Mereen menevä alaston ihminen on vedessä melkein sokea, altis kylmälle, heikosti virtaviivainen ja vailla sopivia liikkumiselimiä. Jos hän eläisi meressä syntymästään lähtien, hän kenties kykenisi sukeltamaan melkein yhtä syvälle ja yhtä kauan kuin samankokoinen pyöriäinen.
Olemme jo aikaisemmin todenneet, että sukellusnaamarit voivat parantaa sukeltajan näköä ja kamerat täydentää sitä. Sopivat sukelluspuvut suojaavat häntä kylmältä ja parantavat hänen virtaviivaisuuttaan. Hänen käsivartensa ja jalkansa eivät kuitenkaan kelpaa tehokkaaseen liikkumiseen, vaan hän tarvitsee tähänkin keinotekoista apua. Uintivälineet kehittyivät varsin vähän ennen 1500-lukua, jolloin yksi aikansa etevimmistä miehistä alkoi käyttää tarmoaan ja kykyjään pulman ratkaisemiseen. Leonardo da Vincin muistikirjoissa oli erilaisten snorkkelien ja uimaräpylöiden luonnoksia.
Räpylät oli tarkoitettu pikemminkin käsissä kuin jaloissa käytettäviksi, ja ne muistuttivat räpylöin varustettuja kynsiä. Tiettävästi näitä käsiräpylöitä ei koskaan käytetty tai edes valmistettu. Giovanni Borelli, joka suunnitteli monia toimintakelvottomia hengityslaitteita, laati myös sukelluspukuluonnoksen. Tätä pukua käyttävä ihminen saattoi hänen mukaansa »kävellä pohjassa kuin rapu tai uida kuin sammakko kämmenillään ja räpyläjaloillaan». Benjamin Franklin, valtiomieheksi ylennyt painajaoppilas, kirjoitti käyttävänsä uidessaan räpylöitä. |
|
Miljoonat sukeltajat käyttävät nykyään vahvoja ja kestäviä kumisia uimaräpylöitä. Leonardo da Vinci keskitti 1500-luvulla osan neroudestaan uimavälineiden suunnitteluun. Alla näemme piirroksen hänen käsiräpylöistään (A) ja pneumaattisesta pelastusvyöstään (B). Myöhemmin Borelli suunnitteli sukelluspuvun (C), johon kuuluvilla räpylöillä »ihminen saattoi uida kuin sammakko». |
 |
 |
»Poikana tein kaksi soikeaa noin 30 sentin pituista ja 18 sentin levyistä palettia, joiden peukalonreikä piti ne tiukasti kämmeniäni vasten.» Franklin sanoi räpylöiden helpottaneen uimista, mutta väsyttäneen nopeasti ranteet. »Panin myös jalkoihini eräänlaiset sandaalit, mutta en ollut niihin tyytyväinen, koska huomasin, että liikevoima saadaan osaksi jalkaterien ja nilkkojen sisäpuolelta, ei ainoastaan jalkapohjista.»
Ensimmäisten todellista edistystä merkitsevien ja käyttökelpoisten uintiräpylöiden suunnittelija oli Louis de Corlieu. Hän suunnitteli ne 1930-luvulla veteen joutuneiden lentäjien pelastusvälineiksi. Hänen salainen aseensa oli ohut, ryppypintainen kumilaatta, joka kiinnitettiin litteään jousiteräkseen. De Corlieu ryhtyi
markkinoimaan räpylöitään vuonna 1935. Ne levisivät hiljakseen ympäri maailmaa kansallisia ja maantieteellisiä rajoja ylittävän sukeltamisen alakulttuurin piirissä. Toisen maailmansodan jälkeen kymmenet valmistajat myivät miljoonia räpylöitä. Ne kaikki oli valmistettu muovatusta, vulkanisoidusta kumista, mutta mitkään niistä eivät tehokkuudessa vetäneet vertoja de Corlieun käsintehdyille räpylöille.
Insinööritaito on antanut ihmiselle toisen keinon lisätä liikkumatehoaan veden alla: niin sanotut märkäalukset tai sähköskootterit. Molemmat tyypit ovat hengityslaitesukeltajien käytössä. Liikevoimansa ne saavat etu- tai takavetoisista sähköpotkureista. Uusimmissa malleissa on ilmasäiliöt, joten pelkkään märkäpukuun sonnustautuneen sukeltajan tarvitsee vain tarttua suukappaleeseen asettuessaan alukseen tai käydessään skootterin ohjaimiin. Näissä aluksissa on luovuttu istuma-asennosta tehokkaamman makuuasennon hyväksi. Tällaiset kulkuneuvot lisäävät vauhtia ja laajentavat toiminta-aluetta, ja lisäksi ne vähentävät sukeltajantautikohtauksen vaaraa. |
Sähköskootterit ja (vasemmalla) märkäalukset (oikealla), joissa matkustajat ovat makuullaan eivätkä istuma-asennossa, ovat vesikulkuneuvoista uusimpia. Liikevoimansa ne saavat sähköpotkureista. |
|
|
|
|
