Merten salaisuudet 1977 nro: 38
| Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon |
| Maapallon ravintovaroja selvittävät tiedemiehet suosittelevat tai pikemminkin vaativat entistä paljon tarkempaa ravinnon käyttöä. On irvokasta, että lihaa runsaasti syövissä maissa ihmiset pyrkivät alentamaan ylensyömisestään johtuvaa liikapainoa samaan aikaan, kun kaksi kolmasosaa maapallon väestöstä kärsii valkuaisaineiden puutteesta.
Valkuaisaineen puute saattaa paljolti johtua teknologian kehittymättömyydestä. Näin on laita myös niillä alueilla, joilla valkuaisainepitoista kalaa on saatavilla. Sellaiset kalansäilömismenetelmät kuin kuivaaminen tai suolaaminen aiheuttavat suuria valkuaisainemenetyksiä. Yksi ratkaisu valkuaisaineen puutteen poistamiseksi olisi tuottaa MPC:ksi kutsuttua merieläinvalkuaisesta tehtyä tiivistettä. Se on periaatteessa samanlaista, mutta pidemmälle jalostettua valmistetta, mitä on ollut käytössä satoja vuosia. Sekä roomalaiset että muinaiset ateenalaiset käyttivät vastaavanlaisia kalatahnoja. Näitä kalavalmisteita lisättiin muihin ruokiin ja saatiin näin tyydytetyksi kaikkien ravintoaineiden tarve. Valitettavasti yleensä vain teknisesti kehittyneillä yhteiskunnilla on varaa ja tarvittavat menetelmät MPC:n valmistamiseen. Ja juuri näiden samojen maiden asukkaat haluavat yleensä ruokansa näyttävän siltä, mitä se todella sisältää. Kalan pitäisi siis näyttää kalalta. Niinpä ihmiset jättävät kalajauhosta tehdyt keksit syömättä. Aikaisemmin kalajauhoa usein käytettiin lannoitteena maataloudessa; sitä kutsuttiin »kalaguanoksi» Koska monet ihmiset tuntevat voimakasta vastenmielisyyttä kalajauhoa kohtaan, sitä käytetään toissijaisena valkuaisainelähteenä, esimerkiksi eläinten rehuna. Sen sijaan että arvokas kalavalkuainen tulisi suoraan merestä ihmisen käyttöön, se ohjataan kulkemaan ensin eläinten kautta. Siipikarjan kasvattajat alkoivat ensimmäisinä käyttää kalajauhoa eläinten rehuksi. Rehukalalajeista varhaisimpia oli menhaden.
|
||
| Myöhemmin Perun anjovetasta valmistetuista pillereistä tuli tärkeä lihakarjan ravinnonlisä. On arvioitu, että ainakin puolet Yhdysvalloissa käytetystä kalasta menee eläinrehuksi.
Merestä on siis tullut eläinten rehun tuottaja. Onko tämä sitten paras tapa hyödyntää meristä saatavaa ravintoa? Vastauksen täytyy olla kielteinen, sillä jokainen olio käyttää 90 prosenttia syömästään ravinnosta hengissä pysymiseen ja vain noin 10 prosenttia kasvuunsa. Siksi valkuaisainetiivisteen syöttäminen eläimille aiheuttaa huomattavan valkuaisainemenetyksen. Tämä menetetty valkuaisainemäärä voitaisiin käyttää suoraan ihmisen ravinnoksi. Eläin, joka syö 50 kiloa kalarehua, voi lisätä painoaan vain noin viidellä kilolla, ja näistäkään kiloista kaikki eivät ole ihmisen ravinnoksi kelpaavaa. Ihminen saa tällä tavoin vain yhden kymmenesosan MPC:n arvosta. Jos ihminen käyttäisi kalavalmisteen suoraan ravinnoksi, se tulisi kokonaan hänen hyväkseen. |
Toisia roskakaloina pidettyjä lajeja pyydetään lannoitteiksi.
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
