Erakkoravut suojautuvat yleensä tyhjiin kotilonkuoriin. Niiden takaruumis on pehmeä ja oikealle banaanimaisesti kaartuva, joten se voi mukautua asumuksen muotoon. Eturuumista ja raajoja peittää sen sijaan äyriäisille tyypillinen kitiinikuori. Oikea saksipari on vasenta vahvempi.

Sen avulla erakkorapu paitsi saalistaa, myös sulkee kotilonkuoren aukon vetäytyessään asumukseensa. Seuraavana ovat kävely-raajat, ja niitä seuraavan raajaparin avulla rapu tarrautuu kotilonkuoreen. Takimmaiset vatsaan kiinnittyneet raajat, jotka muistuttavat hummerin viuhkamaisen pyrstön raajoja, toimivat eräänlaisina kynsinä, jotka varmistavat pitävän kiinnittymisen kotiloon. Takaruumiissa on vain vasemmalla puolella pienet raajat.

Valmiit asumukset Euroopan rannikoiden yleisin erakkorapu on bernhardinrapu, Paqurus bernhardus. Rannalla tavataan vain nuoria yksilöitä. Niiden punakeltaisen eturuumiin voi nähdä pilkistävän purppura- ja rantakotiloiden kuorista. Ne ovat varsin ketteriä huolimatta kantamuksestaan, joka suojelee niitä aaltojen iskuilta ja kuivumiselta laskuveden aikana. Syvemmällä elävät aikuiset kasvavat noin 70 senttiä pitkiksi ja suojautuvat hoikkasarvikotiloon. Trooppisten seutujen rannikoilla elää puolittain maalla asuvia

Coenobita-suvun erakkorapuja. Ne suojaavat itsensä tavallisesti kotilonkuorilla, mutta niiden voi nähdä käyttävän niinkin omituisia suojia kuin bamburuo'on kappaleita, kookospähkinän kuoria ja jopa lampunsiruja. Pylop agurus-suvulla kotilonkuori, joka on kokonaan sammal-eläinten peitossa (nämä ovat pieniä yhteisöin eläviä merieläimiä), lopulta hajoaa ja rapua suojaa pelkästään sen mukana kasvavan

sammaleläinyhteisön kalkkialusta. Intian valtameressä elävillä Py/oche/es-sukuisilla erakkoravuilla on suora pyrstö, ja ne asustavat bamburuo'on pätkissä. Antillien Xy/opagarus-suvun ravut suojautuvat kovettuneisiin puunpalasiin, joihin niiden pyrstönpää muodostaa eräänlaisen tulpan. Kaikki erakkoravut eivät kuljeta asuntoa mukanaan, vaan elävät esimerkiksi korallien tai sienten muodostamissa koloissa. Ehkäpä juuri tämä selittää erakkorapujen omalaatuisen suojautumistavan alkuperän. Kaikkiruokaiset erakkoravut syövät yleensä tähteitä. Ne leikkaavat ruokansa saksillaan ennen kuin panevat sen suuhun.

Bernhardinrapu saattaa syödä pieneliöitä ja leviä. Joillakin lajeilla on omituinen tapa siivilöidä vedessä olevat ravintohiukkaset tuntpsarviensa pitkien halkeamien avulla. Silloin tällöin ne sipaisevat tuntosarvillaan leukaraa-jojaan, ikään kuin nuolaisevat, estääkseen ravintohiukkasten putoamisen. Maaelämään siirtyneet erakkoravut saattavat kiivetä pensaisiin ja syödä versoja tai jopa hyökätä linnunpoikasten kimppuun. Kerrotaan, että palmu-rosvot pystyisivät rikkomaan kookospähkinöiden kuoren. Tuntuu kuitenkin todennäköisemmältä, että ne käyvät van pudotessa särkyneiden kookos

Pagurus alatus -lajin zoea-toukka. Neljän muodonvaihdoksen jälkeen siitä tulee pieni erakkorapu, ja se etsii itselleen kotilonkuoren. Sukukypsyyden se saavuttaa vasta yksivuotiaana. pähkinöiden kimppuun. Ne syövät myös saagoa (saago palmun ydintä) ja erilaisia raatoja. Ne pystyvät myös kiipeämään pitkin palmun runkoa. Väitetään, että hyvä palmurosvojen pyydystämiskeino on kietoa ruohoa korkealle palmun rungon ympärille. Laskeutuessaan latvasta rapu törmää ruohoon, ja luullen olevansa jo maassa se päästää otteensa, putoaa ja murskaantuu puun juurelle. Tänä lienee vain tarinaa; todennäköisesti sen vertainen putous ei voisi murskata ravun panssarikuorta. Lisääntyminen ja kasvu Bemhardinrapu lisääntyy lähes ympäri vuoden. Niinpä kaikkina vuodenaikoina voikin nähdä naaraita, jotka kantavat vatsaan kiinnittyvien raajojensa tyvessä noin 10 0000—15000 pientä mustan violettia munaa. Silloin täliöin naaraat tulevat ulos kotilonkuoristaan tuulettaakseen munia. Munista kuoriutuu uivia toukkia, joita kutsutaan nimellä -zoéa». Muodoltaan ne muistuttavat hieman pienen pientä katkarapua. Kasvunsa aikana ne läpikäyvät neljä muodonvaihdosta ja etsivät sitten itselleen pienen kotilon-kuoren. Lisääntymiskykyisiä niistä tulee vasta vuoden kuluttua. Koiras ja naaras eivät ulkonaisesti juuri eroa toisistaan. Vain pyrstössä sijaitsevat pienet raajat ovat tehtäviltään ja rakenteeltaan erilaiset. Usein koiras on myös kooltaan suurempi. Kasvaessaan erakkoravun täytyy silloin tällöin luoda kuortaan. Vanha panssari aukeaa vatsan kohdalta ja putoaa pois. Myös kotilonkuorta on vaihdettava kun se tulee liian pieneksi. Erakkorapu tutkii saksillaan kauan uutta kuorta. Jos se tuntuu sopivalta ja ympäristössä on rauhallista, rapu äkkiä vetää pyrstönsä vanhasta kuoresta ja sujauttaa sen uuteen.

Monet maalla elämiseen sopeutuneet erakkoravut, esimerkiksi Coenobita-sukuiset, joutuvat toukkiensa takia palaamaan mereen. Nämä näet voivat elää vain vedessä. Omalaatuista yhteiselämää Kuten kaikki muukin pitkään merenpohjassa oleva myös erakkorapujen asustamat kotilonkuoret peittyvät nopeasti sieniin, leviin, merirokkoihin tai polyyppeihin. Lisäksi eräät merivuokot elävät yhdessä erakkorapujen kanssa.

Niiden kumppanuus on varsin erikoista: suuret bernhardinrapuyksilöt kuljettavat usein suojakuorellaan yhtä tai useampaa Callactis parasitica -lajin merivuokkoa. Kun rapu syö, merivuokko poimii muruset tuntosarvillaan. Toinen laji, Pagurus prideauxi, kantaa mukanaan Adamsia paffiafa-lajin merivuokkoa. Toisin kuin Callactis tämä merivuokko ei voi kiinnittyä kiveen, vaan ainoastaan erakkorapuun. Sen jalkalevy kietoutuu tiukasti kotilonkuoren ympärille, ja suu avautuu heti ravun suun alapuolella.

Vaikka rapu vielä kasvaisikin, ei sen kuitenkaan tarvitse vaihtaa kotilonkuorta, koska merivuokkokin suurenee ja lisää siten asumuksen kokoa. Myös tämä merivuokkolaji käyttää hyväkseen erakkoravun ruoantähteet. Vastapalvelukseksi merivuokko suojaa rapua erilaisten mustekalojen hyökkäyksiltä polttiaislonkeroillaan. Erakkorapu näyttää olevan immuuni kumppaninsa myrkylle. Paguropsis typica menee vielä astetta pitemmälle tässä yhteiselämässä: Anemonia mammilifera -lajin merivuokko kietoutuu suoraan ravun ympärille, eikä kotilonkuorta tarvita. Parapagurus pilosimanus-lajilla on suuret silmät, vaikka se elää syvyydessä, jonne valonsäteet eivät ulotu. On mahdollista, että se saa tarvitsemansa valon kantamastaan fosforinhohtoisesta merivuokosta.

Ylinnä: Vaarallista kotipaikanetsintää. Paguristes oculatus, joka juuri on luonut kuoripanssarinsa, on hyvin herkästi haavoittuva ja oivallinen saalis kaloille. Siksipä se ei lähdekään vannasta kotilonkuorestaan ennen kuin uusi on tiedossa. Keskellä: Kotilonkuoren poikkileikkaus osoittaa, kuinka rapu on siihen kiinnittynyt. Alinna: Kotilonkuori takaruumiin suojana. Erakkorapu voi jatkaa normaalia elämäänsä.