Marconihuone, kuten Titanicin lennätintoimistoa langattoman lennättimen keksijän Guglielmo Marconin mukaan nimitettiin, sijaitsi venekannella hieman yli kaksitoista metriä perään päin komentosillalta katsottuna. Kopin edestä kulkeva käytävä yhdisti lennätinhuoneen paapuurin puoleisiin perämiesten majoitustiloihin, ja operaattorit myöskin jakoivat perämiesten kanssa WC:n sekä pesuhuoneen, joka oli käytävässä heidän toimistoaan vastapäätä. Lennätinhuoneen sijainti oli sähköttäjien kannalta varsin edullinen, sillä matka komentosillalle oli lyhyt, ja lisäksi he saattoivat koska vain livahtaa kannelle tupakalle pelastusveneiden varjoihin.
Varsinaisen sähkötyshuoneen yhteydessä oli yhteinen makuuhuone toimiston kahdelle asukille. Nukkumatilat oli eristetty ovella, mutta se oli niin ohut, että sen läpi kuuli vallan mainiosti, mitä sähkötyshuoneessa lähetettiin. Sähköttäjien ruokailumessi ja lepohuone, jonka he jakoivat yhdessä postivirkailijoiden kanssa, oli kolme kantta alempana C-kannella
Laivoilla työskentelevät lennätinoperaattorit eivät varsinaisesti olleet laivan omistavan yhtiön palveluksessa, vaikka he allekirjoittivatkin aluksen säädökset ja olivat siten täysin kapteenin alaisia. Titanic ei ollut mikään poikkeus - laivan kaksi sähköttäjää oli tavallaan "vuokrattu" White Star Linelle heidän varsinaisen työnantajansa Marconi International Marine Telegraph Companyn toimesta. Tästä huolimatta White Star Line maksoi heidän palkkansa ja heidät rankattiin laivan hierarkiassa niinkin korkealle kuin junioritason perämiehiksi.
Kun otetaan huomioon se, kuinka pitkiä lennätinmiesten työpäivät olivat ja kuinka loputtomasti työtä heillä matkan aikana oli, oli heidän palkkansa suorastaan surkea. Titanicin vanhempi operaattori ansaitsi hieman yli 16 dollaria kuukaudessa, kun taas nuoremman palkka oli hieman yli 8 - noin puolet siitä, mitä seniori sai. Tämä kuulostaa todella vähältä, mutta totta kuitenkin oli, että merelle lähteneet sähköttäjät ansaitsivat paremmin kuin maa-asemilla työskentelevät kollegansa, ja paljon paremmin kuin rautateiden miehet. Juuri suurempi palkka se houkuttelikin nuoria miehiä nousemaan laivaan. Lisäksi merellä luvattiin uusia kokemuksia ja mahdollisuutta nähdä maailmaa.
Päästäkseen laivasähköttäjäksi oli täytettävä kaksi perusvaatimusta: iän oli oltava jotakin 21 ja 25 vuoden väliltä, ja henkilön oli pystyttävä naputtamaan ulos vähintään 25 sanaa minuutissa Morsen aakkosilla. Näistä kahdesta ikäkysymys oli hieman joustavampi säädös, sillä laivoilla nähtiin usein myös 19- tai 20-vuotiaita nuorukaisia. Lisäksi tietenkin asianmukainen koulutus - joka ei yleensä kuitenkaan muodostunut kovinkaan pitkäksi - oli tarpeellinen. Lähes kaikki operaattorit kävivät läpi viiden kuukauden mittaisen harjoitusjakson Marconi-koulussa Liverpoolissa.
Vuonna 1912 langattoman lennättimen käyttö oli vielä hyvin uusi ja jatkuvasti kasvava ala, joka kaipasi jatkuvasti lisää nopeita ja huolellisia sähköttäjiä. Yleinen mielipide oli, että vain laitteen keksijä Guglielmo Marconi sekä hänen alaisensa tajusivat täysin, mistä lennättimessä loppujen lopuksi oli kysymys. Suurelle yleisölle laite oli mysteeri, mutta tekniikasta innostuneet tarvitsivat sen ymmärtämiseen vain muutaman kuukauden koulutuksen. Hassu piirre oli, että virallisen Marconi Training Schoolin käyneet nuorukaiset käyttäytyivät usein melkoisen halveksuvasti ei-Marconi-operaattoreita kohtaan - miehiä, jotka osasivat käyttää lennätintä, mutta jotka eivät olleet käyneet läpi Marconin koulutusta. Marconi-miesten mielestä nämä "muut" eivät olleet täysin oppineita, heidän tietonsa olivat puutteellisia, eivätkä he olleet kilpailukykyisiä.
|
Titanicin aikaan laivaradio oli varsin erilainen verrattuna siihen, millaisena me sen nyt tunnemme. Laitteessa ei ollut mitään luuria, jonka olisi voinut napata käteensä ja jutella sen kautta muiden laivojen ja maa-asemien kanssa. Kaikki yhteydenpito tapahtui aakkosilla, jotka Samuel Morse keksi kaukana 1800- luvun puolella kehitellessään ensimmäistä, langallista lennätinversiota. Koska Morsen aakkoset olivat ainoa tapa keskusteluun, oli lennätinoperaattoreiden elinehtona aakkosten sujuvaakin sujuvampi hallinta.
Kaikki ei kuitenkaan ollut niin vaikeata kuin miltä kuulostaa. Sähköttäjien käyttämään morsetuskieleen oli ajan myötä syntynyt useita lyhenteitä, joiden merkityksen he itse käsittivät varauksetta. Lisäksi jokaisella laivalla ja maa-asemalla oli oma kolmikirjaiminen kutsukoodinsa, jonka avulla keskustelukumppani oli helposti tunnistettavissa. Koodit alkoivat yleensä kirjaimella M, mikä tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että koodin saanut laite kuului Marconin 'lennätinlaivastoon'.
MSG - Nämä kirjaimet lennätinviestiin liitettynä velvoittivat sähköttäjät toimittamaan viestin aluksen kapteenille. Jos kirjainyhdistelmää ei mainittu, ei sähköttäjiä voitu syyttää siitä, ettei viesti koskaan päässyt komentosillalle.
CQD - Kansainvälinen hätäkutsu ennen SOS:n virallistamista. Kirjaimet CQ tarkoittivat, että kaikkien etäisyydellä olevien oli kuunneltava, D tarkoitti vaaraa.
SOS - CQD:tä seurannut yksinkertaisempi hätäkutsu. Kirjainyhdistelmä on vain puhtaasti koodi eikä näin ollen tule sanoista "Save Our Souls", toisin kuin usein luullaan.
TIS - lopetussignaali, keskustelu on päättynyt
OM - tulee sanoista "Old Man", vapaa suom. "Vanha Kaveri", termi, jota operaattorit toisistaan käyttivät.
RD - tulee sanoista "Message Received", viesti vastaanotettu.
GN - tulee sanoista "Good Night", hyvää yötä
GM - tulee sanoista "Good Morning", hyvää huomenta
DDD - merkitys "Shut Up", ole hiljaa. Tätä käskyä ei lennätinmies ottanut koskaan loukkauksena, sillä se oli vain merkki siitä, että toisella ei ollut nyt hänelle aikaa
GTH - tulee sanoista "Go To Hell", painu helvettiin, hieman voimakkaampi ilmaisu kuin DDD
 |
Titanic MGY, Olympic MKC, Cape Race MCE, Cape Cod MCC, Carpathia MPA, Wanamaker's MHI, Californian MWL, Baltic MBC, Empress of Britain MPB, La Tourraine MLT, Caronia MBA, Noordam MHA, Athinai MTI.
Siinä missä joillakin laivoilla ei vuonna 1912 vielä ollut lennätintä laisinkaan ja siinä missä joidenkin kalusto oli hyvin puutteellinen, oli Titanicille asennettu paras mahdollinen markkinoilla ollut laite. Vain hieman ennen laivan neitsytmatkaa oli Marconi tehnyt parannuksia lennättimen kipinäväliin niin, että laite oli paljon nopeampi kuin aikaisemmin. Lisäksi sen kantomatka oli kasvanut hurjasti - päiväsaikaan viestit saattoivat matkata 400 mailia, yöllä jopa kolme kertaa kauemmaksi. Titanicin laite oli puolentoista kilowatin lennätin.
