 |
Kaikki maapallon meret ovat suolaisia, mutta eivät yhtä suolaisia. Yllättävää kyllä, päiväntasaajan seutujen vedet eivät ole kaikkein suolaisimpia. Vaikka haihtuminen siellä onkin suurta, sademäärä on kuitenkin riittävä pitämään suolan määrän suhteellisen vähäisenä. Kaikkein korkeimpia suolapitoisuuksia tavataan vähäsateisilla kääntöpiirien seuduilla. Valtamerien keskimääräinen suolapitoisuus on 3,5 painoprosenttia. Punaisenmeren suolaisuus voi olla 4,0 prosenttia, mutta napaseudut sitä vastoin ovat vähäsuolaisia, mikä johtuu runsaista sateista, jään sulamisesta sekä jokien tuomasta vedestä. Mustameri on vähäsuolaisimpia meriä: sen pintaveden suolapitoisuus on 1,8 prosenttia, syvemmällä vedessä on 2,2 prosenttia suolaa. Veden suolapitoisuuden merkitystä osoittaa sen vaikutus eliöiden levinneisyyteen sekä meriveden liikkeisiin. |
Tunnettu esimerkki suolapitoisuuden säätelemästä virtailusta on Välimerellä Atlanttiin tuleva syvämeren virta. Kun Välimeren pintaveden suolapitoisuus haihtumisen seurauksena kasvaa, pintaveden tiheys lisääntyy ja se vajoaa. Tämän tasapainoittamiseksi Atlantista virtaa Välimereen kevyttä ja vähäsuolaista pintavettä. Kiertokulku täydentyy, kun syvällä oleva suolainen vesi kulkee Gibraltarin salmen kautta Atlanttiin. Koska pintaveden virtaus Välimereen on melkoisen nopeaa, noin kuusi kilometriä tunnissa, entisajan purjealuksilla oli vaikeuksia päästä Välimereltä Atlantille.
Samaa suolapitoisuutta osoittavat käyrät (isohaliinit). Napaseutujen vesien suolapitoisuus vaihtelee kesällä. Värit viittaavat suolapitoisuuteen prosentteina mitattuna.
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
