Merten salaisuudet no:11. 1977 |
|
|
|
|
| Antarktiksen kaloja |
 |
 |
|
Etelämeren ympärysvesien kalalajeja ei yleensä tavata missään muualla. Jotkut yksilöt saattavat tietysti vaellella, mutta muuan tutkijaryhmä havaitsi, että 83 Prosenttia heidän tutkimuksissaan mukana olleista eteläisistä kalalajeista oli sellaisia, että niitä tavattiin vain heidän tutkimusalueillaan.
Tämä ei ole niinkään outoa, sillä vaikka etelä mantereren ympärillä olevan merialueen ja maapallon muiden merialueiden välillä tapahtuu veden vaihtumista, niin merivirtojen ja meren lämpöjakautumien vaikutuksesta Etelämannerta ympäröivien merien eliöstö on jossain määrin eristetty. Niinpä etelässä saalistaneet valaanpyytäjät palasivat kotiin kertoen tarinoita aikaisemmin tuntemattomista verettömistä kaloista, joiden kidukset eivät ole punaiset vaan valkoiset. Tähän erikoiseen jääkalojen heimoon kuuluvilla kalalajeilla on toki kuitenkin verta läpikuultavissa ruumiissaan. Niiden veri on vaaleaa siksi, että siitä puuttuvat punasolut. Veressä on kuitenkin tumallisia valkosoluja.
Selkärankaisten veren hemoglobiinia sisältävät punasolut ovat tavallisesti tarpeen hapen kuljettamiseksi eläimen elimistöön. Jääkaloilla hapen kuljetus tapahtuu jollakin muulla tavalla, siitä huolimatta, punasolujen puuttuessa, niiden veressä on 0,7 tilavuusprosenttia happea — Noin kymmenysosa siitä, mitä muilla kaloilla tavallisesti on veressään. |
Ongelmaksi jää se, miksi ja kuinka jääkalat menettivät punasolunsa ja miksi muilla kaloilla on punasolut, jos kerran jääkalat pystyvät tulemaan toimeen ilman niitä.
Jääkalat eivät suinkaan ole arktisten vesien ainoita kaloja. Useimmat siellä elävät lajit kuuluvat Notothenioidei - alalahkoon. Tähän ryhmään lukeutuvat antarktiset ahvenet, rosvokalat ja lohikäärmekalat. Näistä lajeista runsaslukuisempia ovat luultavasti
antarktiset ahvenet. Ne ovat pohjakaloja, jotka syövät pieniä selkärangattomia ja leviä. Ne ovat myös hyvin sopeutuneet elämään merijään alla. Rosvokalat muistuttavat hieman antarktisia ahvenia, mutta niillä on suurempi pää ja niiltä puuttuvat jääkalojen tavoin suomut. |
|
Lohikäärmekalat eroavat selvästi näistä heimoista, sillä niiden muoto on pitkänoloinen ja niiltä puuttuu piikikäs selkäevä. Joillakin lohikäärmekaloilla on teräväkärkinen kuono ja kookkaat kulmahampaat, jotkut lohikäärmekalat ovat lähes suomuttomia.
Näiden runsaslukuisempien kalojen lisäksi on eteläisillä vesissä myös muita, usein syvällä uivia kalalajeja ja - ryhmiä. Näihin kuuluvat muun muassa kivinikat, eräät lämpimiltä vesiltä vaeltavat turskat, kampelat, simpukkakalat. Simpukkakalat eivät ole yleisempiä alueen kaloista, mutta niitä tavataan lähes kaikilla eteläisillä vesillä. |
 |
Yksi oudomman näköisistä eteläisten vesien kaloista on jääkala, katsottiinpa sitä sitten sivulta tai päältä, (yllä kuvat) Kalojen poikkijuovien kuviointi naamioi ne näkymättömiin.
Joitakin kaloja nähdään niin harvoin, että niitä on vaikea tavattaessa tunnistaa. Näin on laita tämänkin antarktiksen ahventen heimoon kuuluvan kalan kanssa, jotka valokuvattiin McMurdon salmen pohjalla.
Jääkalan outo ulkonäkö selitettiin aluksi johtuvan siitä, että sillä ei ole lainkaan verta. Myöhemmin havaittiin, että näillä ainutlaatuisilla kaloilla on kirkas veri, joka kiertää niiden läpikuultavassa ruumiissa. |
|
Pohjoinen jäämeri on maapallon kaikista valtameristä matalin. Yksi oudoimmista siellä tehdyistä havainnoista on ollut se, että vaikka kalalajien määrä on melko vähäinen, erilaisia meriselkärangattomia on hyvin runsaasti. Pohjoisen jäämeren yleisimmät kalat ovat pohjakaloja. Niihin kuuluvat kivinikat, simpukkakalat, turskat, simput ja kampelat. Simpulle on kehittynyt ahvenkaloille tyypillisiä piirtritä, joiden vuoksi ne muistuttavat Etelämanteren ympärillä olevien merialueiden antarktisia ahvenia. Niillä on suhteettoman kookas sammakkomainen pää ja suuret kiduskammiot. Simppujen rintaevät ovat leveät ja niiden pyrstössä ei ole lovea. Niiden sivusuuntaisia liikkeitä synnyttävät lihakset ovat heikosti kehittyneet. |
 |
Elinympäristön ankeus on kalojen esiintymistä rajoittava tekijä. Alhaiset lämpötilat, vuoroveden vaihtelun murskaaman jään tuhoava voima, jään muodostuminen ja sulamisen aiheuttama suolapitoisuuden vaihtelu sekä kookkaimpien kasvien puuttuminen vaikuttavat kaikki osaltaan elinympäristön kovuuteen.
Kanadalaisen tohtori Joseph MacInnisin johtamalla tutkimusretkikunnalla oli pohjaigluksi kutsuttu tarkkailukammio. Se sijaitsi Resolute-lahdessa noin tuhat kilometria pohjoisen napapiirin pohjoispuolella ja toimi sukeltajien tukikohtana.
Sukeltajien tekemät havainnot vahvistavat kalalajien ja muiden merieläinten vähäisen epäsuhdan: biologit keräsivät vain kymmenkunta kalalajia ja lähes sata eri lajia selkärangattomia eläimiä. |
 |
Tohtori Alan Emery oli yksi näistä biologeista ja hän kuvasi näkemänsä seuraavasti: »Havaitsin kasveja ja eläimiä olevan paljon runsaammin kuin olisin ikinä uskonut, joskin tropiikkiin verrattuna näiden vesien eliölajien vaihtelevuus on paljon pienempi. Jos emme olisi itse sukeltaneet kylmiin syvyyksiin, emme olisi koskaan tajunneet arktisen merien elämän runsautta ja sitä, kuinka hitaasti se kasvaa, liikkuu ja lisääntyy.» |
|
Pohjaiglun sukeltajat näkivät usein kookkaita meduusoja, joilla joskus oli mukanaan vapaakyytiläisinä pieniä kaloja. Myös erilaiset kampamanellit ja vapaakiduskotilot ovat yleisiä. Monilla niistä oli läpuikuultava ruumis. Pienikokoisia merietanoita oli runsaasti.
Niitä oli pohjalla syömässä rakkoleviä peittäviä pikkuleviä. Litteät, panssaripeitteiset siirat käyskentelivät pitkin pohjaa muistuttaen melkoisesti sukupuuttoon kuolleita trilobiitteja. Pienet planktonäyriäiset, kalmarit, mustekalat ja valaat kuuluvat myös alueen eläimistöön. |
Napaseutujen merieläimet ovat usein muodoiltaan, väritykseltään ja käyttäytymistavoiltaan hyvin samanlaisia, vaikka ne saattavatkin kuulua eri lajeihin, sukuihin tai jopa heimoihin. Kuvien esittämät otukset ovat kotoisin antarktiksen vesiltä. Näihin kuuluu hämmentävän värikäs meduusa ja uhkaavan näköinen siira. Merivuokko syö piikikästä meritähteä. Toinen merivuokko on nielemässä meduusaa. Siira ja pari polyyppiä on osunut lähelle toisiaan. |
|
|
© Jacques-Yves Cousteau
Edito Service S.A.
1976 Oy Concert Hall Society Ab
Digitointi Jari Saarinen |
 |
|