 |
Palapeliä ratkaistaessa aloitetaan helpoimmista osista. Samoin alkuperäisten mannerten rekonstruktiossa liitettiin aluksi Etelä-Amerikka ja Afrikka toisiinsa. Tästä eteenpäin geofyysikot kuitenkin kohtasivat ongelman toisensa perään, ja käsitysten tarkistaminen oli tarpeen. |
Niinpä esitettiin, että yhteen Pangaia-suurmanteren sijasta olikin ollut kaksi suurmannerta: Gondwana ja Lauraasia. Nämä kaksi paleomannerta murtuivat, ja niiden osasista alkoi nykyisten mannerten kehitys. Kuitenkaan näiden osasten mallien kääntelyllä ja siirtelyllä ei pystytty saamaan rakenteellisia ja fossiilisia löytöjä toisiaan vastaaviksi. Epäilemättä oli todisteita siitä, että esimerkiksi Euroopalla ja Pohjois-Amerikalla oli viimeisiltä geologisilta aikakausilta vähemmän yhtäläisyyksiä kuin Afrikalla ja Etelä-Amerikalla. Kaikki eri aikajaksoilta peräisin olevat todisteet, jotka tukivat kahden manteren teoriaa, herättivät kuitenkin yhtä paljon kysymyksiä kuin antoivat vastauksia.
Robert S. Dietz ja John C. Holden esittivät todennäköisimpänä ratkaisuna, että suurmanner, Pangaia, oli ollut olemassa permikaudella 280 miljoonaa vuotta sitten. Triaskauden lopulla 80 miljoonaa vuotta myöhemmin Pangaia jakaantui pohjoisessa Lauraasiaksi (Pohjois-Amerikka ja Euraasia) ja etelässä Gondwana-mantereksi. Afrikka, Etelä-Amerikka, Australia, Antarktis ja Intian alue kuuluivat Gondwanaan. Kun suurmanner hajaantui kahteen osaan, Gondwanan jakoi lisäksi syvänne, joka nykyisin tunnetaan Intian valtameren lounaisena selänteenä. Tämä selänne erotti Länsi-Gondwanan (Etelä-Amerikka ja Afrikka) Itä-Gondwanasta. Jurakaudella 170 miljoonaa vuotta sitten Etelä-Amerikka ja Afrikka alkoivat liikkua toisistaan erilleen, ja Itä-Gondwanassa Intia kulkeutui irti Antarktis-Australia -kokonaisuudesta.
Mannerten liikuntojen selvittämistä on auttanut geofysikaalinen ilmiö, joka perustuu Walvin kuumaan pisteeseen. Se syntyi Jurakaudella. Piste sijaitsee Etelä-Atlantilla noin 200 kilometriä lounaaseen Tristan da Gunhan saaresta. Walvisin piste on pysynyt muuttumattomana paikallaan. Kun merenpohja liikkui kuuman pisteen yli, siihen syntyi tulivuorenpurkausten tunnusomaiset jäljet. Siitä lähtien kun pisteen paikka on tunnettu ja on saatu määritettyä sen aiheuttamat jäljet, laattaliikuntojen suuntaa ja nopeutta on voitu seurata.
Liitukauden lopulla 65 miljoonaa vuotta sitten Afrikka ja Euraasia kiertyivät kohti nykyisiä paikkojaan. Samaan aikaan Intia kulkeutui kohti Aasiaa törmäten siihen. Australia alkoi liikkua itään ja Etelä-Amerikka länteen, kunnes se lopullisesti liittyi Pohjois-Amerikkaan. Grönlanti, joka ei vielä ollut saari, yhdisti Pohjois-Amerikan Eurooppaan. Viimeisten 60 miljoonan vuoden aikana Antarktis kiertyi hiukan länteen; Uusi Seelanti irtosi Australiasta, kun tämä muutti kulkuaan idästä pohjoiseen. Samoin Atlantti ja arktiset meret yhtyivät, kun Grönlannista tuli saari. Afrikka liikkui hiukan pohjoiseen nykyiselle paikalleen, ja Intian törmätessä Aasiaan syntyi Himalajan vuoristo.
| Rekonstruktio. Pangaia-suurmanner on voinut olla olemassa permikaudella 225 miljoona vuotta sitten ennen hajaantumistaan osiin. |
 |
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
