Tällaiset kuplat voivat osoittautua erityisen vaarallisiksi, jos sukeltaja on ollut sukelluksissa melko kauan tai sukeltanut hyvin syvälle. Pahimmassa tapauksessa kuplien käyttäytyminen aiheuttaa ilmanpainesairauden eli niin sanotun sukeltajantaudin.
Kun sukeltajan elimistöön on sukelluksen aikana tunkeutunut ylimääräistä typpeä, kestää 6—12 tuntia, ennen kuin on saavutettu uutta painetta vastaava kyllästyspiste. Koska rasvakudokset imevät muita kudoksia enemmän typpeä, tähän kyllästysvaiheeseen pääsy vie lihavilta ihmisiltä kauemmin kuin laihoilta. Myös paineen alenemiseen kuluu heiltä enemmän aikaa, mikäli he ovat olleet sukelluksissa riittävän kauan päästäkseen lähes typen kyllästysvaiheeseen.

Paineen suuretessa verenkierron typpipitoisuus kasvaa yhden litran normaalia suuremmaksi. Kymmenen metrin syvyydessä, jossa vallitsee kahden ilmakehän paine, elimistöön on liuennut noin kaksi litraa typpeä. Jos sukeltaja palaa kahden ilmakehän paineesta nopeasti pintaan, hänen ruumiinsa kudokset ja nesteet ovat kyllästyneet kaksinkertaisella typpimäärällä. Verenkierto ja keuhkot pystyvät tehokkaasti poistamaan tämän ylijäämän ja palauttamaan elimistön typpipitoisuuden normaaliksi.

Jos sukeltaja on joutunut suuremman kuin kahden ilmakehän paineen kohteeksi, toisin sanoen käynyt kymmentä metriä syvemmällä, typpeä on liuennut niin runsaasti, ettei elimistö kykene sitä vaivattomasti poistamaan. Seurauksena saattaa olla sukeltajantauti. Taudin varsinainen aiheuttaja on typpi, joskin elimistön liiallinen hiilidioksidipitoisuus vielä pahentaa tilannetta.
Sukeltajantaudin kaltaiset onnettomuudet voidaan välttää vain nousemalla pintaan hyvin harkitusti.

Sukeltajan täytyy liikkua kyllin hitaasti poistaakseen vähitellen liian typen, jotta ylikyllästys ei pääse kriittiseen vaiheeseen, jossa muodostuu vaarallisia kuplia. Tunnetuin nousumenetelmä, jota nimitetään vaiheittaiseksi paineenalentamiseksi, esiteltiin vuonna 1906. Sen keksijä oli J.S. Haldane. Vaiheittaisessa paineenalennuksessa sukeltaja pysähtyy noin kolmen metrin välein ajaksi,
joka riippuu sukelluksen syvyydestä ja kestosta. Kunkin pysähdyksen pituus, joka suurenee pintaa lähestyttäessä, on merkitty erityisiin paineenalennustaulukkoihin. Helmenpyytäjät tekevät usein monia perättäisiä sukelluksia 30 — 40 metrin syvyyteen.

Kunkin sukelluksen aikana vereen liukenee entistä enemmän keuhkojen sisältämää typpeä. Muutaman sukelluksen jälkeen määrä saattaa kasvaa niin suureksi, että se aiheuttaa pintaan noustessa tautikohtauksen. Tuamotun saarelaiset käyttävät tästä sairaudesta nimeä tarawana.