On olemassa erikoisia kalastusmenetelmiä, joissa ihminen käyttää opetettuja eläimiä kalojen noutaji­na. Luettelo eläinlajeista, joita on koulutettu kalastajien apureiksi, olisi pitkä ja todennäköisesti epätäydellinen, sillä maailman eri osissa vallitsevat mahdollisuudet ja olosuhteet ovat perin erilaiset. Pelikaaneja on joskus opetettu tuo­maan kalansaaliinsa isännälleen. Englannissa, Skotlannissa ja muuallakin salakalastajat ovat käyttä­neet koulutettuja saukkoja taimenten pyyntiin. Saukko on älykäs eläin, joka oppii hyvin nopeasti sukeltamaan kaloja ja viemään ne lähistöllä piileskelevälle isännälleen.

Kalastusta merimetsojen avulla harjoitetaan erityisesti Japanissa, jossa tämä menetelmä on vanhastaan tunnettu ja virallisesti hyväksytty. Siellä käytetään hyödyksi merimetson luontaista kalastus-vaistoa. Nämä merilinnut syövät kaloja, joita ne pyydystävät uidessaan vedenpinnan alla kovaa vauhtia. Merimetsokalastus on yllättävän tuottoisaa. Monet ammattikalasta­jat harjoittavat sitä vielä nykyään­kin ja saavat tällä tavoin riittävästi saalista elättääkseen itsensä ja suuren perheen. Nuorina vangitut merimetsot ke­syyntyvät varsin hyvin. Ne elävät kalastajien majojen ympäristössä ja telmivät vapaasti rannikon lammissa.

Ennen kalastamaan lähtöään ihminen kokoaa lintunsa ja kiinnittää nyörin kunkin linnun siipien tyveen. Estääkseen lintuja nielemästä pyydystämiään kaloja kalastaja panee metallirenkaan niiden kaulan ympärille. Jotkut kalastajat solmivat nyörin suoraan linnun kaulaan; metallirenkaan käyttö on tällöin tarpeetonta.
Pieneen veneeseen kootut linnut viedään ensin suotuisaan paikkaan, jossa kalastaja päästää ne veteen. Merimetsot sukeltavat ja nousevat takaisin pintaan kala nokassaan. Kansimiehen täytyy pidellä kiinni nyöreistä ja estää niitä sotkeutumasta toisiinsa lintujen ollessa sukelluksissa. Hänen työnsä on erittäin vaikeaa ja vaatii suurta taitoa. Kalastaja opastaa usein kasvattejaan huutelemalla niille. Hän pitelee pitkää seivästä, ja kurkottaa sitä merimetsoa kohti, joka nousee tällöin pintaan saalis nokassaan. Kalastaja vetää seipään takaisin ja tarttuu kalaan ja laskee sitten irti lintunsa, joka viilettää etsimään uutta saalista. Monilla japanilaisilla kalastajilla on todellisia merimet-solaivueita. Rikkaat kalastajat omistavat jopa satakunta merimetsoa.

Etusivu
Kalastusta lintujen avulla
Simpukan aistit

Japanilainen kalastaja ryhtyy kalastamaan opetettujen merimetsojen avulla. Merimetsokalastusta harjoitetaan myös öisin, ja kalat houkutellaan tällöin veneen luo tulia polttamalla.

Jos merimetsot eivät osoita riittävää kalastusintoa, niitä rangaistaan ja piestään säälimättä. Työpäivä kestää kahdeksan tuntia. Sinä aikana linnut lähetetään taukoja pitämättä veteen noutamaan saalista isännälleen. Iltapäivän lopulla kalastaja vapauttaa merimetsonsa, jotka saavat nyt pyydystää kaloja itselleen ja ahmia hyvin ansaitun aterian. Myös kiinalaiset ovat käyttäneet samaa menetelmää. Tutkimusmatkailija O. Dapper kertoo Kiinan keisarikuntaa kuvailevassa selostuksessaan, joka julkaistiin Amsterdamissa vuonna 1676, että tuon ajan kiinalaiset kalastivat usein merimetsojen avulla. Tätä kalastusta harjoitettiin joissa, jokisuistoissa ja matalissa rantavesissä. Kiinalaiset eivät japanilaisten tavoin kiinnittäneet lintuihinsa nyörejä eivätkä panneet niiden kaulaan rengasta, vaan he antoivat lintujen liikkua vapaasti. Kalastajat odottelivat, että merimetso palasi vedenpintaan kala nokassa. He ottivat linnun kiinni, avasivat väkivalloin sen nokan ja pakottivat sen luovuttamaan saaliinsa. Merimetsot, jotka palasivat useita kertoja tyhjin toimin, saivat kärsiä ankaraa kuritusta. Kalastajat hakkasivat niitä kepillä niin perinpohjaisesti, että O. Dapperin mukaan lintujen höyhenet
»lensivät pilviin».

	Merimetsoperhe. Merimetso (Phalacrocorax carbo) pesii paitsi puissa myös kallionkoloissa ja rantajyrkänteillä. Se munii 3—4 munaa ja hautoo niitä kolmisenkymmentä päivää.
	Merimetso-kalastusta Madagawajärvellä. Japanilaisen Keiisai Jeisenin kaiverrus 1700-luvulta. Merimetsokalastusta on harjoitettu myös Euroopassa. Esimerkiksi Englannin hovissa se oli varsin suosittua huvia 1600-luvulla.