ESA PAKARINEN 1911-1989 |
|
|
|
|
SÄVELTÄJÄ TOIVO KÄRKI TEKI
RÄÄTÄLINTYÖTÄ LUONNONLAHJAKKUUDELLE |
PAKARISEN VOIMA OLI ESIINTYMISESSÄ |
Toivo Kärki kypsyi säveltäjänä sotavuosina, mitä todistavat tuolloin syntyneet tangot Liljankukka (san. Kerttu Mustonen), Hiljaa soivat balalaikat (san. Usko Kemppi) ja Siks'oon mä suruinen(san. Kerttu Mustonen). Sittemmin klassikkoasemaan nousseista lauluista kaksi ensin mainittua olivat hyvin huomattavia levymenestyksiä, vaikkei tuolta ajalta virallisia myyntilukuja olekaan käytettävissä.
Mauno Maunola kehui Rytmi-lehden arviossaan Pakarista "mainioksi" etenkin levytyksen b-puolena olleessa Kalakukossa, jonka hän totesi varmaankin levyetiketin ilmoittamana rytmiltään masurkaksi. Toteutus on kuitenkin lähempänä valssia, ja vaikka Pakarinen levytti kyseisen laulun useasti myöhemminkin, on tulos lähempänä masurkkaa vain vuoden 1972 versiossa, jossa Pakarinen säestää lauluaan yksin harmonikallaan. |
|
Sodan jälkeen Toivo Kärki etsi ensitöikseen käsiinsä Reino Helismaan, joka kirjoittajana oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Kärki ymmärsi Helismaan lahjakkuuden tekstien tekijänä, ja ehdotti tälle yhteistyötä. Reino Helismaa oli jonkin verran myös sävellellyt, ja huomionarvoisestikin, mutta Kärki oli kuitenkin kiinnostunut hänestä vain sanoittajana, mikä on toki ymmärrettävää. Esimerkiksi aloittaessaan Fazer-yhtiön palveluksessa vuonna 1955 Kärki sopi palkakseen vain provision tuottamiensa levytysten myynnistä, eikä säännöllistä kuukausipalkkaa. Pelkkänä sovittajana, kapellimestarina ja muusikkona olisivat hänen tulonsa olleet - mainitun epävarman provision lisäksi - vain kertaluonteisia, sidottuina studiotyöskentelyn määrään. Hänen kannaltaan oli tärkeää, että hän sai omia sävellyksiään levytetyiksi.
Toivo Kärki oli yksi-ensimmäisistä suomalaisista säveltäjistä, joka täysin ymmärsi musiikkikustantamisen ja erityisesti tekijänoikeustulon merkityksen. Tämä näkyy hänen työskentelyssään: Kärki luopui studiotyöskentelystä melko nopeasti sävellystensä levytyskatalogin karttuessa. Lisäksi hän oli 50-luvulla yksi kaikkein käytetyimpiä elokuvasäveltäjiämme, ja pyrki aina sijoittamaan elokuviensa musiikin joukkoon muutamia laulujaan. Hän kertoo muistelmissaan (1982) pitäneensä tuolloisia elokuvamusiikin taksoja "surkeina", mutta monista mukaan sijoitetuista "iskelmistä tai kupleteista" tuli suosittuja (vaikkei elokuvasta tullutkaan) ja niistä useimmat levytettiin. Sitä myöten myös useat tanssiyhtyeet ja -solistit esittivät lauluja, ja sellainen näkyi ja tuntui Kärjen tekijänoikeustulossa vuosikausia.
Elokuvan voiman Toivo Kärki oli pannut merkille jo varhain: sodanjälkeisessä Suomessa yli 400 000:n katsojamäärä per elokuva oli käytännöllisesti katsoen vakio. Kärki puhui aina mielellään "pihtiputaan tytöstä", joka oli sen kaltainen keskivertokansalainen, jollaisia Kärki vankasti oletti maatalousvoittoisen kansamme enemmistön olevan. Se oli kohde, johon hän työnsä suuntasi. Ensimmäisinä levytysvuosinaan Esa Pakarisen levyttämät Toivo Kärjen sävellykset olivat useimmiten elokuvalauluja Toivo J. Särkän johtaman, samankaltaisen tähtäyksen omanneen SF:n tuottamista elokuvista. Niin itsevarmoja Kärki ja Helismaa yhteistyön SF:n kanssa alettua olivat, että vuoden 1951 lopulla julkaistun Lentävä Kalakukko -levytyksen (CD1/3) etikettiin painettiin maininta "samannimisestä elokuvasta", vaikkei edes tuotantopäätöstä asiasta ollut vielä tehty. |
KANSALLE SITÄ MISTÄ KANSA PITÄÄ
Toivo Kärjen säveltämisprosessista on kerrottu usein: hänellä oli kolme mappia, joissa olivat ideat, keskeneräiset, sekä - ainakin toistaiseksi - valmiit kappaleet. Nuotit näiden kolmen välillä siirtyivät ajan myötä molempiin suuntiin. Kärki työskenteli nopeasti, ja aina silloin, kun idea iski. Tuntuu myös siltä, että hän useimmiten vain sävelsi, ja päätti myöhemmin tilanteen tullessa käsille sovituksen ilmeestä, säestysrytmiä myöten. Kärki puhui tangoistaan usein "slovareina", mikä viittaa niiden sävellyksellisiin rakenteisiin; niissä jazz-vaikutteet löytyvät melodiaäänien ja nelisointuharmonioiden parista. Jenkkojen suhteen hän liikkui turvallisemmilla ja perinteisemmillä linjoilla muuten, mutta pyrki jenkkasovituksensa viemään useimmiten hieman foxtrotin suuntaan.
Esa Pakarisen ensimmäisten levytysten joukossa olevat Kärki-jenkat Hölmölän häät (CD1/1), Lännen Lokarin veli (CD1/4, molemmat 1951) sekä Kylymässä maalimassa (CD1/7, 1952) ovat Pakariselle kautta linjan ominaisia neljän tahdin jaksoissa eteneviä säkeistölauluja, rytmiseltä olemukseltaan foksiin päin kallellaan olevia jenkkoja. Vuonna 1965 levytetty Minäpoeka ja naiset (CD2/23) on puolestaan yksi esimerkki selkeämmästä jenkkasovituksesta, vaikka sävellys eteneekin hieman modernimmin kahdeksan tahdin jaksoissa, joista viimeinen osuus voidaan tulkita jopa kertosäkeeksi. Väärin ymmärretty (CD4/15, 1972) on selkeä esimerkki siitä, että sävellys on kaikilta sävellyksellisiltä ominaisuuksiltaan silkka jenkka, mutta sovitus on viety foksiksi, ja vieläpä melko jazzikkaaksi sellaiseksi. | |
Viimeisien Kärjen Pakariselle tekemien uusien laulujen joukkoon kuuluva elokuvalaulu Meiltähän tämä käy (CD6/3, 1972) on mainio kokonaisuus, jossa vanhakantaista jenkkalähtökohtaa torvisoitto-soundeineen on tyylikkäästi modernisoitu kertosäkeellä ja Jaakko Salon oivaltavan värikkäällä sovituksella. Ohjaaja Matti Kassila halusi elokuvaansa nimenomaan Esa Pakarisen näyttelemän Severi Suhosen henkilöhahmon, mikä toki saneli pitkälle musiikkiratkaisutkin. |
|
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen |
 |
|