| Niin kutsuttu urheilukalastus ei niinkään verota kalakantoja, mutta sen voisi sanoa osoittavan ihmisluonnon »petomaisuuden». Kaupungeista ja lomanviettopaikoista lähtevillä urheilukalastajilla voi olla yhtä paljon oluttölkkejä kuin syöttejä. Päivän kuluessa tyhjä tölkki toisensa jälkeen löytää tiensä pohjalle. Aika kuluu kalaa etsiessä ja ajellessa ympäriinsä pyyntivesillä, joiden pinnalle jää veneen vanaan ohut öljyketto. Lopulta jonkun syöttiin tarttuu kala. Voitonriemuisesti saalis kiskotaan kalliiden välineiden avulla veneeseen, ja kilohinnaksi kertyy markka poikineen.
Urheilukalastus ei tyhjennä meriä kaloista, mutta eräissä järvissä kuolinkellot jo kumisevat, sillä niiden vedet ovat pieniä ja saastuvat nopeasti. Öljyä ja bensiiniä vuotaa vesiin, ja tämän lisäksi vielä myös ihmisten ruoanjätteet ja jätevedet kuormittavat veden puhdistumiskykyä.
Urheilukalastajista kenties selvimmin tappamishalun riivaamia ovat harppuunapistoolein varustetut sukeltajat, jotka ajattelevat kaloja ainoastaan tarkkuusammuntansa liikkuvina maaleina. Monesti rannoilla on siellä täällä kuolleita eläimiä, esimerkiksi mustekaloja, jotka ovat etsineet suojaa onkaloista ja halkeamista ja joutuneet »suuren metsästäjän» saaliiksi. Metsästäjä tuuppaa harppuunansa piilopaikkaan, ja kun mustekala tulee näkösälle, se saa harppuunan sisuksiinsa. Pinnalla sukeltaja voi sitten hylätä saalistuksensa uhrin. |