ESA PAKARINEN 1911-1989
 
Kotisivuille
ESA PAKARINEN KYLYMÄÄ
MUALIMAA LÄMMITTÄMÄSSÄ
KYLYMÄÄ MUALIMAA
LÄMMITTÄMÄSSÄ

Meidän kulttuurimme tärkeä oppi on, että kukaan ei ole vain sellainen miltä näyttää, ei edes sellainen miltä uskoo, tietää tai sanoo näyttävänsä. Peittämisen ja paljastamisen naamioleikki on huumorin valossa olemisen ristiriidan tunnustamista ja "silleen jättämistä". Komiikan ilmaisukeinoihin suorastaan kuuluu juonellisten aukkojen ja käsitteellisten kuilujen tuottaminen. Tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että kertomuksesta (tai muun muotoisesta esityksestä) jätetään pois jotakin kirjaimellisen ymmärtämisen kannalta olennaista: tilaa jätetään oivallukselle, vastuu siirretään kuulijalle, kuten tavataan sanoa.

On tietenkin hyvä, että esimerkiksi terveydenhoitoalalla toimivat ihmiset ovat työssään sitä, mitä sanovat ja esittävät olevansa, olkoot sitten työajan ulkopuolella millaisia hyvänsä. Sen sijaan humoristien, klovnien ja ammattinaurattajien otaksutaan olevan hauskoja luonnostaan, aina toisia naurattamassa ja elämää keventämässä. Vakava humoristi on kuitenkin vain näennäinen paradoksi, ja itkevä klovni ristiriitaisuudessaan kiinnostavampi kuin pinnallisena pidetty kaikelle ja alituiseen nauraja.

Ylevän tulkinnan mukaan huumori ja koominen olemus korkeimmissa muodoissaan viittaavat elämän vakavuuteen. Tämä arvosidonnainen periaate kiteytyy muun muassa sananparressa, jonka mukaan pienimmässäkin pilassa on totta eli vakavaa toinen puoli. Mutta kansanhuumorissa ollaan kiinnostuneita siitäkin, mikä on mahdollista, mutta ei välttämättä totta.

 
-KANSANHUUMORIA ILTAMIIN,
ELOKUVIIN JA TELEVISIOON

Suomalaisen kansanhuumorin aineksia näyttämölle, elokuvaan ja televisioon välittänyt Esa Pakarinen suhtautui kertomansa mukaan huumorin esittämiseen ammatillisesti siinä missä haitarin soittamiseen ja näyttelemiseenkin. "En kiinnittänyt varhaisemmissa elämänvaiheissani huumoriin erityishuomiota. En ole ajatellut, että elämästä pitäisi ottaa vitsi ylös. En koskaan ennenkun pääsin filimiin vuonna 1951 ole osannut asennoitua niin, että nyt minusta tulee humoristi."

Pakarisen tunnetuin estradihahmo oli epäilemättä Severi Suhonen, jonka hän muistelee syntyneen 1940-luvun lopulla siitä, että hän otti tekohampaat suustaan ja "sössötteli" hauskoja. Pakarisen tulkinnan mukaan muut koomikot ovat vakavia, mutta "Severi on pikkusen höynähtänyt, vähän sellanen itelleen nauraja. Severin tarkotus on saada ihmiset hyvälle tuulelle. Omalla pölhöyvellään." Severi esiintyi erilaisissa yhteyksissä kunnioitettavat 33 vuotta, minkä jälkeen Pakarinen "pani herran eläkkeelle Tervon kesäjuhlilla heinäkuussa 1980". Pakarisen suhtautumista huumoriesityksiinsä, niin Severinä kuin neiti Impi Umpilampena, kuvastaa muun muassa se, että hahmoja kehiteltiin yhteistyössä Reino Helismaan kanssa: "Repe teki mullekin Severejä, maksoin teksteistä 5000 markkaa kappaleelta. Ensin se kirjoitti ne tavallisella suomella mutta oppi pian kirjoittamaan savon ja karjalan sekakielellä."

Korkea, välillä jopa 50 prosentin huvivero elätti tavallaan Severi Suhosta ja muita iltamissa esitettyjä vakiohahmoja; näin siksi, että ohjelman jälkeen yleisö sai tanssia tunnin verotta. Huvitilaisuuksien kohtuuton verotus oli keskeinen syy suomalaiselle stand up -komiikalle, jonka juuret olivat kansanhuumorissa, missäpä muualla. Pakarinenkin mainitsee, että Severin tyyppi oli hänen lapsuudestaan 20-30-luvulta Suomen maaseudulta. Näin hahmolla oli vastakaikua yleisönkin kokemuksissa.

Kansanhuumorissa sosiaalisen epäsuhdan korostaminen on ollut suosittu tyylikeino, jolla on voitu epäsuorasti tähdentää sitä, että yhteiskunnallisesta asemasta ja sukupuolesta riippumatta me kaikki olemme ihmisiä. Mutta huumorin ja koomisen keinoin esitetty ihmisyys on pikemminkin sovinnaissäännöistä poikkeavan käyttäytymisen lähtökohta kuin lopputulos. Vanhalle kansanhuumorille oli tyypillistä korostaa säätyjen, luokkien ja alueidenkin erillisyyttä. Alhaalta ylös suuntautuva pilkka teki naurunalaisiksi isännät, herrat ja korkeakulttuurin kuviot, päinvastainen suunta taas piiat, rengit, mustalaiset, kerjäläiset, vammaiset ja muut vähäosaiset. Tulkinta on riippunut niin katsojan kuin kertojankin paikasta. Esa Pakarisella oli taito tehdä naurua herättävä henkilöstä, joka itse asiassa oli yksi meistä -savolainen, vanhapiika, puupää.

 
Severi
Kuvateksti:
Severi Pakarisen kotipihassa, Sato kypsyy
 
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
ylös