallistunut Pakarisen Esa lauloi siivilleen nousunsa jälkeen Kärjen Topin 1978 säveltämän Vaasan junassa (CD7/25). Se on Olavi Rinteen, Pertsa Reposen ja Pakarisen itsensä sanoittama tunnelmakuva aidosta joensuun miehestä, joka on joutunutkin vahingossa hiljaiseen Vaasan junaan. Suomessa oli vähitellen siirrytty jo aikaan, jolloin pitkän linjan kansantaiteilijoita arvostettiin. Kirja-Varkaus järjesti Pakarisen Esan persoonan ympärille Varkauden huumoritapahtuman, ja 1970-luvun lopulla oli vuorossa taiteilijalle omistettu kunnianosoitus, Esa Pakarinen -seminaari. Esaa tilaisuus jännitti kaupungin johtoineen ja ympäri Suomea tulleine lehdistön edustajineen.

"Mitä täällä tota Pakarista juhlitaan? Eihän se ole kulttuuria vaan pelkkä hanurinsoittaja", huuteli Helsingistä tullut Tapio Rautavaara, joka kielsi viimeiseen asti sodan viihdyttäjien ja jermujen olevan jotain kulttuuria.

 

Kun 1980-luku alkoi, olivat Reino Helismaa, Olavi Virta ja Tapio Rautavaara kuolleet, hengissä olivat enää jatkuvasti säveltävä Toivo Kärki ja alati keikkaileva kansantaiteilija Esa Pakarinen. Heitä yhdisti voimakkaasti sodanjälkeinen Suomi, rillumarein vuodet, monet muistot ja karjalaisuus. Kärjen Topi oli äitinsä puolelta Ilomantsista Mateli Kuivalattaren jälkeläisiä, musikaalisia Kurvisia, ja Pakarisen Esa oli Varistaipaleen ja Joensuun pohjoiskarjalaisia, itselleen naurajia.

Savolainen kalakukko oli kuitenkin heidän yhteisen levynsä nimi 1981. Ajan kuluminen ja ajatusten herkistyminen kuului myös äänilevyllä. Kärjen säveltämä valssi Minä haaveilin vaan (CD8/9) Raul Reimanin sanoin kertoo miehestä, joka tuijottaa naista kahvilassa muistoineen. Rehevä Pakarinen oli kuitenkin edelleen hengissä, kun hän tulkitsee riemullisesti Kärjen 1953 säveltämän ja Helismaan sanoittaman jenkan Tili tuli lauantaina (CD8/12) poikansa Esa Pakarinen Juniorin kanssa. Ei naista minkäänlaista (CD8/14) on Kärjen sävellys ja edesmenneen Karjalan evakon Helena Eevan sanoitus, joka kertoo miehen vaikeudesta löytää elämäntoveria.

Loppuvuodesta ilmestynyt Beat (1988) on Esa Pakarisen viimeinen äänilevy, Agents-vaikutteinen nostalginen kokonaisuus, jonka kannessa kansantaiteilija Pakarinen komeilee laihtuneena mutta iloisena olkihattu päässään. Kärjen Topin iskelmistä hän on valinnut joukon tunnelmallisimpia lauluja, joita ei ole aikaisemmin levyttänyt. Sellaisia ovat ajan kulumisesta ja oman tiensä kulkemisesta kertovat elämänfilosofiset valssit Kaksi vanhaa tukkijätkää (CD9/8), Kulkurin iltatähti (CD9/17) sekä En päivääkään vaihtaisi pois (CD9/10), jotka soivat Heikki Annalan sovituksina.

Kun Esa Pakarinen kuoli seuraavana keväänä 1989, Esa Junior soitti murheissaan eräänä myöhäisiltana Toivo Kärjelle ja pyysi häneltä sävellystä isänsä hautajaisiin. Kärki suostui heti, ja eräänä päivänä tuli Varkauteen käsin kirjoitettu nuotti Karjalainen kehtolaulu, Esa Pakarinen in memoriam. Esa Pakarisen poismenon jälkeen maailma tuntui hiljaiselta. Yhden äänen mukana katosi kokonainen elämänasenne, tapa kertoa elämän herkimmistä asioista yhtaikaa vakavasti ja nauraen.

Luva
 
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen, Lokakuussa 2010, Maarit Niiniluoto
ylös