Merkkeihin liittyy ääniä Kesti kauan ennen kuin havaittiin, että ravut lähettävät ääniä jättiläissaksien avulla. Nämä äänet muistuttavat heinäsirkan ja hepokatin siritystä. Sirittävillä viittoilijaravuilla on pieni nipukka molempien saksien nivelessä. Ne hierovat sitä kuorensa reunassa sijaitsevaa pientä piikkiriviä vasten. Tämä hankaaminen saa aikaan sirkan siritystä muistuttavan äänen. Näiltä ravuilta ei ole vielä löydetty minkäänlaista kuuloelintä. Kuitenkin on todettu, että jos rapu Koettaa tunkeutua jo varattuun koloon, sisällä oleva asukas alkaa sirittää ja tunkeilija peräytyy. Amerikkalainen eläintieteilijä Jocelyn Crane (http://en.wikipedia.org/wiki/Jocelyn_Crane) on pitkään tutkinut tusinaa Panaman rannikolla elävää viittoilijarapulajia. Hän on tullut siihen tulokseen, että koiras pitää esityksiään puolustaakseen aluettaan ja oletettavasti myöskin houkutellakseen naaraita ja kiihoittaakseen niitä pariutumaan. J. Crane on myös päätellyt, että sikäli kuin sekä väritys että liikkeet liittyvät molemmat esitykseen,

Uca arcuata -lajisen viittoilijaravun värien vaihtelevuutta. väritys on toisarvoisempi, eikä sillä ole muuta tarkoitusta kuin tehostaa liikkeitä. Toiset tarkkailijat ovat puoltaneet ajatusta, että rapu isojen saksiensa avulla ilmaisee ennen kaikkea reviirinsä, joka on vain pikkuinen pyörylä pohjamudassa kolon ympärillä. Jos toinen koiras lähestyy varoituksista huolimatta, merkinanto tehostuu tehostumistaan, kunnes taistelu lopulta alkaa. Koiraat iskevät saksensa vastakkain ja koettavat päästä toinen toisensa selän päälle. Tämä voimainmittelö aiheuttaa harvoin vahinkoja: heikompi lähtee tiehensä vahvemman ajamana ilman muuta vahinkoa kuin loukattu ylpeys. Tällaiset vaarattomatkin taistelut ovat kuitenkin harvinaisia. Toistuvat merkinannot riittävät yleensä pitämään ravut sopivan matkan päässä toisistaan.

Jocelyne Crane on havainnut, että lisääntymisaika seuraa keväisen vuoroveden rytmiä. Yhden laskuveden aikana pariutuvat ylempänä rannalla olevat ravut, seuraavan aikana alempana olevat.

Kumppanin houkuttelua Yleisesti ottaen naaraat näyttävät suhtautuvan välinpitämättömästi koiraan tuloon; ne jopa kävelevät tiehensä. Siksi koiras katsoo tarpeelliseksi esiintyä kymmenisen kertaa päivässä, vieläpä useana päivänä, saadakseen kumppanin suosion. Usein naaraan nähdään vetäytyvän koloonsa ja tukkivan sen aukon kesken koiraan esityksen. Lopulta naaras kuitenkin vastaa lähentelyyrityksiin; tässä vaiheessa esityksen tahti kiihtyy molemmilla osapuolilla, etenkin koiraalla, ja lopulta se päättyy paritteluun. Jocelyne Crane on pannut merkille, että valituksi tulleet koiraat eivät välttämättä ole väreiltään koreimpia tai kooltaan suurimpia. Hän on lisäksi todennut, että vaikka samalla hiekkarannalla, elää useita eri lajeja, joiden naaraat saattavat muistuttaa toisiaan, koiraat eivät koskaan erehdy valitsemaan toisen lajin naaraita.

Vielä eräs mielenkiintoinen havainto: näyttää siltä, että tietyt naaraat saavat koiraat esiintymään vain näyttäytymällä, kun taas toiset naaraat, jotka ainakin ihmissilmällä katsottuna ovat sarnaa lajia ja yhtä suuria, eivät tunnu aikaansaavan samaa vaikutusta. (Vastaava huomio on tehty mustekalojen ja monien muiden alkeellisten eläinten kohdalla.) Täytynee kaiketi päätellä, että joillakin naarailla on runsaasti viehätysvoimaa!

Tärkeä kutsu. Kolonsa ulkopuolella viittoilijarapukoiras asettaa näytteille kauniit värinsä ja erittäin suuret merkinantosaksensa. Vielä ei varmasti tiedetä, mihin kaikkiin tarkoituksiin rapu näitä saksia esityksensä lisäksi käyttää. Normaalikokoisilla saksillaan rapu kerää ruokaa ja joskus puhdistaa niiden avulla isoihin saksiin kerääntyneen mudan. Silloin tällöin rapu sirittää hyönteisten tavoin hankaamalla saksien niveltä kuoressaan sijaitsevaa piikki riviä vasten.