Merten salaisuudet no:11. 1977
 
Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon
Moninimisiä painike

Merimiehet ovat valppaita huomioitsijoita. He antoivat nopeasti nimet näkemilleen linnuille. Joskus samoille lintulajille annettiin useampikin eri nimi. Monesti taas useita erilajeja kutsuttiin nopean tunnistamisen helpottamiseksi samalla nimellä.

Saarelta saarelle ja maasta maahan vaihtelevat, tavallisten ihmisten antamat lintujen nimet saattavat perustua johonkin näkyvään seikkaan - kuten esimerkiksi nokan väriin. - tai sitten ne voivat olla tulosta merimiehen mielikuvituksesta.

 

lintu

Jonkun myrskylinnuksi kutsumaa lintua saattoi joku toinen kutsua liitäjäksi. Monet eri merilinnut lentävät hyvin lähellä merenpintaa ja näyttävät viistävän sen pintaa. Tämän vuoksi lukuisia eri lintuja kutsutaan viistäjiksi tai liitäjiksi. Albatrossien nimen uskotaan johtuvan espanjan pelikaania tarkoittavasta sanasta Alcatraz. Suomalaisten merimiesten käyttämä nimi kookkaasta albatrosseista oli Kapin lammas, joka johtunee näiden lintujen esiintymisestä Kap Hornin eteläpuolisilla vesillä sekä niiden suuresta koosta.

lintu

Tämän sivun kuvien esittämä isouikku, jota joskus kutsutaan Antarktiksen kotkaksi, käy nuorten lintujen ja vartioimattomien munien kimppuun.

kuvalinnusta

Merimiesten jälkeen tulivat tiedemiehet, jotka tutkivat lintuja ja yrittivät saada aikaan jonkin laista järjestystä nimistössä. Kaikissa tapauksissa he eivät kuitenkaan päässeet edes keskenään sovintoon siitä, millä nimellä lintuja olisi kutsuttava ja kuinka ne olisi ryhmiteltävä. Tästä syystä esimerkiksi valssilinnut, jotka kuuluvat myrskylintuihin, mutta joiden nokka on leveä, ovat saaneet oman, muista selvästi erottuvan nimensä. Nimi juontuu mahdollisesti siitä, että ne syövät valaiden tapaan pieniä äyriäisiä. Muuan tutkija kirjoitti: ”Valssilinnut ovat taksonomisesti äärimmäisen mutkikas myrskylinturyhmä, ja niitä on lähes mahdoton erottaa toisistaan merellä.” Liitäjät eivät ole hankalia ryhmitellä, mutta niidenkin nimistössä on ongelmia.
 
ihmisiä ja lintuja
Pienimmät liitäjät pesivät yleensä pehmeään maahan kaivamassaan kolossa melko kaukana Etelämantereen pohjoispuolella Etelä- Amerikan sekä Australian ja Uuden Seelannin vesillä. Eteläisin niistä on nokikiitäjä, jonka tiedetään pesineen Macquarie-saarella. Kesäkuukausien aikana se voi hakea ravintonsa melkein Etelämantereen rannikolta.
Kihut ovat muista selvästi erottuvia saalistajia, jotka käyvät yksinäisten, pienikokoisten lintujen kimppuun. Kihuja on neljää eri lajia: merikihu, tunturikihu, leväpyrstökihu, ja iso kihu. Kolme ensimmäistä lajia ovat pohjoisten napaseutujen ja subarktisessa.
korvamerimetso
Eteläisen pallonpuoliskon Merinetsoilla (yllä, tutkijoiden kanssa ) on yleinsä valkoinen rinta ja vatsa. Pohjoisen pallonpuoliskon korvamerimetsojen (alempana) höyhenpuku on yksinkertaisemmin musta.
Isokihu syö myös munia ja käy erityisesti pienempien pingviinilajien poikasten ja munien kimppuun. Sillä — kuten muillakin kihuilla — on koukkupäinen nokka ja käyrät kynnet räpyläjaloissaan. Joskus isokihua on vähemmän osuvasti kutsuttu » Antarktiksen kotkaksi ». Itse asiassa pienikokoisimmatkin pingviiniaikuiset karkottavat isokihun helposti yhdyskunnan alueella.

© Jacques-Yves Cousteau
Edito Service S.A.

1976 Oy Concert Hall Society Ab

Digitointi Jari Saarinen

ylös