Kapteeni Joshua Slocumin 10,5-metrisellä aluksella tekemä matka oli pituudeltaan yli 73 000 kilometriä.

Meren suurimpia houkuttimia on ollut maailmanympäripurjehduksen tarjoama haaste. Jokainen merenkulkija tietää, että sen suorittamiseen tarvitaan vain merikelpoinen alus, ruokaa ja vettä sekä tuulien, vesien ja merenkulun tuntemusta. Kuitenkin vasta 1500-luvulla ihminen — Magalhaes miehineen — purjehti maailman ympäri. Ja vasta viime vuosisadalla tämä urotyö tapahtui yksinpurjehduksena.

Yksinpurjehtija oli Nova Scotiasta kotoisin oleva, sittemmin Yhdysvaltain kansalaisuuden saanut kapteeni Joshua Slocum. Matka maailman ympäri ei ollut tyhmänrohkea yritys, sillä Slocum oli hyvin perehtynyt merenkulkuun kalastusaluksilla ja rahtilaivoilla. Hän suunnitteli matkansa tarkasti. Slocum meni jopa niin pitkälle, että rakensi itse veneensä, 10,5 metriä pitkän Sprayn, jonka runkona hän käytti sata vuotta vanhan osterilaivan hylkyä. Slocum muotoili laivansa uudesta puusta äärimmäisen kärsivällisesti ja huolellisesti ja tilkitsi sen ennen kuulumattomalla puuvillan ja rohtimen sekoituksella.

Huhtikuun 24. päivänä 1895 tämä huimapäinen 51-vuotias merenkävijä aloitti purjehduksensa Bostonista. Hän suuntasi matkansa yli Atlantin, ohi Azorien ja saapui Gibraltariin, jossa sai myrskyisän vastaanoton. Sitten hän purjehti lounaaseen, ylitti jälleen Atlantin ja poikkesi Brasiliaan, ensin Pernambucoon ja sitten Rio de Janeiroon. Hän matkasi pitkin Etelä-Amerikan rannikkoa ja pääsi Uruguayn ja Argentiinan välisen Rio de la Platan kohdalle jouluun mennessä.

Matkalla sattui monia tapauksia, jotka olisivat saattaneet päättyä onnettomasti. Slocum kertoi, että kerran valas ilmoitti läsnäolostaan raapimalla selkäänsä Sprayn köliin. Mutta sen sijaan, että olisi pelästyttänyt Slocumin kääntymään takaisin, jättiläinen sai hänet ihastumaan itseensä. Kapteeni kirjoitti, että »valaan hyvälle ja herkälle huumorintajulle ei löydy vertaa».

Matkan ensimmäisten kuukausien aikana Slocumia koettelivat yksinäisiä purjehtijoita ahdistavat ongelmat, esimerkiksi suunnaton yksinäisyydentunne, jota ei edes hänen kirjavarastonsa pystynyt aina lievittämään. Syötyään pilaantunutta ruokaa ja jouduttuaan heittämään luumuvarastonsa yli laidan hän ikään kuin ensi kertaa tajusi, että jos hän sairastuisi, ei olisi ketään laivaa ohjaamaan.

Slocum jatkoi hellittämättä matkaansa ja saapui yhdelle matkansa hankalimmista osuuksista – Magalhaésinsalmeen — eteläisen pallon puoliskon keskikesän aikaan. Ehkäpä vain kesäilmojen ansiosta hän pääsi salmen läpi, mutta silti hän sai kamppailla kovaa merenkäyntiä ja voimakkaasti puhaltavia tuulia vastaan.

Matkan yksinäisin osuus oli vielä edessä, sillä kaakkoisella Tyynellämerellä ei ole liiemmälti saaria, ja kuten kapteeni päiväkirjansa lopussa alistuneen leikillisesti toteaa, Spray ei löytänyt uusia manteria. Hän jatkoi matkaansa Marquesa-, Samoa- ja Fidzisaarten sekä Uuden-Kaledonian kautta Australiaan, jossa vietti joulun 1896. Sitten hän purjehti pohjoiseen kohti Uutta-Guineaa ennen kuin suuntasi jälleen länteen päin. Hän ylitti Intian valtameren ohittaen nykyisen Indonesian, joka Slocumin aikaan tunnettiin nimellä Hollannin Itä-Intia. Tuuli ja meri eivät aiheuttaneet kaikkia vaaratilanteita, joihin Slocum joutui. Vaara uhkasi myös manterelta, sillä koskaan hän ei voinut olla varma millaisen vastaanoton saisi maihin poiketessaan. Slocum oli merenkävijä, ei sotilas, ja hän olisi helposti saattanut törmätä epäystävällisiin alkuasukkaisiin, eikä hänestä olisi kuultu enää mitään. Suuntanaan Afrikka Spray ohitti Madagaskarin omalaatuisen saaren ja saavutti Hyväntoi-vonniemen juuri oikeaan aikaan; Slocum vietti joulun 1898 Kapkaupungissa. Kotimatka suuntautui luoteissuunnassa yli Atlantin. Ascensionin saaren ja Karibianmeressä sijaitsevan Antiguan kautta Slocum purjehti pitkin Yhdysvaltain rannikkoa kohti Bostonia, jonne hän saapui 27. kesäkuuta 1898. Peloton Slocum oli matkannut yli 73000 kilometriä eikä ollut lainkaan »kulunut», kuten hän itse asian ilmaisi. »Matka oli minulle hyödyksi monin tavoin», hän kirjoitti myöhemmin.