Kun paineilmaa hengittävät sukeltajat alittavat 30 metrin syvyyden, he saattavat huomata tehokkuutensa alkavan laskea. Heille voi tulla omituisia tuntemuksia. Noin 45 metrin syvyydessä heidän toimintakykynsä on selvästi heikentynyt, ja yli 60 metrin syvyydessä heistä tuntuu kuin he olisivat humalassa. Typpihuumauksen aiheuttama juovuttava tunne voi tässä syvyydessä käydä niin rajuksi, että seurauksena on epilepsiaa muistuttava kohtaus ja tajunnan menetys.

Kohtaus ja taintuminen saattavat johtua yhtä suuressa määrin paineilman hapen korkeasta osapaineesta kuin typpihuumauksestakin. Alkuvaiheessaan, ensioireiden aikana, typpi-huumaus huonontaa äkillisesti arviointikykyä, synnyttää hyvänolontunnetta ja samalla heikentää keskittymiskykyä.

Vaikutus on samanlainen kuin liiallisen alkoholin nauttimisen tai marihuanan polttamisen jälkeen. Niinpä me aluksi nimitimmekin tätä ilmiötä »syvyyksien hurmioksi». Olen itse taipuvainen siihen ja samalla pelkään sitä kuin kuolemantuomiota, koska se tuhoaa itsesäilytysvietin.

Typpihuumaus ei kuitenkaan aiheuta mitään jälkioireita. Välttääkseen sen vaikutukset tarvitsee vain nousta 9—12 metrin syvyyteen. Silloin pää selviää hetkessä, eikä kokemus ole miestä pahentanut. Typpihuumauksen kuten alkoholihumalankin oireet vaihtelevat eri henkilöillä, jopa samalla henkilöllä eri kerroilla.

Syvyyksien hurmio aiheuttaa samanlaisia aistien temppuiluja kuin alkoholihumalakin. Seurauksena voi olla kaiken näkeminen kahtena, joidenkin aistien terävöityminen ja toisten tylsistyminen, leijailun tai murskautumisen tunne, haltioitumisen tai kauhun aaltoja ja arviointikyvyn ja liikkeiden yhteen sovittamisen heikkeneminen. Oireiden lukuisuus osoittaa, kuinka vaikeaa on tarkoin mitata typpihuumauksen vaikutuksia. Sen voi helposti sekoittaa muihin ilmiöihin. Harjaantunut ja voimakastahtoinen sukeltaja

kykenee usein korvaamaan kykyjensä heikkenemisen keskittymällä tiiviisti suoritettavana oleviin tehtäviin. Ne, jotka eivät tajua tai myönnä tarkkuutensa heikenneen, ovat pahemmassa tilanteessa, ja heitä tulisi pitää silmällä.

Typpihuumauksen syistä on esitetty monenlaisia teorioita, mutta yksikään niistä ei ole täysin tyydyttävä. Jotkut otaksuvat, että kaasujen suurempi tiheys ja sitko suurissa syvyyksissä heikentävät keuhkojen puhdistumistehoa ja kasaavat hiilidioksidia, mikä johtaa humalaan.

Tämä olettamus on kuitenkin liiaksi yksinkertaistettu ja sotii koetuloksia vastaan. Niiden mukaan hiilidioksidi tosin voi pahentaa huumauksen oireita, esimerkiksi sukeltajan ponnistaessa voimiaan, mutta se ei riitä aiheuttamaan niitä. Huumausta ei esiinny väsyneellä sukeltajalla, joka hengittää heliumin ja hapen seosta. Jos typpi kuitenkin korvataan argonilla, huumaus on pahempi kuin ilmaa hengitettäessä.

Typpihuumaus eli syvyyshumala ei aina ilmene selvästi. Sen vaikutukset alkavat tuntua 30 metrin syvyydessä ja voimistuvat sukeltajan mennessä syvemmälle. Tavallisia oireita ovat haltioitumisen tunne ja itsesäilytysvietin menetys.