Sumu verhosi Elbejoen ja Pohjanmeren, kun Henrik Kurt Carlsen lähti Flying Enterprise - laivallaan Hampurin satamasta joulukuun loppupuolella vuonna 1951. Atlantilla raivosi yksi vuosisadan tuhoisimmista myrskyistä. Ilma oli tulvillaan vaikeuksiin joutuneiden laivojen lähettämiä SOS-merkkejä. Kapteeni Carlsenin hätämerkkiin tuli koko maailma kiinnittämään huomiota.

Laiva kulki hitaasti läpi Englannin kanaalin ja sai töin tuskin pidetyksi kurssinsa myllertävässä meressä. Päästyään Atlantille se joutui keskelle kymmenen metrin korkuisia aaltoja. Laiva oli kevyt, vain kolmannes sen kantokyvystä oli käytössä, ja sen kulku olisi ollut hankalaa kohtalaisessakin merenkäynnissä. Joulun jälkeisenä päivänä, 300 kilometrin päässä Land's Endistä, Carlsen päätti, että olisi turvallisempaa jäädä paikalleen odottamaan myrskyn laantumista kuin ottaa riski koneiden vahingoittumisesta.

Seuraavana aamuna hän näki vuorenkorkuisen aallon murtavan laivan kahtia. Miehistö alkoi kiireesti paikata halkeamaa tukkien sen sementillä ja sitoen puolikkaat yhteen vaijerilla, joka oli kierretty etu- ja takaparipollareiden ympäri. Carlsen käänsi vaurioituneen laivansa ja käyttäen moottoreita puolella teholla koetti päästä laivaväylälle, jossa oli helpompi löytää apua. Joulukuun 28. päivänä meri antoi Flying Enterpriselle kohtalokkaan iskun.

Liki 20 metriä korkea aalto pirstoi ohjaushytin ikkunat ja murskasi yhden pelastusveneen. Laiva jäi voimattomana 60 asteen kallistumaan vasemmalle kyljelleen. Carlsenin SOS-merkkeihin vastasi kymmenkunta lähistöllä ollutta laivaa. Kun vaikea ja vaarallinen kymmenen matkustajan ja miehistön turvaan siirtäminen oli suoritettu, Carlsen meni radiohuoneeseen »selvittämään välit ympärillä olevien laivojen kanssa».

Kun kysyttiin, koska hän jättää laivan, Carlsen vastasi »Olen kapteeni. Jään laivaani.» Caisen, joka oli yksin koko laivalla, alkoi arvioida tilannetta. Pelastushinaaja oli luvattu. Hän uskoi laivan pysyvän koossa, ja kestäisi kauan ennen kuin vettä vuotaisi sisään niin paljon että siitä olisi laivalle vaaraa. Carlsen vaihtoi ylleen kuivat vaatteet, valitsi hytin Luvan matalammalta puolelta ja teki V:n muotoisen vuoteen laipion ja nahkapäällysteisen sohvan avulla. Siinä hän nukkui ensimmäistä kertaa moneen vuorokauteen. Enterprisen keinuessa edestakaisin Carlsen ryhtyi paperitöihin ja kirjoitti yksinkertaiset päiväkirja merkinnöt hytin seinään.

Hän otti selville kadettikouluajoiltaan Tanskasta peräisin olevasta kirjasta Merimies ja laki velvollisuutensa lain kannalta katsottuna. Kun laivan yläpuolella alkoi kierrellä lentokone, Carlsen meni kannelle ja vilkutti. Toinen koneessa olevista otti laivasta kuvan ja lähetti sen vielä samana iltana erääseen Fleet Streetin sanoma-lehteen. Tarkkasilmäinen toimittaja huomasi kuvassa ihmisen hylätyllä laivalla ja lähetti reportterin toistamiseen paikalle tekemään juttua. Se julkaistiin uudenvuodenpäivänä, ja Carlsen oli keskellä uutta myrskyä — nyt julkisuuden pyörteissä.

Niiden 150 tunnin ajan, jotka laiva oli ollut kallistuneena, ympärillä oli risteillyt laivoja valmiina pelastamaan Carlsenin. Sitten Carlsen oli radioyhteydessä John W. Weeksin kapteeniin, ja he sopivat, että jos Enterprise alkaisi upota, Carlsen sytyttäisi siniset soihdut, poistuisi laivasta matalalta sivulta ja uisi Weeksiin. Kun Weeksin miehistö sai tietää, että Carlsen oli syönyt kuuden päivän ajan pelkkää rusina-kakkua, he halusivat järjestää hänelle ison kassillisen ruokaa. Carlsenilla ei kuitenkaan ollut käsineitä, ja koska hän tahtoi säästää käsiään hinausköyttä varten, hän kieltäytyi käsittelemästä hiertävää nailonköyttä ruoan takia.

Tammikuun kolmantena Carlsen heräsi sireenin ääneen. Hän hinautui radiohyttiin liukasta, kaltevaa käytävää pitkin. Hyviä uutisia: vahva pelastusalus Turmoil oli saapunut »Parasta kiinnittää hinausköysi heti», sanoi pelastus-aluksen kapteeni. »Selvä, kapteeni Parker», Carlsen vastasi.

Hinausköyden kiinnittäminen Enterprisen kokoiseen laivaan vaatii tavallisesti 6—12 miestä. Carlsen sai tartutuksi yhteen monista hänelle tuona iltana heitetyistä köysistä, mutta se katkesi, ennen kuin se oli kiinnitetty. Seuraavana päivänä juuri ennen puoltapäivää Carlsen sai kiinni hänelle heitetyn köyden ja lähetti hinausköyden takaisin Turmoiliin. Paksu vaijeri oli metrin päässä hinaajan vintturista, kun köysi irtosi ja vaijeri kirskahti ulos Enterprisen vetoaukosta. Heidän täytyi yrittää uudestaan. Nämä kaksi alusta olivat niin lähellä toisiaan, että hinaajan ensimmäinen perämies Kenneth Dancy ylettyi roikkuvaan turvaköyteen ja siirtyi Enterpriseen Carlsenin avuksi. Tammikuun viidentenä miehet lopulta saivat laivan hinaukseen noin 400 kilometrin päässä Falmouth Baysta, jonne he laskivat pääsevänsä neljässä päivässä.

Mutta juuri neljän päivän kuluttua, tammikuun yhdeksäntenä, laivan ollessa 70 kilometrin päässä satamasta, meri alkoi jälleen kuohua, ja hinausköysi irtosi. Koettelemustensa kolmantenatoista päivänä Flying Enterprise kallistui kokonaan kyljelleen, ja vesi alkoi virrata Carlsenin makuuhyttiin. Carlsen keräsi muutamia huopia ja sanoi: »Herra Dancy, luulen, että meidän on parasta mennä kannelle.»

Myrskyn raivotessa ei voitu lähettää helikopteria noutamaan miehiä. Ollessaan viimeisen kerran radioyhteydessä pelastusaluksen kapteeni Carlsen sanoi: »Luulen että meidän on parasta lähteä tästä myrskystä». Kun ääni radiossa varoitti: »Älkää odottako liian kauan», miehet hyppäsivät mereen ja uivat Turmoiliin. Sieltä he katselivat onnettomuus-aluksen vajoamista. Flying Enterprise upposi minuuttia ennen auringonlaskua viidentenätoista vaurioitumisensa jälkeisenä päivänä kestettyään kaksi hirmumyrskyä ja viisi pienempää myrskyä.