Vuonna 1947 Thor Heyerdahl ja Kon-Tiki vahvistivat olettamuksen, että ihminen on lautalla ylittänyt Tyynenmeren Etelä-Amerikasta Polynesiaan. Vuonna 1969 hän lähti matkaan todistaakseen toisen teorian, jonka mukaan muinaiset egyptiläiset purjehtivat merivirtojen ohjaamina papyrusveneillä Atlantin yli Amerikkaan.

Tästä syystä egyptiläisten ja mayojen ja inkojen kaislaveneiden samankaltaisuus ei olisi sattuma. Heyerdahl ja kuusi muuta miestä koettivat tehdä saman matkan kaislaveneellä, jonka nimeksi oli annettu Ra muinaisen egyptiläisen auringonjumalan mukaan.

Ra hinattiin Egyptin pyramidien varjosta, missä se oli rakennettu muinaisten yksityiskohtaisten mallien mukaan, läpi Pohjois-Afrikan Safin satamaan Marokkoon. Tohtori Heyerdahl toivoi, että merivirta kuljettaisi veneen kohti kaakkoa läpi kapean ja vaarallisen Afrikan ja Kanariansaarten välisen väylän. Hän uskoi, että toinen merivirta veisi Ran sitten länteen yli Atlantin. Hän arvioi, että Ra olisi Antillien paikkeilla puolentoista kuukauden kuluttua ja saapuisi Jukatanin niemimaalle muutamaa viikkoa myöhemmin.

Monet epäilijät ennustivat, että alus uppoaisi jo vesillelaskussa, mutta näin ei käynyt. Heyerdahl ja Ra eivät kuitenkaan koskaan saavuttaneet määränpäätään. Matka keskeytyi syystä, johon kukaan ei ollut uhrannut ajatustakaan. Ran matka opetti meille yhden erittäin tärkeän seikan muinaisegyptiläisestä laivanrakennuksesta. Papyrusveneen perä upposi lopulta kokonaan, ja Heyerdahl oivalsi, että se, minkä hän miehistöineen oli uskonut olevan pelkän koristeellisen yksityiskohdan, olikin itse asiassa nerokas insinööritaidollinen laite, jonka avulla papyrusveneet pysyivät pinnalla avomerellä. Muinoin niissä kaikissa oli korkealle ylös nouseva ja sisäänpäin kaareutuva perä, joka oli kiinnitetty kireästi kanteen sidottuun köyteen. (Rassa ei ollut sellaista köyttä, koska sitä pidettiin tarpeettomana.)

Köyden tehtävänä oli kannattaa perää veden yläpuolella ja pitää yhdessä niitä kaislakimppuja, joista vene oli tehty, kun niihin kohdistui epätavallisen suuri paine. Ennen kuin Heyerdahl ja hänen miehistönsä tajusivat

tämän, perä ehti vettyä niin pahasti, ettei vene päässyt edes pienimpien laineiden yli. Heyerdahl ja hänen toverinsa joutuivat jättämään Ran, kun se hajosi kappaleiksi korkeassa aallokossa. Tästä Atlantin yli suuntautuvasta odysseiasta oli silloin matkattu runsaat kolme neljännestä.

Masentumatta tästä takaiskusta miehistö päätti entistä lujemmin pyrkiä määränpäähänsä voidakseen todistaa Heyerdahlin teorian. Noin kymmenen kuukautta myöhemmin Titicacajärveltä Etelä-Amerikasta Marokkoon kuljetetut intiaanit rakensivat Ra 2:n. Se oli kolmisen metriä edeltäjäänsä lyhyempi, ja siinä oli kahdeksan hengen miehistö entisen seitsemän sijaan. Mutta ennen kaikkea siinä oli perä, jota meri ei pääsisi luhistamaan. Seuraten melko tarkasti Ran reittiä, Ra 2 yIitti menestyksellisesti Atlantin Safista Barbadosiin 57 päivässä.

Toisella uskaliaalla miehellä oli teoria, jonka mukaan ihminen voisi pysyä hengissä varsin kauan pelkällä meren tarjoamalla ravinnolla. Tämä mies oli ranskalainen fyysikko Alain Bombard.

Vuonna 1952 hän lähti matkaan L'Hérétiquenimisellä kumilautalla todistaakseen väitteensä. Hänen tarkoituksenaan oli purjehtia Casablancasta Atlantin yli Länsi-Intian saaristoon. Hän aikoi syödä koko matkan ajan pelkkää kalaa ja saada tarpeellisen nesteen kalojen kudosnesteistä ja sadevedestä. Lautalla oli mukana ruokaa ja vettä hätätapausten varalta. Jos ruoka- ja juomavaraston sinetit olisivat koskemattomia vielä perillä, tutkimusmatka olisi onnistunut.

Yksinäisen matkan ensimmäiset päivät sujuivat hyvin. »Kalaa oli paljon», Bombard kirjoitti. »Pieni lentokala paiskautui vasten purjettani ja putosi lautalle.» Hän sai vaihtelua ruokavalioonsa planktonista, jota pyydysti tiheäsilmäisellä verkolla. »Se maistui hummerilta, toisinaan katkaravulta ja toisinaan taas joltakin vihannekselta.» Kahteenkymmeneenkolmeen päivään hän ei saanut sadevettä, mutta kalojen kosteus sammutti hänen janonsa. Silti hänen teki mieli juoda valtavia määriä jotain nestettä. »Uneksin oluesta», hän kertoi.

Bombard huomasi, että todellinen vaikeus olikin »aavan meren kammo», kuten hän asian ilmaisi.
»Ei kuulunut ihmisääniä eikä muuta maan tuttua hälyä. Vain tuulen pauhinaa, rikkoutuvien laineiden vetistä suhinaa, purjeen hermostuttavaa lepatusta. Ja silloin tällöin näkyi hiekkapaperi selkäänsä lautanpohjaan raapivan, kärsivällisesti ja hellittämättä seuraavan hain pää.» Kahden Atlantilla vietetyn kuukauden jälkeen L'Hérétique laski maihin Barbadoksessa. Hätävarastot olivat avaamattomia.

Vuonna 1969 epäonnistui Thor Heyerdahlin ensimmäinen yritys todistaa, että muinaiset egyptiläiset ovat voineet ylittää Atlantin papyrusveneillä. Meri luhisti hiljalleen Ran (viereinen sivu ja alla).