KANSIKUVASSA MERIMETSOJA

Vesielämään sopeutuneet merimetsot uivat ja sukeltavat erinomaisesti, mutta maalla ne ovat hyvin kömpelöitä, ja niiden vaappuva kävely on hassunkurista seurattavaa. Kömpelyydestään ja suuresta koostaan huolimatta merimetsot kuitenkin voivat vahvojen, terävien kynsiensä avulla tasapainoilla mitä hankalimmilta näyttävissä paikoissa: puiden ohuilla oksilla, kapeilla kallionkielekkeillä ja — kuten kuvassa — laivojen köysistöissä ja mastoissa.

Viittoilijaravut ovat varsin yleisiä trooppisten seutujen hiekkaisissa merenlahdissa. Useimmiten niiden leveys on alle 2,5 senttiä. Koiraan toisen puolen sakset ovat varsin suuret; toisen puolen sakset ovat normaalikokoiset. Yhdyskunnissaan näitä rapuja on niin paljon, että kun koiraat välkyttelevät pitkiä, usein loistavan värisiä saksiaan, ne tarjoavat jännittävän näyn kimallellessaan auringossa ja hävitessään taas hiekkaan kuin taikaiskusta.

Värikkäitä rapuja
Näiden rapujen silmiinpistävimpiä piirteitä on niiden väritys: vihreää, sinistä, purppuranpunaista, oranssia, harmaata ja valkoista. Eri ruumiinosat ovat usein erivärisiä. Malesian (I´)Uca annulipes -lajin koiraalla esimerkiksi on vaalean sininen selkä ja ruusunpunaiset jalat; suuret sakset ovat räikeän oranssit. Erään jamaikalaisen lajin selkä on kirkkaan sininen ja siinä on mustia läiskiä; sakset ovat heleän punaiset. Kaikkien lajien naaraat sen sijaan ovat himmeän värisiä. Eräät havainnoitsijat ovat panneet merkille, että värit ovat kirkkaimmillaan rapujen tullessa ulos koloistaan laskuveden aikana ja haalistuvat nousuveteen mennessä. Toiset väittävät, että värit alkavat kirkastua neljännestunnin kuluttua esiintulon jälkeen ja voimistuvat jatkuvasti kahden tunnin ajan. Lisäksi on väitetty, että värit haalistuvat ravun syödessä tai kun se otetaan käteen.

Jokaisella ravulla on oma kolonsa, jonka läheisyydessä se pysyttelee. Se syö järjestelmällisesti pieniä hiekassa tai liejussa eläviä otuksia, jotka se kaivaa esiin pienempien saksiensa lusikkamaisella kärjellä. Jos rapua häiritään, se vetäytyy nopeasti koloonsa. Ja sitä häiritäänkin usein, koska sillä on paljon vihollisia, kuten on kaikilla muillakin rannoilla viihtyvillä ravuilla.

Iltaisin niitä ahdistelevat sakaalit ja koirat, päiväsaikaan vievät osansa merilinnut, haukat ja ennen kaikkea haikarat. Jos lahdet ovat lähellä kyliä, kotieläiminä pidettävät ankat kulkevat pitkin rantoja syömässä rapuja. Kun nousuvesi tulee, jokainen rapu tekee liejusta tulpan, jota se kuljettaa kuorensa päällä saksien avulla. Se tunkeutuu koloonsa vetäen perässään tulppaa, joka tiiviisti sulkee kulkuaukon. Sisään jää jonkin verran ilmaa, jota rapu hengittää seuraavaan laskuveteen saakka.

Merkkikutsu
On pitkään ihmetelty, mikä merkitys koiraan suurilla saksilla on. Ne voivat joskus kasvaa ravun ruumiin pituisiksi, eikä niistä ole apua ravinnon hankkimisessa. Naaraalla on kahdet pienet samankokoiset sakset, joilla molemmilla se yleensä tarttuu saaliiseensa. Koiraalla sen sijaan on vain yhdet pienet tarttumasakset. Niillä sen täytyy lisäksi puhdistaa isot sakset pohjamudasta. Darwin tutki viittoilijarapuja ja tuli siihen tulokseen, että suurilla saksilla ja kirkkailla väreillä on merkittävä osa soidinmenoissa. Hän väitti, että naaraat valitsevat kumppaneikseen värikkäimmät koiraat. Myöhemmin on esitetty muita tulkintoja. On oletettu, että koiras suorittaa eräänlaisen tanssin naaraiden ympärillä kiinnittääkseen näiden huomion itseensä, eikä värillä ole mitään tekemistä valinnan kanssa. On myös esitetty, että koiras heiluttaa pitkiä saksia osoit-

jatkuu sivulla 31

Ryhmä Uca Iactea -lajin viittoilijarapuja.

Koralliriuttaa erään Japanin eteläisen saaren edustalla. Meren vesi on täällä erittäin kirkasta. Läpinäkyvyys onkin yksi veden elämän kannalta tärkeistä ominaisuuksista,

sillä mitä kirkkaampaa vesi on, sitä syvemmälle auringonvalo tunkeutuu ja sitä paksumpi on meren tuottava kerros, jossa yhteyttäminen tapahtuu.