ESA PAKARINEN 1911-1989 |
|
|
|
|
SAVOLAESTA
SANARIKKOO - HALLITUN TYYLIKÄS
TESTAMENTTI |
ESA JA HAITARI |
Esa Pakarisen viimeisiksi äänitteiksi jäivät syyskuussa 1988 taltioidut kymmenen laulua, jotka julkaistiin vuonna 1994 CD-albumilla Sovolaesto sanarrieskoo. Pakarinen oli tullut Helsinkiin tapaamaan tuottaja Jaakko Saloa (1930-2002) ja kertonut hänelle säveltäneensä muutamia lauluja kirjailija Kalle Väänäsen (1888-1960) ru¬noihin. Väänäsen teksteistä muutamia Pakarinen oli säveltänyt jo vuosia aiemminkin, aivan levytysuransa alusta lähtien. Salo puolestaan oli tutustunut Pakariseen koulu¬laisena 40-luvun lopulla Varkaudessa, missä tämä oli ollut aktiivinen musiikkihar¬rastuksen toimija. Fazer-konsernin puitteissa he olivat tehneet ensimmäisen kerran yhteistyötä 70-luvun loppupuolella, ja Pakarisen onnistuneimpiin kokonaisuuksiin kuuluvalla Savolainen kalakukko -albumilla vuodelta 1981 tuottajana olikin Salo.
Kokenut tuottaja ehkä näki, että sairauden heikentämän taiteilijan kohdalla oltiin kerran vielä -tilanteessa. "Yhä paloi sama innostuksen liekki äijän silmissä, eikä siinä levytuottajan tarvinnut kauan pohtia: studioon vaan ja homma käyntiin!", kirjoitti Salo albumin kansiteksteissä. Savolaesta sanarrieskoo -albumista muodostui erinomaisen tyylikäs lopetus Esa Pakarisen uralle. |
|
Jaakko Salo vastasi Pakarisen säveltämien laulujen sovituksista ja toimi myös kapellimestarina sekä tietenkin albumin tuottajana. Säestävä kokoonpano on sopivan pieni, käytännöllisesti katsoen joko trio tai kvartetti, ja kaksi laulua on toteutettu pelkästään duettona, kitaran tai haitarin kera. Erinomaisen tyylikkäästi soittavan studiokokoonpanon suorituksesta on nostettava esiin kitaristi Heikki Laurilan (s. 1934) osuus, esimerkiksi duetossa Itekullai ilot omat (CD9/22).
Pakarisen aiemmin levyttämistä lauluista Talakoopolokka (CD9/18) toteutuu riittävän rauhallisena, jotta teksti istuu ja tulee esiin hyvin. Saanassa (CD9/23), mikä myös on polkka, on sovitukseltaan niin ikään oikeaoppisesti hieman pidättelevä, kun tekstiä on paljon. Aivan nappiin laulun fraseeraus ei kuitenkaan kauttaaltaan istu, mutta eittämättä paras versio laulusta tämäkin kaikista kolmesta Pakarisen levyttämistä on. |
Mutta kaiken kaikkiaan kokonaisuus on hieno näyttö Pakarisen kypsyneestä taiteilijuudesta, joka kuuluu niin asianmukaisena sävellystyönä kuin sisäistyneenä laulu¬tulkintanakin. Pääpaino materiaalissa on jenkoissa ja jenkkalaulelmissa, ja tunnelma säilyy lähestulkoon rikkomattomana kaarena. Viimeiseksi sijoitettu pitkä, yli viisimi¬nuuttinen Pyykkirannassa -duetto (CD9/27) Salon haitarin kanssa summaa monella tavalla Esa Pakarisen pitkän uran: siinä on laulua, puhetta, roolihahmoja, komiikkaa ja elämänkirjoa koko siltä leveydeltä, mitä kansan parissa liikkunut taiteilija on mat¬kallaan saanut kohdata. |
|

Kuvateksti:
]aakko Salo ja Esa Pakarinen olivat
vanhoja tuttuja Varkaudesta. |
|
©Meiltähän tämä käy!! Kirja: Kansantaiteilijan elämästä, Musiikista elokuvista ja elämästä
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen, Marrakuussa 2010, Pekka Nissilä |
 |
|